Kuka lohduttaisi Nyytiä?   

Olipa kerran pikku nyyti nyytiäinen,
hän ihan yksin asui taloaan
ja talo oli myöskin yksinäinen.
Siis kaksin kerroin yksin peloissaan
hän sytytteli yöllä lamppujaan
ja ryömi peiton alle vinkumaan
kun kuului hemuleitten tassuttelu tiellä
ja mörkö huusi pitkään pimeässä siellä. 

(Tove Jansson)

Lasten käytösongelmista ja -häiriöistä sekä näiden aiheuttamasta inhimillisestä kärsimyksestä ja taloudellisista kustannuksista on puhuttu viime vuosina paljon. Jokaisessa päiväkotiryhmässä ja luokassa on kuitenkin myös lapsia, joiden haasteet ovat toisenlaisia: ennen retkiä tai esiintymisiä vatsaan sattuu ja ruoka ei maistu, monet asiat pelottavat helposti ja yhtä aikaa, mieli ja itsetuntokin voi olla matalalla. Ohimenevinä erilaiset pelot ja lievät ahdistusoireet ovat osa lapsen normaalia kehitystä, mutta myös lapsen arkea, kasvua ja kehitystä voimakkaasti vaikeuttavia häiriöitä esiintyy, tytöillä useammin kuin pojilla.

Lasten ahdistuneisuushäiriöistä puhutaan varsin vähän siihen nähden, että ne ovat lasten yleisimpien mielenterveyden häiriöiden joukossa. Oireet jatkuvat usein nuoruuteen ja aikuisuuteen saakka (mm. Costello ym., 2003). Lapsuudessa alkavat ahdistuneisuushäiriöt lisäävät myös muiden psykiatristen häiriöiden, kuten masennuksen ja päihderiippuvuuden riskiä (mm. Costello ym., 2003; Woodward & Fergusson, 2001). Syrjäytymisen riskissä eivät ole ainoastaan näkyvästi ja äänekkäästi ulospäin oireilevat, aikuisia ja järjestelmäämme haastavat käytöshäiriöiset lapset ja nuoret. Riskissä ovat myös hiljaisemmin vaikeuksistaan kärsivät, ahdistuneisuuteen ja vetäytymiseen taipuvat lapset ja nuoret, joiden kohdalla on erityisen suuri riski sille, että ongelmat jäävät huomaamatta ja lapsi vaille tukea.

Ahdistus- ja pelko-oireiden esiintyminen on seurausta monen tekijän yhteisvaikutuksesta. Temperamentilla on suuri merkitys, mutta myös erilaiset elämäntapahtumat sekä vuorovaikutus ja kasvatuskäytännöt kotona vaikuttavat.  Hoidon ja ongelmien ennaltaehkäisyn kannalta tämä merkitsee sitä, että vaikka temperamenttipiirteissä ilmenevään perinnölliseen alttiuteen ei suoraan voida vaikuttaa, voidaan esimerkiksi auttaa vanhempia ja muita tärkeitä aikuisia ymmärtämään lasta ja tämän tilannetta sekä tukemaan häntä haastavien tilanteiden ja asioiden kohtaamisessa. Tutkimustieto osoittaa, että esimerkiksi moniin lapsen pelkoihin toimii asteittainen siedätys, pelkojen kohtaaminen, joka tapahtuu hyvin harkitusti ja aikuisen hallinnassa.

Muun muassa Australiassa on todettu, että lyhyellä vanhemmuusryhmiin pohjautuvalla interventiolla voitiin vaikuttaa leikki-ikäisten ahdistuneisuusoireiluun. Tulokset saatiin laadukkaalla satunnaistetulla kokeellisella asetelmalla ja vaikutukset pysyivät usean vuoden seurannassa (Rapee ym., 2010; Rapee, 2013). Tutkimustietoon perustuvaa ennaltaehkäisy- ja hoitomallia tutkitaan parhaillaan myös Suomessa APEX-konsortion osahankkeessa Turussa, jossa on kehitetty digitalisessa ympäristössä, internetin ja puhelimen välityksellä toteutettava Huolet hallintaan -hoito-ohjelma. Helposti kaikkien saatavilla olevaa tietoa lasten huolista ja ahdistuneisuudesta löytyy muun muassa Lasten mielenterveystalosta. Lisäksi edellä mainittuun australialaiseen hoitomalliin pohjautuvia ryhmämuotoisia hoitomalleja on jalkautettu erikoisterveydenhuoltoon.

Ehkä kuulut Rohkelikkoon, jos sydämmes urhoollinen on, on sinulla ritarin uskallus ja olet kumman peloton, todetaan Harry Potter -kirjoissa. Yleisestikin yhteiskuntamme ihannoi rohkeutta ja pelottomuutta. On silti syytä pitää mielessä, että peloilla ja arkuudellakin on tärkeät kehityshistorialliset juurensa: ihmislajin selviämisen kannalta on ollut välttämätöntä, että joukkomme eivät ole koostuneet ainoastaan hurjapäisistä rohkelikoista, vaan on myös varovaisempia ihmisiä, joita uudet tilanteet, jännityksen ja vaaran paikat eivät luontaisesti vedä puoleensa. Nyytejäkin tarvitaan, eikä esimerkiksi lapsen ujoutta tule leimata hoidettavaksi asiaksi. Toisaalta on hyvä tietää, että arkea haittaaviin jännityksiin ja pelkoihin on löydettävissä vaikuttavaa tukea ja hellää työntöapua matkalla kohti aikuisuutta.

Taina Laajasalo
Tieteellinen päätoimittaja

Viitteet

Costello, E., Mustillo, S., Erkanli, A., Keeler, G. & Angold, A. (2003). Prevalence and development of psychiatric disorders in childhood and adolescence. Archives of General Psychiatry, 60, 837-844.

Rapee, R., (2013). The preventive effects of a brief, early intervention for preschool-aged children at risk for internalising: follow-up into middle adolescence. Journal of Child Psychology & Psychiatry, 54, 780-788.

Rapee, R., Kennedy, S., Ingram, M., Edwards, S. & Sweeney, L. (2010). Altering the trajectory of anxiety in at-risk young children. American Journal of Psychiatry, 167, 1518-25.

Woodward, L. & Fergusson, D. (2001). Life course outcomes of young people with anxiety disorders in adolescence. Journal of the American Academy of Child & Adolescent Psychiatry, 40, 1086-1093.

Kirjoitettu 03.01.2018