VIG MLL®
Kokonaisarvio
Täyttää sisäänottokriteerit
Kohtalainen menetelmä
* *
Kuvaus

VIG MLL® on intensiivistä ja lyhytkestoista lapsen ja perheen arkiympäristössä tapahtuvaa videoreflektiivistä ohjausta, jossa hyödynnetään videoituja vuorovaikutustilanteita lapsen ja vanhemman välillä. Suomessa VIG on tällä hetkellä käytössä erityisesti perhetyössä.

VIG-menetelmän ja sen koulutuksen kehittämisestä ja toteuttamisesta vastaa MLL:n Lasten ja Nuorten Kuntoutussäätiö.

Tausta

VIG MLL®-ohjaus perustuu autenttisiin video-otoksiin, joista voidaan nostaa esiin yhteiseen tarkasteluun ihmissuhteita vahvistavaa vuorovaikutuskäyttäytymistä. Asiakas on aktiivisesti mukana ohjausprosessissa ohjaamassa sitä suuntaan, jossa voidaan tukea hänelle tärkeitä ihmissuhteita.

Videoavusteista vuorovaikutuksen ohjausta (VIG) on käytetty kansainvälisesti yli kolmekymmentä vuotta erilaisessa perhetyössä, päiväkodeissa, kouluissa ja kuntoutuksessa. Menetelmä on lähtöisin Hollannista, jossa kehitettiin 1980-luvulla perhetyön välineeksi videoavusteinen perheohjaus (VHT, Video Home Training). Myöhemmin sekä kodin ja perheen ulkopuolella ja kodissa tapahtuvan ohjauken nimeksi tuli Video Interaction Guidance (VIG). Suomessa työmuodon ja sen koulutuksen kehittämisestä ja toteuttamisesta on vuodesta 1994 vastannut MLL:n Lasten ja Nuorten Kuntoutussäätiö.

Teoreettisena taustana menetelmässä on intersubjektiivisuus (Trevarthen 1979) sekä ohjatun oppimiskokemuksen teoria (mediated learning, Feuerstein ym. 1991). Intersubjektiivisuudella tarkoitetaan ihmisen synnynnäistä valmiutta vuorovaikutukseen sekä vuorovaikutuskokemusten ja kahdensuuntaisen ymmärryksen ja dialogin välttämättömyyttä kehityksen kannalta läpi yksilön elämänkaaren. Ohjattu oppimiskokemus puolestaan viittaa siihen, miten keskeinen on vanhemman rooli lapsen aikeiden ja kokemuksen välittäjänä. Vanhempi auttaa lasta ymmärtämään, jäsentämään, käsittään ja oppimaan ympäristön ärsykkeistä ja fokusoimaan tärkeisiin yksityiskohtiin. Mentalisaatiolla tarkoitetaan reflektiivisen kyvyn ja käyttäytymisen taustalla olevaa kykyä pitää oma ja toisen mieli mielessä. Mentalisaatio ohjaa tutkimaan käyttäytymisen taustalla olevia ajatuksia, tunnetiloja ja aikomuksia (mm. Fonagy, 2002).

Edellä mainittujen teoreettisten lähtökohtien mukaisesti VIG-menetelmän tavoitteena on lisätä yhteensoinnuttavaa (attuned) vuorovaikutusta vanhemman ja lapsen välillä (mm. Kennedy, 2017). Vanhempaa autetaan huomaamaan lapsen vuorovaikutusaloitteet ja vastaamaan niihin, jolloin vuorovaikutus siirtyy kielteiseltä ”ei-kehältä” ”kyllä”-kehälle, johon liittyy myönteisen tunneilmaisujen vastavuoroinen jakaminen. VIG:in tavoitteena ei ole vain käyttäytymistason toiminnallinen muutos, vaan muutokset vanhemman ajattelussa ja tavassa suhtautua erityisesti haastaviin vuorovaikutustilanteisiin arjessaan (mentalisaatio) sekä mentalisaatiokyvyn vahvistaminen. Vanhempaa autetaan pohtimaan myös oman kehityshistorian merkitystä hänen ja lapsen vuorovaikutussuhteelle. Tavoitteena on, että responsiivisen ja reflektiivisen vanhemmuuden vahvistuminen näkyy vuorovaikutussuhteessa vanhemman emotionaalisen saatavilla olon lisääntymisenä. (Kennedy, 2017).

VIG-menetelmän teoriataustaa tukevat tutkimukset, jotka osoittavat videoreflektiivisen keskustelun vaikuttavan myönteisesti ohjattavien hyvinvointiin. Muun muassa meta-analyysi vuosituhannen vaihteesta (Bakermans-Kranenburg ym., 2003) osoitti kiintymyssuhdeteoriaan perustuvien vanhemmuuden tuen menetelmien olevan vaikuttavampia kun ne sisälsivät videoreflektiivistä keskustelua.

Englannin National Institute of Health and Care Excellence (NICE) mainitsee VIG-menetelmän uusimmassa varhaisen sosiaalisen vuorovaikutuksen hoitosuosituksissaan (viimeisin päivitys 12/2017).   Menetelmä on pohjoismaiden ja Euroopan lisäksi käytössä mys mm. Yhdysvalloissa, Ecuadorissa ja Meksikossa, yhteensä yli 15 maassa.

Kohderyhmä
Vauvaikäiset Leikki-ikäiset Alakouluikäiset Nuoret 
Kohderyhmän kuvaus

VIG MLL® menetelmää käytetään tällä hetkellä muun muassa perhetyössä, päiväkodeissa, kouluissa, sosiaalityössä, terveydenhuollossa, kuntoutuksessa, lastensuojelulaitoksissa, kehitysvammahuollossa, sosiaali- ja terveydenhuoltoalan sekä kasvatusalan opiskelijoiden ohjauksessa sekä ammattihenkilöiden työnohjauksessa.

Työmenetelmän kuvaus

Tyypillinen työskentelyjakso perheen kanssa sisältää usein 3-5 sykliä. Yksi sykli tarkoittaa videokuvausta ja sen jälkeen tapahtuvaa videoreflektiivistä ohjauskeskustelua. Lisäksi työskentelyn alussa esitellään VIG MLL®-menetelmä vanhemmille ja pohditaan yhdessä heidän kanssaan, miten menetelmän avulla voitaisiin tukea heidän vanhemmuuteen liittyviä ajankohtaisia muutostarpeita ja tavoitteita. Työskentelyn lopussa vanhempien kanssa arvioidaan yhdessä työskentelyn hyödyllisyyttä perheelle suhteessa asetettuihin tavoitteisiin.

Eettisyyteen kiinnitetään alusta saakka erityistä huomiota: kaikilta kuvattavilta on oltava lupa kuvassa näkymiseen, eikä videotallenteita käytetä muuhun kuin VIG-ohjaukseen ja videointiin pyydetään aina huoltajilta kirjallinen lupa. Työskentelyssä on keskeistä, että perheellä säilyy kontrollin tunne suhteessa ohjausprosessiin. Menetelmä perustuu luottamukseen, sensitiivisyyteen ja kunnioitukseen.

Videointiin valitaan joku arkinen tilanne kotiympäristössä, esimerkiksi siirtymätilanne sisältä ulos, jossa perhe tekee yhdessä asioita. Sisaruksia voidaan kuvata vanhempien kanssa joko yhdessä tai erikseen. Kuvamateriaalia otetaan noin viisi minuuttia. Perheen kanssa sovitaan ohjauskeskustelu noin viikon päähän kuvauksesta. VIG MLL®-ohjaaja analysoi ja valmistelee videon tulevaa ohjauskeskustelua varten työnohjauksessa tai itsenäisesti, riippuen menetelmän koulutustasosta. Videotallenteesta tehdään mikroanalyysi, joka tukee ohjauskeskustelua.

VIG MLL®-ohjaajan ja videon avulla vanhempi tarkastelee vuorovaikutustapahtumaa omasta ja lapsen näkökulmasta. Vanhempaa ohjataan havainnoimaan yhteyttä rakentavaa toimintaa hänen ja lapsen välillä. Käytännössä tämä tapahtuu esittämällä vanhemmalle kysymyksiä liittyen hänen ja lapsen aikomuksiin, ajatuksiin, tunteisiin ja käyttäytymiseen. Vanhempaa kannustetaan ilmaisemaan minkälaisia tuntemuksia ja ajatuksia videotallennen hänessä herättää. Ohjauksessa on tavoitteena herättää vanhemman mielenkiintoa ja uteliaisuutta kurkistaa näkyvän käyttäytymisen taakse, ei niinkään harjoitella jotain tiettyä taitoa tai tapaa käyttäytyä.

Lapsi on VIG-MLL®-ohjauksessa mukana kuvaustilanteissa ja hänet otetaan mukaan myös ohjauskeskusteluihin. Lapsen liittyminen työskentelyyn riippuu hänen ikä- ja kehitystasostaan. Periaatteena on kuitenkin, että jokainen perheenjäsen jota videokuvataan, saa nähdä videon ja kommentoida sitä.
Ohjauskeskustelun seitsemän askelta:

1) Havainnointi: ohjaaja ja ohjattava katsovat vuorovaikutustilanteesta kuvattua video-otosta
2) Ohjaaja kysyy avoimilla kysymyksillä ohjattavan (vanhemman ja/tai lapsen) ajatuksista ja näkemyksistä liittyen näkemäänsä video-otokseen ja itse vuorovaikutustilanteeseen
3) Ohjattava kertoo näkökulmansa
4) Ohjaaja vastaanottaa näkemyksen ja varmistaa ymmärtäneensä sen (”ymmärsinkö oikein?”), esittää oman näkökulmansa tai syventävän kysymyksen ja tarkistaa ymmärsikö ohjattava puolestaan sen oikein
5) Ohjattava vastaanottaa puolestaan ohjaajan näkökulman, kytkee sen omiin näkökulmiinsa tai jatkaa asian tarkastelua
6) Ohjaaja vastaanottaa asiakkaan näkemyksen ja varmistaa yhteisymmärryksen, sekä esittää jälleen oman näkemyksen/syventävän kysymyksen
7) Lyhyt keskustelu, jossa palataan video-otokseen

Jokaisessa vaiheessa ohjaaja arvioi minkä verran hän tukee ohjattavaa ilmaisemaan ajatuksiaan, tarjoaako hän rinnalle omaa näkökulmaansa, vai suuntaako hän työskentelyä kohti vuorovaikutuksen havainnointia video-otoksesta.
VIG-MLL®-ohjausprosessin lopussa arvioidaan yhdessä mihin työskentelyssä on päästy ja miten tavoitteet on saavutettu. Muutoksen konkretisoinnissa voidaan käyttää apuna videokuvaa, palautetaan mieleen työskentelyn alkuvaiheen video. Perhe saa still-kuvia muistoksi prosessista. Kirjallinen yhteenveto työskentelystä sekä suositukset siitä, millaisella tuella tulokset on mahdollista ylläpitää tulokset, lähetetään hoitavalle ja lähettävälle taholle. Seurantakäynti, jossa arvioidaan työskentelyn hyötyjä, järjestetään noin puolen vuoden kuluttua mikäli mahdollista.

Menetelmä on lähellä perheen arkitodellisuutta ja VIG-MLL®-ohjauksen
vahvuutena voikin pitää ekologista validiteettia perheen näkökulmasta.

VIG-metelmää on alusta alkaen kansainvälisesti käytetty myös kasvatus- ja opetusalan sekä sosiaali- ja terveysalalla ammattilaisten vuorovaikutustaitojen tukemiseen. Nykyään tälle kohderyhmälle käytettävästä VIG-sovelluksesta käytetään nimeä Video Enhanced Reflective Practice (VERP).

Poissulkukriteereitä menetelmän käytölle ovat akuutit perheen kriisitilanteet, väkivallan uhka, tuore traumakokemus ja tilanteet, joissa lasta on tarkoitus kuulla lastensuojelullisessa tarkoituksessa.

Tutkimusnäytön aste
Vahva
Tutkimusnäyttö
3 / 3

Videoavusteisesta vuorovaikutuksen ohjauksesta (VIG) on vähäistä näyttöä keskosena syntyneiden lasten ja heidän vanhempiensa vuorovaikutuksen parantamisessa tyypilliseen keskosten hoitoon verrattuna.

Video-ohjausmalleja on kehitetty useita erilaisia, ja VIG:n lisäksi näistä monia on tutkittu empiirisesti (mm. VIG-johdannainen Marte Meo, RCT-tutkimus; Hoivik ym. 2015). Tässä arviossa rajaudutaan kuitenkin VIG-menetelmää koskeviin tutkimustuloksiin, poislukien Fukkinkin (2008) meta-analyysi, jossa analysoitiin yhdessä useita VIG:iä käytännössä ja teoreettisesti läheisesti muistuttavia työmenetelmiä.

Meta-analyysi
Fukkinkin (2008) meta-analyysiin sisällytettiin 29 tutkimusta (n = 1844 perhettä), joissa perheiden työksennellä kanssa oli hyödynnetty videopalautetta. Lasten ikä vaihteli 0.2 vuodesta 8 vuoteen. Muutosta haettiin erilaisiin perheen ja vuorovaikutukseen ongelmiin (esim. lapsen hyperaktiivisuus, vauvan itkuisuus). Meta-analyysissa tutkittiin videopalautetta hyödyntävien interventioiden vaikutusta sekä a) vanhempien käyttäytymisessä ja suhteessa lapsiin (esim. vanhemman sensitiivisyys) että b) asenteiden muutokseen suhteessa vanhemmuuteen (esim. vanhempien kokema stressi) c) lasten käyttäytymiseen ja kehitykseen (esim. oireiden tai ongelmakäyttäytymisen määrä). Lisäksi tarkasteltiin intervention pituuden merkitystä vaikuttavuuden kannalta.

Satunnaistetut kontrolloidut (RCT) tutkimukset

VIG-menetelmästä on ilmestynyt kaksi tutkimusta satunnaistetulla kontrolloidulla tutkimusasetelmalla hyödyntäen keskosvauvoista ja heidän vanhemmistaan koostuvia aineistoja.

1) Hoffenkamp ym. (2015) tutkivat VIG- menetelmää ennenaikaisesti syntyneistä vauvoista ja heidän vanhemmistaan koostuvassa aineistossa (150 hollantilaista vauvaa, 150 äitiä, 144 isää). Keskosvauvat olivat syntyneet raskausviikoilla 25-37.

Perheitä tutkimukseen rekrytoineet sairaanhoitajat eivät tienneet oliko perhe satunnaistettu interventio- (n = 75) vai kontrolliryhmään (n = 75).
VIG-interventio toteutettiin sairaalaympäristössä ja se sisälsi kolme tapaamista ensimmäisen syntymän jälkeisen viikon aikana: vanhempia videoitiin vauvan kanssa hoivatilanteissa (esim. kylvetys, syöttö, pukeminen) ensimmäisenä päivänä (ennen intervention alkua), kolmantena ja kuudentena päivänä syntymän jälkeen, ja he saivat palautetta ja keskustelivat työntekijän kanssa videoiden pohjalta päivä videoinnin jälkeen. Menetelmäuskollisuudesta vastasi VIG työnohjaaja (supervisor), joka seurasi interventioiden kulkua ja toteutusta työntekijöiden kanssa. Kontrolliryhmä sai tavanomaista hoitoa, johon kuului mm. kenguruhoitoa ihokontaktissa, psykologista neuvontaa ja imetysohjausta.
Ensisijainen tulosmuuttuja oli vanhemman vuorovaikutus, jota arvioitiin videootosten perusteella. 15-minuutin videootokset kuvattiin sekä äidin ja lapsen että isän ja lapsen vuorovaikutusta arjen tilanteissa. Videokatkelmat nauhoitettiin ennen intervention alkua, kuusi päivää synnytyksen jälkeen (kahden VIG-tapaamisen jälkeen), sekä 6 kuukautta intervention jälkeen. Katkelmat koodattiin National Institute of Child Health and Human Development Early Care Research Networkin kehittämän koodausskeeman mukaan (NICHD, 1999; Ravn et al., 2011), koodauksen tekijät olivat sokkoja tutkimusryhmän suhteen. Koodausskeemaan tehtiin pieniä muutoksia, jotta voitiin huomioida hyvin varhain syntyneiden keskosten erityistilanteet (esim. vuorovaikutus keskoskaapissa olevan vauvan kanssa). Vanhemmille annettiin pistemäärä (7-portainen Likert-asteikko) kolmella vuorovaikutusta kuvaavalla skaalalla: Vanhemman sensitiivisyys (sensitivity), tunkeilevuus (intrusiveness), ja vetäytyvyys (withdrawal). Mittaajien välinen reliabiliteetti (ICC) oli .67 and .69 äidin ja isän sensitiivisyyden osalta, .78 ja .73 äidin ja isän tunkeilevuuden osalta, ja .67 ja .64 äidin ja isän vetäytyvyyden osalta.
Toissijaisia tulosmuuttujia mitattiin standardoitujen kyselylomakkeiden avulla.

• Vanhemman kiintymystä ja sitoutumista vauvaan (bonding) mitattiin Postpartum Bonding Questionnairella (PBQ; Brockington et al., 2001) yksi kuukausi ja kuusi kuukautta synnytyksen jälkeen.
• My Baby and I – lomake (MBI; Furman & O’Riordan, 2006) kartoittaa lapsen ja vauvan suhdetta. Mittari täytettiin yksi viikko ja kolme kuukautta synnytyksen jälkeen.
• Vanhemman kokemaa stressiä, kuormitusta ja kiintymystä mittaava Yale Inventory of Parental Thoughts and Actions (YIPTA; Feldman, Weller, Leckman, Kuint, & Eidelman, 1999) täytettiin (osin) kuukausi synnytyksen jälkeen.
• Sairaalahoidon aiheuttamaa stressiä arvioitiin Parental Stress Scale: Neonatal Intensive Care Unit -mittarilla (PSS:NICU; Miles, Funk, & Carlson, 1993) viikko synnytyksen jälkeen.
• Synnytyksen jälkeistä masennusta arvioitiin Edinburgh Postnatal Depression Scale (EPDS; Cox, Holden, & Sagovsky, 1987),
• Ahdistusta ja vihaisuutta mitattiin State–Trait Anxiety Inventory (STAI-State; Spielberger, Gorsuch, Lushene, Vagg, & Jacobs, 1983) ja State-Trait Anger Expression Inventory (STAXI2-State; Spielberger, 1999) mittareilla kuukausi synnytyksen jälkeen.
• Äitien synnytykseen liittyviä traumakokemuksia mitattiin Traumatic Event Scale (TES; Criterion A) – mittarilla (Wijma, Soderquist, & Wijma, 1997; Soet, Brack, & Dilorio, 2003), joka täytettiin 24 tunnin kuluessa synnytyksestä.

Seurannasta pois pudonneiden määrä ei eronnut interventio- ja kontrolliryhmän välillä (10% vs. 9%)

2) Barlow ym. (2016) tutkimuksessa pilotoitiin VIG-menetelmää satunnaistetussa kontrolloidussa koeasetelmassa vanhemmilla, joilla oli keskosena (32 raskausviikkoa tai vähemmän) syntynyt vauva. Sekä kontrolli- että interventioryhmässä oli 31 vanhempaa vauvoineen. Ensisijaisena tulosmuuttujana oli vanhemman sensitiivisyys. Sensitiivisyyttä mitattiin standardoidulla CARE-Index menetelmällä (Crittenden, 1988, 1998), jonka teoreettiset lähtökohdat ovat kiintymyssuhdeteoriassa. Lisäksi samaa mittaria hyödyntäen tarkasteltiin vauvan käytöstä (infant co-operativeness). Toissijaisina tulosmuuttujina olivat vanhemman kokema stressi (mittarina Parenting Stress Inventory, PSI), mieliala- ja ahdistuneisuusoireet (Hospital Anxiety and Depression Scale, HADS) ja posttraumaattisen stressin oireet (Primary Care-Post-Traumatic Stress Disorder, PC-PTSD).

Muut tutkimukset, joihin on sisältynyt kontrolliryhmä

Englantilaisessa pilottitutkimuksessa (Robertson & Kennedy, 2009) VIG-menetelmää tarjottiin halukkaille perheille, jotka oli oikeuden päätöksellä sijoitettu lapsineen hoitolaitokseen kolmeksi kuukaudeksi lastensuojelullisen huolen vuoksi. Interventioryhmä koostui kahdeksasta vanhempi-lapsi -dyadista, kontrolliryhmä puolestaan 15 vanhempi-lapsi -dyadista. VIG-interventioon kuului kolmesta viiteen “sykliä”, joissa kussakin vanhempia ja lasta videoitiin vuorovaikutustilanteessa ja tämän jälkeen eri tapaamisella keskusteltiin videoinnin sisällöstä yhdessä työntekijän kanssa. Tulosmuuttujana oli äidin sensitiivisyys (maternal sensitivity), jota arvioitiin CARE-Index –mittarilla (Crittenden, 2000). CARE-Index pistetytystä varten äidin ja lapsen vuorovaikutusta videoitiin 3-4 minuuttia ja äidin sensitiivisyys pistetytettiin (0-14 pistettä). Videoinnit ja CARE-Index -mittaus tehtiin perheille hoitojakson alussa ja lopussa.

Vaikutusten vahvuus
Vähäinen
Vaikutukset
1 / 3

Meta-analyysi
Fukkinkin meta-analyysissa (2008) havaittiin efektikoko (hedges g) 0.47 (SE = 0.08 vanhempien käyttäytymisen tasolla havaitun muutoksen osalta, 0.37 (SE = 0.10) asenteiden muutoksen osalta (positiiviset muutokset ja käsitykset suhteessa vanhemmuuteen), ja 0.33 (SE = 0.10 lapsen käyttäytymiseen ja kehitykseen liittyvien muuttujien osalta. Lyhyet interventiot olivat pitkiä tehokkaampia. Tutkimuksen tulosten tulkintaa VIG:n osalta rajoittaa se, että tutkimuksessa oli mukana erityyppisiä videopalautetta hyödyntäviä menetelmiä.

Satunnaistetut kontrolloidut (RCT) -tutkimukset

1) Hoffenkampin satunnaistetussa kontrolloidussa tutkimuksessa ensisijaisina tulosmuuttujina olivat vanhempien vuorovaikutukseen liittyvät muuttujat (sensitiivisyys, intrusiivisuus, vetäytyminen). Tilastollisina analyyseina käytettiin lineaarista monitasomallia (multilevel modeling (MLM), linear mixed-effects). VIG- interventioon osallistuneiden äitien ja isien sensitiivisyys koheni merkittävästi enemmän kontrolliryhmään verrattuna (äidit kahden VIG-tapaamisen jälkeen β = 0.42 ± 0.14, p = .004, d = 0.24; isät kahden tapaamisen jälkeen β = 0.40, ± 0.19, p = .04, d = 0.58). Kolme viikkoa intervention jälkeen mitattuna sensitiivisyys oli niin ikään parempaa interventioryhmän vanhemmilla kontrolliryhmään verrattuna, mutta kuuden kuukauden seurannassa sensitiivisyydessä ei enää ollut eroja interventio- ja kontrolliryhmän äitien tai isien suhteen. Vetäytyneisyyttä todettiin interventioryhmän äideillä merkittävästi vähemmän kontrolliryhmään verrattuna sekä kahden VIG-tapaamisen jälkeen että kolme viikkoa intervention jälkeen. Interventioryhmän isillä ero kontrolliryhmään oli lähes merkitsevä kahden VIG-tapaamisen jälkeen, mutta ei enää merkitsevä 3 viikkoa intervention jälkeen. Kuuden kuukauden kohdalla vanhempien vetäytyneisyydessä ei havaittu eroja. Tunkeutuvan (intrusiivisen) käyttäytymisen osalta ei havaittu eroja ryhmien välillä millään mittauskerralla.

Toissijaisten tulosmuuttujien osalta todettiin sekä isien että äitien raportoivan interventioryhmässä merkittävästi enemmän mielihyvää ja reagoivuutta (responsiveness) suhteessa vauvaan (MBI-ER -mittari) (äitien keskiarvojen ero interventio- ja kontrolliryhmässsä viikko synnytyksen jälkeen 1.44; 95% luottamusväli 0.42 – 2.46; p = .01; isien keskiarvojen ero viikko synnytyksen jälkeen 2.10; 95% luottamusväli, 0.74 – 3.45; p = .002). Kuuden kuukauden seurannassa eroja äitien osalta ei havaittu, mutta isillä ero oli yhä merkittävä .Kuukausi synnytyksen jälkeen sekä äidit että isät raportoivat enemmän liittyvää käyttäytymistä (affiliative behavior) suhteessa vauvaan (YIPTA; äitien keskiarvojen ero 1.19; 95% luottamusväli 0.18 – 2.20; p = .02; isien keskiarvojen ero 1.89; 95% luottamusväli 0.38 – 3.41; p = .01). Lisäksi isät raportoivat YIPTA-mittarilla enemmän vauvan hyvinvoinnin ”tarkistamista”, äideillä eroja ei havaittu. Isät raportoivat vähemmän myös kiintymyksen ongelmia (bonding) vauvan kanssa kuukausi vauvan syntymän jälkeen. Vanhempien kokeman stressin ja psyykkisen hyvinvoinnin osalta ei muutoin havaittu merkittävää eroa ryhmien välillä.

Äideistä viidennes (21%; n = 31) luokiteltiin itsearvioinnin perusteella synnytyksen traumaattisena tapahtumana kokeneiden äitien ryhmään. Näistä 48 % (n = 15) oli interventioryhmässä ja 52 % (n = 16) kontrolliryhmässä. Kun tarkastelu rajattiin tähän ryhmään, synnytyksen traumaattisena kokeneiden äitien vuorovaikutus vauvan kanssa oli ennen interventiota merkittävästi muita äitejä epäsensitiivisempää (p = .02) ja vetäytyvämpää (p = .01). Traumaattisena synnytyksen kokeneiden äitien ryhmän osalta vuorovaikutus vauvan kanssa koheni VIG- interventioryhmässä selvästi kontrolliryhmän äitejä enemmän sekä sensitiivisyyden että vetäytyvyyden osalta. Vaikutuksen suuruutta mittaavat efektikoot olivat tässä ryhmässä suuria sekä kuusi päivää että kolme viikkoa syntymän jälkeen tehdyissä mittauksissa. Vaikutusta intrusiiviseen käyttäytymiseen ei havaittu. Traumatisoituneiden äitien osalta VIG-interventio johti lisäksi merkittävästi vähäisempiin vaikeuksiin kiinnittymisessä/kiintymisessä vauvaan (bonding).

Kirjoittajat toteavat, että vaikka harva tutkimuksessa havaituista suotuisista vuorovaikutuksen muutoksista säilyi pitkäaikaisseurannassa, ovat havaitunkaltaiset muutokset vuorovaikutuksessa keskosvauvan ensimmäisinä elinviikkoina potentiaalisesti merkittäviä vauvan kokonaiskehityksen kannalta. Erityisesti sairaalassa toteutettu VIG-interventio näyttää hyödyttävän keskosvauvojen isiä sekä niitä äitejä, jotka ovat kokeneet vauvan syntymän traumaattisena.

2) Barlown ja kumppaneiden (2016) edellä mainittua pienemmällä aineistolla toteutetussa satunnaistetussa kontrolloidussa tutkimuksessa keskoslasten vanhempien sensitiivisyys ja vauvan ”yhteistyökyky” (infant co-operativeness) CARE-Index mittarilla arvioituna lisääntyivät kontrolliryhmään verrattuna, mutta muutokset eivät yltäneet tilastollisesti merkitsevälle tasolle (CARE-Index mittarilla sensitiivisyys d = 0.86, p = 0.069; vauvan ”yhteistyökyky” d = 0.78, p = 0.10). Mieliala-, ahdistuneisuus- ja stressioireiden osalta muutos ei myöskään yltänyt tilastollisesti merkitsevälle tasolle (masennus d = 0.33, p = 0.41; ahdistuneisuus, d = 0.38, p = 0.30; vanhemman stressi d = 0.87, p = 0.14 ja post-traumaattisen stressin oireet RR: 1.05; 95% luottamusväli 0.85-1.37), vaikka efektikoko myös näiden muuttujien osalta oli suuri. Kirjoittajien mukaan otoskoon pienuus selittää sitä, etteivät tulokset yltäneet tilastollisesti merkittävälle tasolle.

Muut tutkimukset, joihin on sisältynyt kontrolliryhmä

Robertsonin ja Kennedyn (2009) pilottitutkimuksessa analysoitiin VIG-interventiota lastensuojelulaitoksen kontekstissa. Ennen VIG-interventiota kontrolliryhmän ja interventioryhmän äitien sensitiivisyys ei eronnut toisistaan CARE-Index pistemäärällä mitattuna. Laitosjakson päätyttyä tehdyssä mittauksessa VIG-interventioon osallistuneen ryhmän äitien pistemäärä oli noussut 3.13 pistettä kontrolliryhmän pistemäärän laskiessa hiukan. Pienestä otoksesta huolimatta efektikoko oli suuri (d = 0.5). Ennen interventiota neljännes VIG –interventioryhmästä sijoittui sensitiivisyyspisteissä CARE-Index –mittarilla arvioituna ‘good enough’ –alueelle, intervention jälkeen sama luku 88%. Kontrolliryhmässä vastaavat luvut olivat 46% ja 27%, mikä viittaa kontrolliryhmän äitien sensitiivisyyden laskuun hoitojakson aikana. Tutkimuksen tuloksia ei ole julkaistu vertaisarvioituna alkuperäisartikkelina, vaan seminaariesityksenä, ja tulokset on myöhemmin esitelty Kennedy, Landor & Todd (2010) katsausartikkelissa.

Käyttökelpoisuus
Kohtalainen
Käyttökelpoisuus – Kokonaispisteet
9 / 15
Koulutus
3 / 3

VIG-MLL koulutuksessa on tällä hetkellä kolme tasoa: perustaso (7 op), ohjaajataso (18 op) sekä työohjaaja- ja kouluttajataso (14 op).

Koulutukset sisältävät mm. lähiopetuspäiviä, pienryhmäkokoontumisia, ohjauksen toteuttamista asiakastyössä sekä oppimistehtäviä ja kirjallisen materiaalin lukemista. Teorian ja kirjallisuuden lisäksi videotallenteiden analysointi ja työnohjaus on keskeisessä roolissa kaikilla koulutuksen tasoilla. Koulutuksessa käytetään keskeisenä oppimismateriaalina koulutettavasta otettuja videotallenteita, jotka kuvaavat muutosta ja oppimisprosessia koulutettavassa.

Perustasolla osallistujilla on vähintään ammatillinen perustutkinto sosiaali-, terveys ja kasvatusalalla. Ohjaajakoulutuksessa osallistujilla on tavallisesti korkeakoulututkinto tai ylempi korkeakoulututkinto VIGMLL®perustaso edellyttää säännöllisen työnohjauksen käyttöä, mikä osaltaan varmistaa menetelmäuskollisuuden. Koulutuksiin sisältyy myös tasoarvio, jossa arvioidaan koulutusprosessia koskevan dokumentaation ja videomateriaalin avulla opiskelijan oppimisprosessia ja menetelmän hallintaa suhteessa koulutustason tavoitteisiin.

Kouluttajila on yli 15 vuoden kokemus VIGMLL®-menetelmän käytöstä. Lisäksi heillä on kokemusta ja koulutusta joko muista vuorovaikutushoidoista tai psykoterapiakoulutus.

Suomalainen koulutusmalli on kehitetty yhteistyössä AVIG UK:n kanssa, ja koulutuksen pätevyys, laajuus ja teoriataustan ajankohtaisuus on varmistettu brittiläisen yhdistyksen kanssa. Työnohjaajat ja kouluttajat sertifioidaan brittien AVIG UK:n toimesta. Tiivis yhteys brittiläiseen “emoyhteisöön” sekä säännöllinen koulutussuunnitelmien yhteinen läpikäynti takaa menetelmäuskollisuuden brittiläiselle mallille.

Koulutuksista kerätään systemaattisesti koulutuspalaute. Palaute sekä perus- että ohjaajatason koulutuksista on ollut myönteistä koulutuksen teoriasisällön, kouluttajien sekä toteuttamistavan osalta.

Koulutuksen saatavuus
2 / 3

Sekä perus- että ohjaajatason koulutuksia järjestetään säännöllisesti, hinta on 1610e + alv (perustaso) ja 2650 + e alv (ohjaajataso). Työyhteisöt voivat myös pyytää koulutustarjouksen koulutusryhmälleen.

Kustannustehokkuus
0 / 3
Tutkimuksia kustannustehokkuudesta ei ole toistaiseksi julkaistu
Soveltuvuus
3 / 3

VIG-MLL® on käytössä tällä hetkellä muun muassa perhetyössä, päiväkodeissa, kouluissa, sosiaalityössä, terveydenhuollossa, kuntoutuksessa, lastensuojelulaitoksissa, kehitysvammahuollossa, sosiaali- ja terveydenhuoltoalan sekä kasvatusalan opiskelijoiden ohjauksessa sekä ammattihenkilöiden työnohjauksessa.

Mittaaminen/arviointi
1 / 3

Työskentelyn jälkeinen yhteenveto sisältää aina myös asiakkaan arvion työskentelystä sekä siitä, miten alussa asetettuihin tavoitteisiin on päästy. Standardoituja tai strukturoituja mittareita vaikuttavuuden mittaamiseen ei käytetä.

Viitteet
  • Barlow, J., Sembi, S. & Underdown A. (2016). Pilot RCT of the use of vide interactive guidance with preterm babies. Journal of Reproductive and Infant Psychology, 34, 511-524. Linkki viitteeseen
  • Crittenden, P.M. (1988). Relationships at risk. Teoksessa J. Belsky & T. Nezworski (toim.), Clinical implications of attachment theory (s. 136–174). Hillsdale, NJ: Erlbaum.
  • Crittenden, P.M. (1998). CARE-Index. Coding manual (koodausmanuaali). Miami, FL: Family Relations Institute.
  • Feuerstein, R. & Feuerstein, S. (1991) 'Mediated Learning Experience: A Theoretical Review', teoksessa Feuerstein, R. Klein P., & Tannenbaum, A. (toim) Mediated Learning Experience (MLE): Theoretical, Psychosocial and Learning Implications, ss. 3-51. London: Freund.
  • Fonagy, P., Gergely, G., Jurist, E., Target, M. (2002). Affect regulation, mentalization and the development of the self. New York, NY: Other Press.
  • Hoffenkamp, H. N., Tooten, A., Hall, R. A. S., Braeken, J., Eliëns, M. P. J., Vingerhoets, A. J. J. M., van Bakel, H. J. A. (2015). Effectiveness of hospital-based video interaction guidance on parental interactive behavior, bonding, and stress after preterm birth: A randomized controlled trial. Journal of Consulting and Clinical Psychology, 83, 416–429. Linkki viitteeseen
  • Hoivik, M. Lydersen, S., Drugli, M., Onsoien, R., Hansen, M. & Berg-Nielsen (2015). Video feedback compared to treatment as usual in families with parent–child interactions problems: a randomized controlled trial. Child and Adolescent Psychiatry and Mental Health, 9, 3. Linkki viitteeseen
  • Fukkink, R. (2008). Video feedback in widescreen: a meta-analysis of family programs. Clinical Psychology Review, 28, 904-16. Linkki viitteeseen
  • Kennedy, H., Landor, M. & Todd. L. (2010) Video Interaction Guidance as a method to promote secure attachment. Educational and Child Psychology, 27, 3. Linkki viitteeseen
  • Kennedy, H., Landor, M. & Todd, L. (2011). Video Interaction Guidance: A Relationship‐based Intervention to Promote Attunement, Empathy and Wellbeing. Jessica Kingsley, London.
  • Kennedy, H., Ball, K. & Barlow, J. (2017). How does video interaction guidance contribute to infant and parental mental health and well-being? Clinical Child Psychology and Psychiatry, 22, 500 – 517. Linkki viitteeseen
  • Mellenius, N. & Remsu, N (2013). Vuorovaikutus kuvassa. Videoavusteisen ohjauksen eettisyys ja käytäntö. Mannerheimin Lastensuojeluliiton Lasten ja nuorten Kuntoutussäätiö.
  • Oikia, R., Tuominen, U-M., Mellenius, N. (2017). Näin, miten lapseni pysähtyi hetkiin. Autismi, 1.
  • Robertson, M. and Kennedy, H. (2009) Relationship-Based Intervention for High Risk families and their babies : Video Interaction Guidance – an international perspective’ Seminar. Association Infant Mental health, Tavistock, London.
  • Trevarthen, C. (1979). Communication and cooperation in early infancy: A description of primary intersubjectivity. Teoksessa M.M. Bullowa (toim.): Before speech. Cambridge University Press, New York, 321–347.