Kohti koronan jälkeistä koulua

 

Marja-Kristiina Lerkkanen
Kasvatustieteen professori, Jyväskylän yliopisto, STN PANDEMICS -ohjelman EduRESCUE-konsortion johtaja

 

Katariina Salmela-Aro
Akatemiaprofessori, Helsingin yliopisto, STN PANDEMICS -ohjelman EduRESCUE-konsortion varajohtaja

Teema: Pandemian opit – resilientti koulu


Koronapandemia nosti esiin uusia piirteitä suomalaisen koulutusjärjestelmän toimivuudesta. Koulun ekosysteemin vahvistaminen vaatii henkilöstön koulutusta ja edellyttää systeemistä tarkastelua.

Koulutus on keskeinen suomalaisten hyvinvointia lisäävä tekijä niin yksilön kuin koko yhteiskunnan kannalta. Koronapandemia on kuitenkin haastanut koulutusjärjestelmämme toimivuuden poikkeusoloissa. Laadukkaan koulutuksen tasapuolinen saavutettavuus ja koulutukseen osallistuminen ovat olleet selvästi uhattuina. Myös riski koulutuksen keskeyttämiseen, erityisesti heikoimmassa asemassa olevien ja oppimisen ongelmista kärsivien lasten ja nuorten keskuudessa, on kasvanut.

Näistä syistä tulee tarkastella, miten pandemia on vaikuttanut koulutuksen toimijoihin ja miten koulutusjärjestelmämme pandemiasta toipuu. On myös tarkasteltava, millä tavoin koulujärjestelmän tulee vahvistaa koko kouluyhteisön resilienssiä eli kriisistä selviy­tymistä ja palautumista sekä kriisinkestävyyttä valmistautuessa tuleviin kriiseihin.

Suomessa pandemian ensimmäisessä aallossa keväällä 2020 koulut suljettiin kahdeksaksi viikoksi. Yhdessä yössä siirryttiin etäopetukseen. Etäopetus jatkui erityisesti toisella asteella ja ­korkea-asteella vielä kaksi vuotta, ja perusopetuksen toimivuutta koeteltiin toistuvilla karanteeneilla.

Koulujen ja kotien resurssit jakautuivat epätasaisesti etäopetuksessa vaadittavien nettiyhteyksien ja laitteiden saatavuuden sekä vaadittavien digitaitojen suhteen. Rehtoreiden ja opettajien työhön liittyvä kuormitus kasvoi, työuupumus kaksinkertaistui ja työinto laski (Pöysä ym., 2021; Salmela-Aro ym., 2022), vaikkakaan muutokset eivät olleet samanlaisia kaikille opettajille. Lisäksi rehtorit toivat esille hallinnon taholta tulleet epäselvät ja nopeasti muuttuvat ohjeis­tukset, jotka lisäsivät työmäärää ja koko kouluyhteisön kuormitusta (Elomaa ym., 2022; Salmela-Aro ym., 2021).

Koronapandemian aikana oppilaiden opiskeluun käyttämä aika viikossa romahti, oppimistulosten kehitys hidastui (Lerkkanen ym., 2022) ja pahoinvointi lisääntyi (Salmela-Aro ym., 2021). ­Oppilaat kokivat yksinäisyyttä ja kaipasivat koulukavereitaan (Pöysä ym., 2022a; Salmela-Aro ym., 2021). Myös perheiden hyvinvointi oli koetuksella, ja vanhempien resurssit ohjata etäopiskelua kotona vaihteli­vat suuresti (Sorkkila & Aunola, 2021).

Kokemukset ovat olleet kuitenkin hyvin yksilöllisiä. Koronapandemia on selkeästi osoittanut polarisaation yksilöiden hyvinvoinnissa ja työkuormituksen kokemuksessa. Oli opettajia, jotka raportoivat löytäneensä työinnon uudelleen kuormituksesta huolimatta (Pöysä ym. 2022b). Samoin osa rehtoreista tuunasi työtään heti pandemian alkaessa, ja heillä työn imu tuolloin jopa lisääntyi (Toyama ym., 2022).

Jotta koulun henkilöstöllä on kykyä toimia proaktiivisesti ja joustavasti ja vastata oppilaiden tarpeisiin kaikissa olosuhteissa, se tarvitsee koulutusta ja tukirakenteita kouluyhteisöön.

Pienelle joukolle oppilaita etäopetus sopi, mikä heijastui opiskeluun ja hyvinvointiin. Osalla oppilaista kouluinto jopa lisääntyi: alakoulussa 26 prosenttia ja yläkoulussa 16 prosenttia oppilaista raportoi suurempaa kouluintoa etäopetuksen aikana (Salmela-Aro ym., 2021).

Valitettavasti valtaosalla lukiolaisista uupumus lisääntyi dramaattisesti. Uupumuksen lisääntyminen oli tunnistettu jo ennen pandemiaa, ja pandemia vahvisti kielteistä kehitystä entisestään (Read ym., 2022). Perheiden kohdalla myönteiset kokemukset liittyivät perheen lisääntyneeseen yhteiseen aikaan (Sorkkila & ­Aunola, 2021).

COVID-19-pandemiasta toipuminen edellyttää resilienssiä. ­Resilienssi on yhteiskunnan eri järjestelmien kykyä kestää ja toipua merkittävistä haasteista, jotka uhkaavat sen vakautta, elinkelpoisuutta tai kehitystä (Masten & Motti-Stefanidi, 2020). Koulujärjestelmän kohdalla tämä tarkoittaa sekä koko järjestelmän että yksittäisen koulun oppimis- ja sopeutumiskykyä sekä kykyä ja tahtoa organisoida toimintaa uudella tavalla.

Pandemia on nostanut esiin tarpeen tarkastella myös koulutusta koskevan lainsäädännön puutteita sekä alueellisten ratkaisujen ja rajoitusten moninaisuutta ja niihin liittyviä seurauksia (Salminen, 2020). Koulua koskevan lainsäädännön, poliittisen ohjauksen ja resurssien jaon tulisi tukea resilienssiä.

Koronapandemia on selkeästi tuonut esille koko koulun ekosysteemin merkityksen. Koulun henkilöstö tarvitsee kolutusta ja tukirakenteita kouluyhteisöön, jotta sillä on kykyä toimia proaktiivisesti ja joustavasti sekä vastata oppilaiden koulutuksellisiin, sosiaalisiin ja psykologisiin tarpeisiin kaikissa olosuhteissa.

Emme voi tarkastella pandemian vaikutuksia siiloissa, vaan tarvitsemme systeemistä tarkastelua. Strategisen tutkimusneuvoston rahoittamassa Resilientti koulu ja koulutus (EduRESCUE) -konsortiossa lähestytään pandemiasta toipumista ja koulutussektorin joustavaa suuntautumista tulevaisuuteen yksilöiden, kouluyhteisöjen, opettajien ja rehtorien koulutuksen, koulusektoria koskevan lainsäädännön sekä poliittisen ohjauksen välisen vuorovaikutuksen kautta (kuvio 1).

EduRESCUE tukee koulutusta ja koulutuksen järjestämistä koskevan lainsäädännön ja päätöksenteon muutoksia, edistää niiden kustannustehokasta toimeenpanoa ja toteuttaa kriisin jälkeistä toipumista. Konsortion tavoite on, että suomalaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa voidaan edistää yksilön oikeuksia, tasa-arvoa ja koulutuksesta syrjäytymättömyyttä sekä parantaa laadukkaan koulutuksen saavutettavuutta kaikissa olosuhteissa.


Kuvio 1. Koulutuksen ekosysteemi EduRESCUE-hankkeessa.

EduRESCUE – Resilientti koulu ja koulutus -hanketta rahoittaa strategisen tutkimuksen neuvosto (STN), joka toimii Suomen Akatemian yhteydessä (nro. 345196 ja nro. 345264).