Tervetuloa tarkastelemaan Itlan Kasvun tuen kursseja. Tällä hetkellä tarjolla on kaksi kurssia, joiden aiheina ovat näyttöön perustuvien menetelmien käyttöönoton eli implementoinnin johtaminen sekä käyttäytymisellään reagoivien lasten ja nuorten tukeminen varhaiskasvatuksessa ja perusopetuksessa.

Onnistu näyttöön perustuvien menetelmien implementoinnissa
Kurssilla käsitellään lasten ja nuorten palveluiden laadun ja vaikuttavuuden parantamista näyttöön perustuvien menetelmien onnistuneen implementoinnin avulla. Kurssilla opitaan, miten johtamisella voidaan vauhdittaa menetelmien juurruttamista ja saavuttaa haluttu lopputulos. Kurssin kohderyhmänä ovat sosiaali- ja terveydenhuollon esihenkilö- ja kehittämistehtävissä toimivat ja muut näyttöön perustuvien menetelmien implementoinnista kiinnostuneet ammattilaiset.

Käyttäytymisellään reagoivien lasten ja nuorten tukeminen varhaiskasvatuksessa ja perusopetuksessa

Kurssilla opitaan tutkimustietoon perustuvia vaikuttavia keinoja ryhmän ja yksilön myönteisen käyttäytymisen ohjaamiseen ja tukemiseen sekä ei-toivotun käyttäytymisen vähentämiseen. Kurssilla tarkastellaan myös kasvattajan ammatillista identiteettiä ja ammattietiikkaa sekä kasvattajan oman toiminnan vaikutusta oppijoiden käyttäytymiseen. Kurssi on  tarkoitettu täydennyskoulutukseksi varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen ammattilaisille. Kurssi soveltuu myös opiskeluhuoltopalveluiden henkilöstölle, muilla kouluasteilla toimiville ammattilaisille sekä kaikille tutkimustietoon perustuvista ryhmän ohjaamisen keinoista kiinnostuneille lasten ja nuorten kanssa toimiville aikuisille sekä opetus-, kasvatus- ja ohjausalojen opiskelijoille. Itsenäisen opiskelun lisäksi voi osia kurssista käyttää yhteisesti opiskellen esimerkiksi tukena työyhteisöjen tai tiimien kehittämistyössä. 

Käyttäytymisen tuen verkkokurssisarja laajenee vuosien 2024-2025 aikana kaikkiaan viisiosaiseksi. Verkkokurssisarjan osissa edetään joustavasti tehostuvan tuen mallin (Multi Tiered Systems of Support, MTSS) mukaisesti toivotun käyttäytymisen tukemisessa yleisestä tuesta kohdennetun tuen kautta yksilöityyn tukeen. Tervetuloa mukaan kursseillemme!

Kurssi

Onnistu näyttöön perustuvien menetelmien implementoinnissa

Näyttöön perustuvat menetelmät osaksi johtamista

Kurssi
Kuva luokkahuoneesta oppilaan näkökulmasta.

Käyttäytymisen tuen verkkokurssi, osa 3 – kohdennettu tuki

Kurssi
Opiskelija ja opettaja tekevät yhdessä tehtäviä.

Käyttäytymisen tuen verkkokurssi, osa 2 – kaiken perustana vahva yleinen tuki

Kurssi
Kurssin aloitussivu on auki tietokoneen ruudulla.

Käyttäytymisen tuen verkkokurssi, osa 1

Käyttäytymisellään reagoivien lasten ja nuorten tukeminen varhaiskasvatuksessa ja perusopetuksessa

 

Tulossa keväällä 2025  

Käyttäytymisen tuen verkkokurssisarjan neljännessä osassa syvennetään tietoja ja taitoja kohdennetun tason myönteisen käyttäytymisen tuen keinoista sekä tutustutaan tarkemmin haastavaksi koetun käyttäytymisen taustalla oleviin psykososiaalisiin ja lääketieteellisiin tekijöihin. Tuen suunnittelussa ja toteuttamisessa siirrytään yhä yksilöidympään suuntaan.   

Tulossa kesällä 2025   

Käyttäytymisen tuen verkkokurssisarjan viidennessä osassa keskitytään yksilöllistetyn tason tuen keinoihin ja niiden tukena perusopetuslain pykälän 18 mukaisiin erityisiin opetusjärjestelyihin. Moduulissa tutustutaan myös lain mukaisiin varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen keinoihin toimia uhkaavan tai aggressiivisesti käyttäytyvän lapsen ja nuoren kanssa.