Theraplay

Theraplay kehitettiin 1960-luvun lopulla, jossa menetelmän toinen kehittäjä opiskeli kiintymysteorian kehittäjän John Bowlbyn johdolla Lontoossa. Theraplay on sittemmin levinnyt useaan maahan ja nykyisin se on EU:ssa rekisteröity virallinen hoitonimike, jota voi opiskella sosiaali- ja terveydenalan laillistama ammattihenkilö.

Theraplay-menetelmän teoreettinen pohja nousee erityisesti kiintymyssuhde-teoriasta ja siihen pohjaavista interventioista ja se on saanut vaikutteita myös sosiaalisen oppimisen teoriasta. Menetelmässä kiinnitetään huomio kolmeen tutkimuksissa keskeiseksi nousseeseen vuorovaikutuksen alueeseen: sensi-tiivisyyteen, myönteiseen ohjaamiseen ja reflektiivisyyteen. ^[1] Tutkimus mentalisaation ja reflektiivisen kyvyn keskeisyydestä sensitiivisen vuorovaikutuskäyttäytymisen edellytyksenä ^[2] on Theraplayn teoriataustassa etenkin nykyisin keskeisenä läsnä ^[3]. Reflektiivisellä kyvyllä tarkoitetaan vanhemman kykyä ajatella omia ja lapsensa kokemuksia ja tunteita, näiden vaikutuksia toisiinsa ja molempien käyttäytymiseen. Theraplayssa reflektiivisen kyvyn vahvistamisen nähdään olevan edellytys sille, että vanhempi pystyy lisäämään sensitiivistä, aikuisjohtoista ja leikkisää vuorovaikutusta jokapäiväisessä arjessa, terapiatilanteiden ulkopuolella.

Lisäksi Theraplay hyödyntää tutkimuksissa tehokkaiksi todettua videopalautetta ja vuorovaikutustyöskentelyä videon avulla ^[4]. Muista hoidoista sen erottaa erityisesti myönteisen yhdessäolon, leikin ja ilon painotukset ^[5]. Vuorovaikutuksen ongelmat perheessä voivat johtua monesta erilaisesta syystä. Theraplayn lähtökohtana on, että vuorovaikutuksen epätasapainoon vaikuttavat neljä eri osa-aluetta: päivittäisten kokemusten heikko rakentuminen ja jäsentyminen, vähäinen henkilökohtainen vuorovaikutus, riittämätön määrä empaattista ja hoivaa antavaa fyysistä kosketusta sekä oikean tyyppisten haasteiden puute.

Nämä neljä osa-aluetta (rakenteellisuus, yhteisyys, hoiva ja haastavuus) muodostavat neljä Theraplayn peruselementtiä. Rakenteet ja aikuisen ohjaus auttavat lasta jäsentämään maailmaa, yhteisyys on lapsen ja vanhemman välistä yhteyttä myönteisessä ilmapiirissä, hoivaaminen rauhoittaa, tyynnyttää ja luo turvaa, ja haastavuus sekä onnistumisen kokemukset leikin kautta luovat puitteet lapsen kehittymiselle. Kaikki neljä osa-aluetta ovat läsnä Theraplayssa, mutta se, mitä aluetta painotetaan, riippuu siitä millaisia ongelmia lapsella ja perheellä on ^[5]. Edellisten ohella reflektiivisyyttä tuetaan auttamalla vanhempia katsomaan tilannetta lapsen näkökulmasta. Samalla vanhempia autetaan ymmärtämään itseään esimerkiksi oman kehityshistoriansa ja omien kiintymyskokemustensa tutkimisen kautta.

Theraplaysta on kehitetty myös ryhmämuotoinen hoito.

Theraplay on toteutukseltaan joustava ja sitä voi toteuttaa sekä ehkäisevästi että korjaavasti eri-ikäisten lasten (ja myös aikuisten) kanssa. Työskentelyssä voi olla mukana koko perhe tai vain toinen vanhemmista. Theraplayta käytetään moni-muotoisesti erilaisten kehityksellisten ongelmien hoitoon.

Theraplay-hoito voidaan toteuttaa kotona, sosiaali- tai terveydenhuollon toimipaikassa tai päiväkodissa. Koska vuorovaikutusongelmat ja vanhempien valmius reflektiiviseen ajatteluun vaihtelevat, vaihtelee myös Theraplay-hoidon pituus joustavasti viidestä kerrasta 20–30 kertaan, ollen keskimäärin 10–20 kertaa. Hoitokerrat videoidaan. Leikki- ja kouluikäisten Theraplay toteutetaan useimmiten kahden terapeutin yhteistyönä. Lapsella ja vanhemmilla on tavallisesti oma terapeuttinsa. Toisinaan sama työntekijä voi olla molemmissa rooleissa.

Ennen hoidon aloittamista on arviointivaihe, johon kuuluu useampia tapaamisia vanhempien kanssa. Hoito ja sen tavoitteet suunnitellaan yhdessä vanhempien kanssa, ja osana tätä vaihetta toteutetaan Marshak Interaction Method (MIM) -arviointi. MIM on 1960-luvulla kehitetty vuorovaikutuksen arviointimenetelmä, joka on alusta saakka ollut osa Theraplay-hoitoprosesseja, ja joka auttaa terapian tavoitteiden suunnittelussa. Arvio tehdään videoimalla lapsen ja vanhemman kahdenkeskinen vuorovaikutustilanne. jossa he tekevät ennalta suunnitellut tehtävät ja leikit (tehtävä voi olla esimerkiksi leikkiä yhdessä jokin tuttu leikki, voidella ihovoiteella tai opettaa lapselle jotain mitä hän ei vielä tiedä tai osaa). MIM-arvioinnin avulla voidaan arvioida lapsen ja vanhemman välisen vuoro-vaikutuksen laatua ja sen eri alueita. MIM-arvioiden psykometrinen tutkimus on toistaiseksi vähäistä, mutta alustavat tutkimukset tukevat arvioiden reliabiliteettia ja validiteettia (Marschak Interarvion Method Training, MIMRS ^[6]). Suomessa on kehitetty MIM-arvion tueksi pisteytysjärjestelmä, jonka psykometrisiä ominaisuuksia on tutkittu erityyppisillä aineistoilla (Dyadic Emotional Interaction Style Scoring, D-EIS ^[7][8]). Luottamuksen rakentuminen ja turvallinen yhteistyösuhde perheen ja terapeutin välille nähdään keskeisenä vuorovaikutushoidon onnistumisen edellytyksenä.

Terapeutti suunnittelee hoitotuokiot ja valmistelee niissä tarvittavat materiaalit etukäteen huolellisesti. Hoidon sisältö muodostuu lapsen tunne-elämän kehityksen tason, ei kronologisen iän mukaan. Theraplay-hoidossa käytettävät aktiviteetit keskittyvät menetelmän perustelementteihin: vuorovaikutuksen rakentumiseen ja vahvistamiseen, empaattiseen hoivaan, jäsentämisen hahmottumiseen sekä lapsen haastamiseen ja onnistumisen kokemusten tarjoamiseen. Aktiviteeteissa hyödynnetään erilaisia materiaaleja, muun muassa saippuakuplia, voiteita tai hernepusseja. Esimerkiksi saippuakuplien puhalluksen tavoitteena voi olla vanhemman ja lapsen emotionaalisen yhteyden vahvistaminen sekä vanhemman jäsentämisen vahvistaminen. Vuorovaikutuksen rakentamiseen kuuluu keskeisesti myös kosketus. Aktiviteetit vaihtelevat aktiivisista rauhallisiin ja usein hoitotuokio päättyy lasta rauhoittavaan hoivaan. Tulkintojen ja keskustelujen sijaan lapsi ja perhe kohdataan hoitotuokioissa nykyhetkessä, ”tässä ja nyt”. ^[5][9]

Vanhemmat ovat alusta saakka hoidossa mukana. He osallistuvat joko olemalla heti istunnoissa mukana tai hoidon alkuvaiheessa seuraamalla istuntoa yksisuuntaisen peilin takana tai videoyhteydellä. Näin vanhemmat saavat mahdollisuuden havainnoida lasta ja voivat keskustella havainnoistaan heti oman terapeuttinsa kanssa. Vanhemmat otetaan mukaan toteuttamaan aktiviteetteja mahdollisimman nopeasti. Pienempien lasten kanssa vanhemmat voivat läsnä samassa huoneessa alusta saakka. Tapaamiset videoidaan, ja vanhempia tavataan erillisillä reflektiivisyyttä tukevilla käynneillä leikkikertojen väleissä. Vanhempien käynneillä voidaan käyttää tukena muun muassa kiintymyssuhdehaastatteluja. Terapian päätyttyä sovitaan hoidon tulosten seuraamiseksi seurantakäyntejä.

Tähän arvioon on sisällytetty tutkimukset, joissa perheiden kanssa toteutettavaa Theraplay-interventiota on tutkittu kontrolliryhmän sisältävissä tutkimusasetelmissa. Tällaisia tutkimuksia on ilmestynyt yksi, Saksassa toteutettu tutkimus ^[10].

Wettigin ja kollegoiden tutkimuksessa ^[10] arvioitiin Theraplayn vaikutusta yhteensä 189 lapsen aineistossa. Lapsilla oli todettu sekä kielellisen kehityksen viiveitä että kliinisesti merkittävää (arkea haittaavaa) sosiaalista ahdistuneisuutta. Iältään he olivat 2–6-vuotiaita (64 % poikia). Tutkimus oli kaksiosainen. Ensimmäisessä osatutkimuksessa yhden saksalaisen lääkäriaseman (medical center) asiakkaaksi lähetteellä tulleiden lasten (n = 60) joukosta seulottiin ne, joilla lähetteen indikaationa olivat sekä kielellisen kehityksen viive, että kliinisesti merkittävä sosiaalinen ahdistuneisuus (sosiaalinen vetäytyneisyys, ujous). Aineistoon valikoitui 22 lasta (8 tyttöä, 14 poikaa; ikä: 2,5–6,9 vuotta, keski-ikä: 4 vuotta 1 kuukautta (keskihajonta 1,1 vuotta)). Kaikkien äidinkieli oli saksa. Interventioryhmän Theraplay-hoidot toteutettiin yhden terapeutin toimesta. Kontrolliryhmä sisälsi 30 lasta (22 poikaa, 8 tyttöä), joilla ei ollut kielellisiä, neurologisia tai käyttäytymisen tai tunnesäätelyn ongelmia. Kontrolliryhmä oli kaltaistettu iän ja sukupuolen mukaan. Toisen vaiheen tutkimuksessa osallistujat valittiin yhdeksän eri saksalaisen ja itävaltalaisen lääkäriaseman 333 potilaan joukosta. Myös tässä aineistossa valintaperusteena oli yhtäaikaisen kielellisen kehityksen viiveen (puheterapeutin arvio) ja sosiaalisen ahdistuneisuuden diagnoosit. Aineistoon valikoitui 167 lasta (60 tyttöä, 107 poikaa; ikä: 2,5–6,9 vuotta, keski-ikä: 4,5 vuotta (keskihajonta 1,1 vuotta)). Saksa oli 154 lapsen äidinkieli, 15 lapsella (10 %) äidinkieli oli jokin muu, useimmiten turkki. Myös toisessa osatutkimuksissa hyödynnettiin samaa 30 lapsen kontrolliryhmää, joka toimi normatiivisena verrokkina ja jolle mittaukset tehtiin ainoastaan kerran. Annettujen hoitojen yhdenmukaisuus varmistettiin siten, että kaikilla terapeuteilla oli Theraplay-terapeutti pätevyys ja terapeuttien koulutuksessa ja hoitojen aikana hyödynnettiin Theraplay -käsikirjaa. Toisessa osatutkimuksessa kaikkia hoitoja valvoi Theraplay työnohjaaja. Yksittäinen hoitotuokio kesti 30–45 minuuttia. Keskimäärin hoitoon kuului 18 tapaamista. Muutamassa haastavassa tapauksessa lukumäärä oli merkittävästi tätä korkeampi (43 ja 66 tapaamista). Kliinisesti merkittävien internalisoivien oireiden arviointiin käytettiin standardoitua mittaria (Clinical Assessment Scale for Child and Adolescent Psychopathology, CASCAP-D ^[11]) ennen hoitoa, hoidon jälkeen ja seuranta-arvioinneissa. Tarkasteltavat tulosmuuttujat olivat ujous/estyneisyys, tarkkaavuuden ongelmat, liiallinen sopeutuvaisuus, epäluulo, sosiaalinen vetäytyvyys, yhteistyökykyisyys ja itsetunto. Kielellisen kehityksen osalta arvioitiin sekä kielen tuottamisen ja ymmärtämisen vaikeuden näkymistä arjessa. Theraplay-hoito toteutettiin terapiahuoneessa, johon vanhemmilla oli näköyhteys. Hoidot nauhoitettiin. Monikeskustutkimuksessa (toinen osatutkimus) kiinnitettiin huomiota siihen, että Threraplay-tuokioihin käytetyt tilat ja käytettävät materiaalit (mm. voiteet, ruoka, saippuakuplat, hernepussit jne.) olivat mahdollisimman samanlaisia hoitopaikasta riippumatta.

Muut tutkimukset
Theraplaysta on kehitetty sovellus Whole Family Theraplay (WFT), joka yhdistää perheterapeuttisia menetelmiä ja teoriaa (mm. Structural Family Therapy ^[12]) Theraplay-menetelmään, Menetelmää on pilotoitu 12 adoptioperheen otoksella ^[13]. Hiles Howard kollegoineen ^[14] tutki Theraplayn vaikutuksia autismikirjon häiriöistä kärsivien lasten ja vanhempien vuorovaikutukseen kahdeksan 3-9 vuotiaasta lapsen aineistossa. Tulokset olivat myönteisiä, mutta kontrolliryhmän puutteen takia tulosten tulkinta on haastavaa.

Myös Suomessa on saatu lupaavia tuloksia tutkimuksissa vastaavalla tutkimusasetelmalla. SOS-lapsikylässä sijoitettujen lasten kanssa toteutettuna Theraplaysta saatiin myönteisiä tuloksia ^[15]: tutkimuksessa arvioitiin lapsen käyt-täytymisongelmien määrää (CBCL-arvioinnit) ja vanhemman ja lapsen vuorovaikutuksessa (MIM-vuorovaikutusarvioinnit) havaittuja muutoksia. Molemmissa tapahtui tilastollisesti merkitseviä muutoksia kummallakin mittarilla, mutta tässäkin tutkimuksessa kontrolliryhmän puute vaikeuttaa tulosten merkityksen arviointia. Salon ja kollegojen kotimaisessa pilottitutkimuksessa ^[16] (N = 18) arvioitiin ennen–jälkeen-asetelmalla Theraplayn vaikutusta vanhemman ja lapsen väliseen vuorovaikutussuhteeseen ja sisäisistä ja ulkoisista reaktioista aiheutuvien oireiden (internalizing and externalizing symptoms) muutokseen lapsilla, joille oli asetettu käytöshäiriödiagnoosi. Tulokset olivat rohkaisevia. Tutkimus ei sisältänyt verrokkiryhmää.

Ryhmämuotoinen Theraplay
Edellä mainittujen tutkimusten lisäksi on tutkittu Theraplay-menetelmän ryhmämuotoista sovellusta Kiinassa ^[17][18] ja USA:ssa kontrolliryhmän sisältävillä asetelmilla, sekä Briteissä ilman kontrolliryhmää ^[19]. Tutkimuksessa viittasivat myönteisiin tuloksiin, mutta koska ryhmämuotoisen Theraplayn oletetut vaikutusmekanismit sekä toteutustapa poikkeavat vanhempien kanssa toteutetusta hoidosta, ei tutkimuksia ole otettu mukaan käsillä olevaan arvioon.

Saksalaisessa tutkimuksessa ^[10] verrattiin normatiivisen kontrolliryhmän ja interventioryhmän eroja varianssianalyysilla (ANOVA). Ensimmäisessä vaiheessa analysoitiin yhden Theraplay-terapeutin antamien hoitojen tuloksia vertaamalla CASCAP-D tuloksia kontrolliryhmään, jolle tehtiin mittaus ainoastaan lähtotilanteessa. Lähtötilanteessa interventioryhmän pistemäärä oli merkitsevästi kontrolliryhmää korkeampi kaikkien tarkasteltujen muuttujien osalta lukuunottamatta itsetuntomuuttujaa. Kun eroja ryhmien välillä tarkasteltiin intervention jälkeen, eivät interventio- ja kontrolliryhmien pistemäärät enää eronneet ujous/estyneisyys-, ylisopeutuvaisuus- sekä epäluuloisuus-muuttujien osalta. Interventioryhmä oli hoidon jälkeenkin pistemäärältään merkitsevästi kontrolliryhmää heikommalla tasolla tarkkaavuutta (p < 0,001), yhteistyötä (p < 0,05), sosiaalista eristäytyneisyyttä (p < 0,05) sekä kielenkehityksen ongelmia (p < 0,001) mittaavien muuttujien osalta. Itsetuntomuuttujan pistemääriä intervention jälkeen ei interventioryhmän osalta raportoitu. Kahden vuoden seurantaan tavoitettiin interventioryhmästä 20/22 lasta (t-testi, vertailussa interventioon osallistuneiden lasten hoidon jälkeinen tilanne ja kahden vuoden seurantatulos). Tulosmuuttujien pistemäärät olivat säilyneet ennallaan lukuun ottamatta kielellisen tuottamisen muuttujaa, jossa havaittiin tilastollisesti merkittävä positiivinen muutos hoidon jälkeisen tilanteen ja kahden vuoden seurannan välillä.

Tutkimuksen toinen vaihe oli monikeskustutkimus ja hoidot toteutettiin usean terapeutin toimesta. Normatiivinen kontrolliryhmä oli sama kuin tutkimuksen ensimmäisessä vaiheessa. Intervention jälkeen ryhmien välillä ei havaittu eroja ujouden/vetäytyneisyyden (shyness/timidity), tarkkaavuuden ongelmien (attention deficit), yhteistyökyvyn (poor cooperation), mukautuvaisuuden (overconformity), ja epäluulon (mistrust/suspicion) osalta. Interventioryhmän pistemäärä oli hoidon jälkeen yhä merkittävästi kontrolliryhmää korkeampi sosiaalisen vetäytyvyyden, itsetunnon sekä kielen kehityksen ongelmien osalta. Verrattaessa yksisuuntaisella varianssianalyysilla interventioryhmän hoitoa edeltäviä ja hoidon jälkeisiä pistemääriä, olivat kaikkien tulosmuuttujien pistemäärät tilastollisesti merkitsevästi paremmat hoidon jälkeen (p < 0,001 kaikkien muuttujien osalta).

Tutkimuksen rajoitteena on sekä se, että kontrolliryhmälle suoritettiin ainoastaan baseline-mittaus, että se, ettei tutkimuksessa ollut kliinistä verrokkiryhmää. Lasten kypsymistä ja kehittymistä positiivisen muutoksen selittäjänä ei voida sulkea pois. Lisäksi tutkimuksessa käytetty mittari on suunniteltu laajasti erityyppisten oireiden kartoitukseen, ja tutkimuksen kohteena olleisiin internalisoiviin oireisiin (ujous/estyneisyys) suunnattuja kysymyksiä oli vähän. Efektikokoja ei raportoitu.

Eri maiden Theraplay-terapeuttien kouluttautumista valvoo USA:n Theraplay-Instituutti (The Theraplay Institute). Suomessa Theraplay-yhdistyksellä on lisenssi kouluttaa ja työnohjata, lisäksi yhdistys pitää kirjaa kaikista valmistuneista terapeuteista ja työntekijöistä. Menetelmäuskollisuuden valvominen on yksi yhdistyksen tehtävistä.
Theraplay-koulutuksessa opiskellaan muun muassa kiintymysteorian ja sosiaalisen oppimisen periaatteita sekä vuorovaikutushoidon systemaattista toteuttamista. Koulutukseen hyväksytään lasten ja perheiden kanssa työskenteleviä sosiaali- ja terveydenhuoltoalan ammattihenkilöitä, joilla on ammatillinen ohjaus työhönsä joko työpaikan kautta tai yksityisesti (yksityiset ammatinharjoittajat).

Peruskurssi kestää viisi päivää. Pätevyyden saadakseen on koulutettavalla oltava suoritettuna Theraplay-hoitotuokioita 120, sisältäen sekä lapsen että vanhemman kanssa toteutettuja istuntoja. Lisäksi koulutus sisältää 24 työnohjauskertaa ja 10 ryhmätyönohjauskertaa. Työnohjauksissa käydään läpi sekä videoita omista ja muiden koulutettavien hoitotilanteista että kirjallisia raportointitöitä. Koulutus sisältää lisäksi 4 lähiopetuspäivää (ns teemapäivää) sekä kirjallisia suoritteita (4 x MIM-raportti, hoitoyhteenvedot koulutushoidoista)

Koulutettavien videonauhoja hoitotilanteista lähetetään arvioitavaksi sekä koulutuksen ollessa käynnissä (3–4 toteutetun hoidon jälkeen, mukaan lukien 16 työnohjauskertaa) että sen loppuvaiheessa (3–4 hoitoprosessia, 8 työnohjausta) Theraplay-instituuttiin Yhdysvaltoihin, joka antaa hyväksytyn loppuarvion jälkeen todistuksen opiskelijalle. Myös koulutuksen valmistumisen jälkeen suositellaan työnohjausta ja aktiivista yhteyttä Suomen Theraplay-yhdistykseen.

Koulutus kestää keskimäärin kahdesta neljään vuotta, kokonaiskesto riippuu koulutukseen kuuluvien hoitoprosessien ja työnohjauksien kertymisestä. Koulutus vastaa kokonaissuorituksena 30 opintopistettä.

Theraplay-terapeutti ja Theraplay-työntekijä nimikeitä voi käyttää vain henkilö, joka on suorittanut USAn Theraplay-Instituutin hyväksymän koulutusohjelman. Ero edellämainittujen kahden nimikkeen välillä on, että Theraplay-terapeutti -nimike oikeuttaa Theraplay-hoitojen tarjoamiseen yksityisenä ammatinharjoittajana. Edellytys Theraplay-terapeutti nimikeen käytölle on psykoterapeuttisten valmiuksien erikoistumisopintojen suorittaminen (vain VALVIRA:n hyväksymä opintokokonaisuus) tai muiden alojen VALVIRAn hyväksymät psykoterapeuttikoulutukset ennen Theraplay-koulutuksen päättymistä. Koulutusten sisältö on molemmille nimikkeille sama.

Kaikilta koulututetuilta kerätään systemattisesti koulutuspalaute sekä peruskurssin että teemapäivien jälkeen.

Kouluttaja- ja työnohjaajakoulutukseen on oma koulutusohjelma, joka sisältää osallistumista kouluttamiseen (apuvetäjä kolmeen peruskurssiin, kolmeen jatkokurssiin, luentoja ym.), ja koulutusmateriaalin valmistamista noin kahden vúoden ajan yhdessä seniorikouluttajan kanssa. Kouluttaja-kokelaan edistymistä arvioidaan jokaisen koulutustapahtuman yhdessä kirjallisella sekä suullisella palautteella. Kouluttaja-koulutukseen on olemassa kansainväliset sisäänottokriteerit, joissa huomioidaan taustakoulutus ja Theraplay-kokemus, kouluttamis- sekä tutkimuspätevyys sekä erilaisia esiintymis- ja ryhmänvetämisen valmiuteen liittyviä kysymyksiä. Työnohjaajapätevyys on kaksivuotinen, ja sisältää valmiiden työnohjausryhmien seuraamista ja havainnointia reflektiivisen oppimispäiväkirjan avulla (1. vuosi), sekä omien työnohjausryhmien vetämistä (2. vuosi). Nämä videoidaan ja ryhmien vetämiseen saa työnohjausta. Työnohjauskoulutukseen kuuluu myös ryhmäoppimisprosessi, missä koulutettavata tapaavat toisiaan, luetaan työnohjausmateriaalia, käydään läpi tapauksia sekä reflektoidaan videoiden pohjata toisen ja omia työnohjausryhmiä. Työnohjaajajakoulutukseen kuuluu myös kirjallinen lopputyö. Molemmat mallit – kouluttaja- ja työnohjaajapätevöityiminen – tapahtuvat Suomessa yhteistyössä The Theraplay Instituten kanssa, joka antaa lopullisen hyväksynnän suoritteille.

Theraplay-koulutusta tarjoaa Suomen Theraplay-yhdistys, joka järjestää vuosittain yhden aloittavan peruskurssin. Työpaikkakohtaisesti on myös tilattavissa oma peruskoulutusvaihe (tiedustelut ja tarjouspyynnöt: infotheraplay.fi). Peruskurssin hinta on n. 1 000 € + alv. Koulutukseen kuuluvien neljän teemapäivän hinta on n. 250 €/ kpl. Työnohjaukset ja USA:han arvioitavaksi lähetettävien nauhojen lähetys- ja arviointikustannuksista vastaa koulutettava itse.

Tutkimuksia kustannustehokkuudesta ei ole toistaiseksi julkaistu.

Theraplaylla on Suomessa pitkät perinteet ja se on kiinnittynyt palvelujärjestelmään. Suomen Theraplay-yhdistys perustettiin 1999. Jäseniä on tällä hetkellä yli 370 ja koulutettuja terapeutteja on yli 150. Theraplay-terapeutteja toimii ympäri Suomen. He työskentelevät perheneuvolassa, lastenpsykiatriassa tai SOS-lapsikylissä tai muualla lastensuojelun kentällä (esimerkiksi lastensuojelulaitoksissa lapsen ja omahoitajan suhdetta tukemassa). Theraplay-terapeutteja työskentelee myös yksityissektorilla.

Käyttäjien kokemuksia on kartoitettu useassa opinnäytetyössä (esim. ^[20][21]), käyttäjien arvion mukaan vaikutukset arkeen ovat olleet positiivisia. Suomessa on lisäksi julkaistu Theraplayn vaikuttavuutta arvioiva kandidaatinopinnäytetyö ^[22].

Hoidolle asetettujen tavoitteiden saavuttamista voidaan arvioida hoin päätyttyä MIM-menetelmällä ^[6], jota käytetään Theraplay-hoitojen alussa tavoitteiden muotoilemiseen. Tätä pidetään suositeltavana. Lisäksi tavoitteiden täyttymistä voidaan arvioida kyselylomakkeilla (esim. Child Behavior Checklist) vanhemmilta suullisesti kerätyn palautteen sekä kliinisen havainnoinnin ohella.