KiVa Koulu

KiVa Koulu -ohjelma on tutkimusnäyttöön perustuva, kiusaamisen ehkäisemiseen ja siihen puuttumiseen tarkoitettu moniosainen toimenpideohjelma perusopetusta tarjoaville kouluille. Se sisältää kaikille oppilaille suunnattuja yleisiä toimenpiteitä sekä kiusaamistapausten selvittämiseen tarkoitettuja kohdennettuja toimenpiteitä.

Ohjelmaa käyttäviä kouluja ohjataan myös seuraamaan kiusaamisen esiintyvyyttä omassa koulussa ja kiusaamisenvastaisten toimien toteuttamista oppilas- ja henkilökuntakyselyin vuosittain. KiVa Koulu -ohjelma on ensimmäinen Suomessa kehitetty kiusaamisen vastainen toimintamalli, jonka vaikuttavuutta on tutkittu satunnaistetulla kontrolloidulla koeasetelmalla. Lisäksi ohjelman laajaa levittämistä ja käyttöönottoa on tutkittu runsaasti.

 

Arvio vaikuttavuudestaInfo

Vahva dokumentoitu näyttö
Alakouluissa, joissa kiusaamisen vastainen KiVa Koulu-ohjelma on käytössä, esiintyy vähemmän 4.–6.-luokkalaisten kiusaamista kuin alakouluissa, joissa ohjelmaan ei osallistuta.

Laatikko sisältää niin sanotun PICO-lausekkeen. PICO tulee englanninkielisistä sanoista:

  • P = populaatio; ryhmä, jota tutkitaan (population, patient)
  • I = interventio, tutkittava toimenpide, hoito, (intervention)
  • C = vertailuryhmä, vaihtoehtoinen menetelmä (comparison, control)
  • O = menetelmän tuottamat tulokset, seuraus (outcome)

PICO auttaa intervention tutkittujen vaikutusten selkeässä ja tarkassa kuvaamisessa. Se kertoo mistä interventiosta on kyse, millaisia tuloksia sillä saadaan, kenelle se on vaikuttava ja kehen verrattuna.

Sovellettavuus SuomeenInfo

Vahva

Sovellettavuuden arviointiin vaikuttavat seuraavat osa-alueet: koulutus, koulutuksen saatavuus, kustannustehokkuus, soveltuvuus ja mittaaminen/arviointi

Lue koko menetelmäarvio

Esittely

Tausta

Kiusaaminen on edelleen merkittävä lasten ja nuorten vertaissuhteiden ongelma, vaikka kiusaaminen on vähentynyt Suomessa 2010-luvulla. Esimerkiksi Kouluterveyskyselyn tulokset osoittavat, että 7,2 prosenttia oppilaista on tullut kiusatuksi kerran viikossa 4.–5. vuosiluokalla [1]. Vastaavasti joka kahdeskymmenes (5,5 %) oppilas 8.–9. vuosiluokalla on ollut kiusaamisen kohteena [2].

Kiusaamisen kielteisiä vaikutuksia on tutkittu runsaasti ja tutkimukset osoittavat, että kiusaaminen on vakava kehityksellinen riski niin kiusatuksi joutuvalle kuin toisia kiusaavalle oppilaalle. Lisäksi kiusaaminen on lapsen oikeuksien toteutumista uhatessaan merkittävä ihmisoikeusongelma. Kiusatuksi joutuneet lapset ja nuoret ovat muita yksinäisempiä ja kärsivät muita enemmän masennuksesta, ahdistuksesta ja erilaisista somaattisista oireista [3][4][5], kun taas muita kiusanneet oppilaat päätyvät myöhemmin elämässään muita todennäköisemmin väkivaltaisiin tekoihin ja muuhun riskikäyttäytymiseen [6][7]. Kiusaaminen on stressaava kokemus myös sitä sivusta seuraaville luokkatovereille. Kiusaamisen kielteiset vaikutukset voivat olla lyhyt- tai pitkäkestoisia.

Kiusaamiseen tartutaan perusopetuslaissa (1267/2013) [8], joka velvoittaa opetuksen järjestäjää tarjoamaan kaikille oppilaille turvallisen oppimisympäristön. Lisäksi oppilas- ja opiskelijahuoltolaissa (1287/2013) [9] todetaan, että opetuksen järjestäjän on kirjattava opiskeluhuoltosuunnitelmaan toimet oppilaiden suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä ja seurattava suunnitelman toteutumista.

KiVa Koulu -ohjelma tarjoaa välineitä kiusaamisenvastaiseen työhön perusopetusta tarjoaville oppilaitoksille ja sen tavoitteena on kiusaamisen ehkäiseminen ja siihen puuttuminen. Ohjelma on kehitetty Turun yliopistossa opetus- ja kulttuuriministeriön rahoituksella vuosina 2006–2009. Kehitystyöstä vastasivat psykologian oppiaine ja Oppimistutkimuksen keskus. Ohjelma on ollut kaikkien suomalaisten perusopetusta tarjoavien oppilaitosten saatavilla lukuvuodesta 2009–2010 alkaen.

KiVa Koulu -ohjelma perustuu tutkittuun tietoon, joka osoittaa kiusaamisen olevan ryhmäilmiö [10]. Oleellista on, kannustavatko vertaiset kiusaajaa vai päättävätkö he esimerkiksi puolustaa kiusattua tai tarjota hänelle tukea. Kiusaamista sivusta seuraavien oppilaiden toiminnan on tutkimuksissa havaittu olevan kiusaamisilmiön ytimessä [11][12][13][14]. Kiusaamista esiintyy harvemmin sellaisissa koululuokissa, joissa oppilaat tyypillisesti puolustavat ja tukevat kiusatuksi joutuvia [14]. Vertaisten toiminta on merkityksellistä myös oppilaiden hyvinvoinnin kannalta. Sellaisten kiusatuksi joutuvien oppilaiden, joilla on yksikin heitä puolustava tai hiljaisesti tukeva kaveri, on havaittu voivan paremmin kuin niiden, joilla tällaista kaveria ei ole [15].

Kohderyhmä

alakouluikaiset, nuoret

Kohderyhmän kuvaus

Peruskoulun vuosiluokkien 1.–9. oppilaat

Menetelmän kuvaus

KiVa Koulu -ohjelman tavoitteena on lisätä kaikkien oppilaiden tietoisuutta kiusaamisesta ryhmäilmiönä, lisätä oppilaiden empatiaa ja tarjota turvallisia keinoja toimia kiusaamistapauksissa silloin, kun itse joutuu kiusatuksi tai kun huomaa jonkun toisen olevan kiusaamisen kohteena. KiVa Koulu -ohjelma koostuu yleisistä ja kohdennetuista toimenpiteistä. Yleisten toimenpiteiden keskeisin osa ovat oppilaille järjestettävät oppitunnit. Ohjelma sisältää kolme opetuskokonaisuutta, jotka on tarkoitettu eri ikäisille oppilaille (alakoulussa 1.–3. ja 4.–6. vuosiluokan oppilaille ja yläkoulussa 7.–9. vuosiluokan oppilaille). Jokainen opintokokonaisuus sisältää 10 oppituntia (2 x 45 min). Kukin opetuskokonaisuus sisältää oman tietokonepelin. Ohjelmaan kuuluu myös henkilökunnalle tarkoitettua materiaalia erilaisiin kokouksiin ja vanhemmille suunnattuja materiaaleja (vanhempainopas, infokirjeet) sekä julisteita ja välituntivalvojan liivejä viestimään koko koululle, että kyseinen koulu on KiVa koulu. Tärkeä osa yleisiä toimenpiteitä on vuosittain keväällä järjestettävä kysely, joka tarjoaa tietoa koulun kiusaamisen vastaisten toimien toteutumisesta ja niiden vaikutuksista paikallisen suunnittelun ja arvioinnin pohjaksi. Kohdennettuja toimenpiteitä käytetään esille tulevien kiusaamistapausten selvittämisessä. KiVa koulussa on useammasta henkilökunnan jäsenestä koostuva KiVa-tiimi, joka vastaa kiusaamistapausten selvittämisestä annetun ohjeistuksen mukaisesti.

KiVa Koulu -ohjelman sisältöjä on kehitetty aktiivisesti. Lukuvuonna 2018–2019 koulut ovat saaneet käyttöönsä uudistetut oppaat, mahdollisuuden hyödyntää sähköistä Seppo -oppimisalustaa ja Pulmikas-peliä sekä KiVAppi -sovelluksen, joka opastaa kiusaamistapausten selvittämisessä ja mahdollistaa niiden dokumentoinnin.

Tutkimusnäyttö

Tutkimusnäytön aste

Vahva

Tutkimus

Kiusaamisen vastaisista ohjelmista on tehty ainakin pari meta-analyysiä [16][17]. KiVa Koulu on ollut mukana Gaffneyn ja kollegoiden meta-analyysissä [16], johon oli otettu mukaan 103 tutkimusta, joista neljä oli tehty KiVa Koulu ohjelmasta (kolme suomalaista ja yksi italialainen tutkimus). Useimpien tutkimusten efektikoot olivat sellaisista, joissa oli käytetty satunnaistettua kontrolloitua tutkimusasetelmaa (n = 45), tai kvasikokeellista tutkimuksista (n = 44). Kaikista tutkimuksista 14:ssä oli käytetty ikäkohorttitutkimuksia.

Tuloksia Suomessa tehdyistä KiVa-tutkimuksista

Kärnän ja kollegoiden KiVa Koulu -vaikuttavuustutkimuksessa [12] 275 vapaaehtoista koulua ositettiin (stratifioitiin) paikan ja kielen mukaan, ja näistä kouluista 78 satunnaistettiin interventio- (n = 39) ja kontrolliryhmiin (n = 39). Oppilaita, 4–6.-luokkalaisia, tutkimuksessa oli 8 166 (n(interventioryhmä) = 4 201, n (kontrolliryhmä) = 3 965). Tulosmuuttujia oli neljä: 1) kiusaaminen itsearvioituna ja 2) vertaisarvioituna ja 3) kiusatuksi joutuminen itsearvioituna ja 4) vertaisarvioituna (Olweus Bully/Victim Questionnaire [18]). Samalla tutkittiin tätä tutkimusta varten kehitetyillä mittareilla tekijöitä, jotka liittyivät kiusattujen puolustamiseen, kiusaajien avustamiseen ja heidän asemansa vahvistamiseen, asenteiden muuttumiseen, empatian lisääntymiseen, omia kykyjä koskevan luottamuksen lisääntymiseen sekä oppilaiden hyvinvoinnin paranemista koulussa.

Kärnä kollegoineen tutki samalla tutkimusasetelmalla [19] nuorempien, 1.–3.-luokkalaisten sekä vanhempien, 7.–9.-luokkalaisten kiusaamista ja kiusatuksi joutumista ja siihen liittyviä tekijöitä. 1.–3.-luokkalaisten kohdalla käytettiin vain itsearviointeja toisten kiusaamisesta ja kiusatuksi joutumisesta, kun taas 7.–9.-luokkalaisilla käytettiin samoja tutkimuskysymyksiä kuin aiemmassakin tutkimuksessa. 1. ja 7. -luokkalaisille mittaukset tehtiin vain intervention jälkeen, joten niitä ei otettu analyyseihin mukaan. Lopullinen otos koostui 2.–3.-luokkalaisista (n = 4 704 oppilasta, 74 koulua) ja 8.–9.-luokkalaisista (n = 11 070 oppilasta, 73 koulua).  Koulut satunnaistettiin interventioryhmään (2.–3.-luokka, n = 37; 8.–9.-luokka, n = 38) ja kontrolliryhmään (2.–3. luokka, n = 39; 8.–9. luokka, n = 35). Tutkimuksessa oli kolme toistomittausta: 1) ennen interventiota (baseline), 2) puolessa välissä lukuvuotta ja 3) lukuvuoden lopussa. Aineistolle ei tehty monivertailukorjausta, joka olisi vaikuttanut hieman tulosmuuttujien vaikuttavuuteen.

Kärnä ja kollegat tutkivat KiVa Koulu -ohjelman vaikuttavuutta [13] 1.–9.-luokilla, kun ohjelmaa oli implementoitu laajasti valtakunnallisesti. Tutkimus oli kvasikokeellinen, pitkittäinen kohorttitutkimus: Mukana olevien koulujen (n = 888, n. 28 % Suomen kouluista) jokaisen 1.–9.-luokka-asteen (n = 10) kohortissa intervention saaneiden oppilaiden post-test tuloksia verrattiin vastaaviin saman ikäisiin, samassa koulussa ja luokka-asteella olevien edellisen vuoden oppilaiden (n = 150 000) ennen–jälkeen-tuloksiin, jotka eivät olleet saaneet interventiota. Kohorteissa oli kaksi mittauskertaa vuoden välein toukokuussa ilman seurantaa. Tulosmuuttujina oli kiusatuksi joutuminen ja toisten kiusaaminen, joita molempia mitattiin itsearvioilla.  [18] Tulokset analysoitiin laskemalla vetosuhde (OR) kohorttiaineistoista. Analysointivaiheessa tehtiin klusteroinnin standardivirheiden korjaus.

Garandeau, Lee ja Salmivalli tutkivat RCT:n osana KiVa Koulu -ohjelman kohdennettujen interventioiden vaikuttavuutta kiusaamistapausten selvittelyssä [20]. Tutkimuksessa analysoitiin satunnaistettujen koulujen (n = 65, joka edusti 55,6 % implementaatiovaiheen kouluista) 339 kiusaamistapausta (3314 lasta, lapset keskimäärin iältään 11,95 vuotta), joiden selvittämiseen oli käytetty joko konfrontoivaa tai ei-konfrontoivaa lähestymistapaa. Kiusatuilta kysyttiin kiusaamismuotoa ja kestoa, lisäksi kiusaajilta varmistettiin käytetty lähestymistapa. Seuranta-aika oli kaksi viikkoa. Tulokset analysoitiin käyttäen logistista regressioanalyysia.

Saarento, Kärnä, Hodges & Salmivalli tutkivat yksilö-, luokka- ja koulutason riskitekijöiden yhteyksiä kiusatuksi joutumiseen sekä selvittivät yksilö- ja luokkatason mekanismeja [21], jotka selittävät kiusaamisen vastaisen KiVa Koulu -ohjelman vaikuttavuutta suomalaisissa kouluissa [22]. Ensimmäisessä tutkimuksessa [22] oli mukana 6 731 oppilasta (3 386 tyttöä ja 3 345 poikaa) luokka-asteilta 3.–5. ja toisessa 7 491 oppilasta luokka-asteilta 4.–6. Aineisto kiusatuksi joutumisesta kerättiin oppilaiden itse ja vertaisarvioinnein keväällä ennen intervention alkua, lukuvuoden puolessa välissä sekä lukuvuoden lopussa. Tulokset analysoitiin käyttäen hierarkkista lineaarista monitasomallia [21] sekä monitasoista rakenneyhtälömallinnusta [22].

Haatajan ja kollegoiden tutkimuksessa [23] tarkasteltiin KiVa Koulu -ohjelman implementaation menetelmäuskollisuutta eli sitä miten laajasti opettajat noudattivat ohjelmaa ja kuinka hyvin he siinä suoriutuivat, sekä sitä missä määrin menetelmäuskollisuus oli yhteydessä ohjelman vaikuttavuuteen (kiusaamiseen ja kiusaamisen kohteeksi joutumisen vähenemiseen) koululuokissa. Aineistona käytettiin 7 413 oppilaan (7–12-vuotiaita) itseraportoidun kiusaamisen kokemuksia 417 koululuokasta ja 76 peruskoulusta kahdesta mittauspisteestä (ennen–jälkeen) yhdeksän kuukauden tarkastelujaksolla. Menetelmäuskollisuuden aineistona käytettiin vastauksia koulujen opettajilta (n = 417), jotka täyttivät oppituntikohtaiset vihkot välittömästi jokaisen oppitunnin jälkeen (10 oppituntia, noin kerran kuukaudessa). Kiusatuksi joutumista mitattiin neljällä kysymyksellä, jotka mittasivat sekä suoria että epäsuoria kiusatuksi joutumisen muotoja (verbaalista, poissulkemista, fyysistä ja manipulatiivista), joita käytettiin indikoimaan kiusaamiseksi joutumisen piilomuuttujia (latent variable). Kiusaamista mitattiin OBVQ -mittarilla (Olweus Bully/Victim Questionnaire [18]), jossa korostetaan kiusaamisen toistuvaa luonnetta ja valtasuhteen epätasapainoa uhrin ja kiusaajan välillä. Implementaation astetta tarkasteltiin kolmen tulosmuuttujan avulla: ohjelmaan kuuluvien sisältöjen toteuttaminen, oppituntien kesto ja oppituntien valmisteluun käytetty aika. Ohjelmaan kuuluvien sisältöjen toteuttamista tarkasteltiin laskemalla kunkin oppitunnin aikana toteutettujen tehtävien osuus. Näiden osuuksien osalta laskettiin kymmenen oppitunnin keskiarvo. Analyysimenetelmänä käytettiin monitasoista rakenneyhtälömallia (multilevel structural equation modeling MSEM), joka on perinteisen rakenneyhtälömallin (SEM) laajennus, ja jonka avulla kyetään testaamaan piilomuuttujia koskevia malleja usealla aineiston tasolla (multiple levels of data).  Haatajan, Ahtolan, Poskiparran & Salmivallin toisessa tutkimuksessa [24] selvitettiin, miksi opettajien sitoutuminen KiVa-oppituntien toteuttamiseen vaihteli yhden lukuvuoden tarkastelujaksolla. Aineisto koostui 282 peruskoulun opettajasta. Analyysimenetelmänä käytettiin factor mixture modeling -menetelmää.

Tuloksia ulkomailla tehdyistä KiVa -tutkimuksista

Italiassa tehdyssä satunnaistetussa kontrolloidussa tutkimuksessa [25] tutkittiin KiVa Koulu -ohjelman vaikutuksia kiusaamiseen, kiusatuksi tulemiseen, oppilaiden asenteisiin kiusaamista ja kiusatuksi tulemista kohtaan (pro-bullying, pro-victimization) sekä kiusattua kohtaan tunnettuun empatiaan ennen ja jälkeen ohjelman toteuttamisen. Tutkimuksessa oli mukana 1 825 oppilasta alakoulun 4. ja keskikoulun 6. luokilta (n(interventioryhmä) = 920 oppilasta, n(kontrolliryhmä) = 905 oppilasta), jotka täyttivät tutkimuslomakkeet lukuvuoden alussa (T1) ja lopussa (T2). Tutkimuksessa ei käytetty validoituja tai standardoituja mittareita (kiusaaminen/kiusatuksi tuleminen: The Florence Bullying-Victimization Scale [26]; asenteet kiusaamista kohtaan: Attitudes toward Bullying [27]; empatia [28]).  Tulokset analysoitiin lineaarisen kiinteiden vaikutusten mallilla (liner mixed-effect model, MIXED). Kontrolli- ja interventioryhmät erosivat toisistaan tilastollisesti merkitsevästi lähtötasoissa sekä alakoulussa että keskikoulussa: alakoulussa asenteissa kiusaamista kohtaan ja empatiassa kiusattua kohtaan (kontrolliryhmässä enemmän), keskikoulussa kiusatuksi joutumisessa, myönteisissä asenteissa kiusaamista kohtaan sekä kiusaamisessa, joita interventioryhmässä oli enemmän.

 

Vaikuttavuusnäyttö

Vaikuttavuusnäytön aste

Vahva

Vaikuttavuus

Gaffneyn ja kollegojen meta-analyysin [16] mukaan kiusaamisen vastaiset ohjelmat vähentävät toisten kiusaamista merkitsevästi (satunnaiset efektit OR = 1,31, 95 % CI 1,24–1,38) ja kiusatuksi joutumista (satunnaiset efektit OR = 1,24, 95 % CI 1,19–1,31). Tulokset viittaavat siihen, että kiusaamisen vastaiset ohjelmat vähentävät toisten kiusaamista noin 19–20 prosenttia ja kiusatuksi joutumista noin 15–16 prosenttia. Efektikoot vaihtelivat tutkimusten välillä ja niissä oli tilastollisesti merkitsevää vaihtelua.  Alkuperäisissä ikäkohorttitutkimuksissa (n = 14) oli suuria efektejä toisten kiusaamisessa (OR = 1,47, 95 % CI 1,39–1,56) ja kiusatuksi joutumisessa (OR = 1,30, 95 %1,23–1,38). Kiusatuksi joutumisen suhteen ennen–jälkeen-/koe–kontrolliasetelmilla saadut tulokset osoittivat samansuuntaisia vaikutuksia (OR = 1,23, 95 % CI 1,09–1,39) kuin satunnaistetuilla kontrolloiduilla tutkimusasetelmilla saadut tulokset (OR = 1,20, 95 % CI 1,08–1,34). Satunnaistetuilla ja kontrolloiduilla tutkimusasetelmilla saadut tulokset toisten kiusaamisesta ovat vaikuttavampia (OR = 1,24, 95 % 1,12–1,38) kuin ennen–jälkeen-/koe–kontrolliasetelmilla saadut (OR 1,18, 95 % CI 1,04–1,35).

Tuloksia Suomessa tehdyistä KiVa-tutkimuksista
Tarkasteltaessa Kärnän ja kollegoiden ensimmäisen RCT-tutkimuksen päätulosmuuttujia [12] havaittiin, että itsearvioitu kiusatuksi joutuminen (b = -0.154, p < 0.001), itsearvioitu kiusaaminen (b = -0,085, p = 0,012) sekä vertaisarvioitu kiusatuksi joutuminen vähenivät (b = -0,309, p < 0,001) loppumittauksessa kontrollikouluihin verrattuna. Interventio vähensi myös vertaisarvioitua kiusaamista, mutta ero ei ollut tilastollisesti merkitsevä (b = -0,130, p = 0,095). Mikäli monivertailukorjaus olisi tehty, ei itsearvioitu kiusaaminen olisi enää ollut tilastollisesti merkitsevä. Riski kiusatuksi tulemiselle oli korkeampi kontrollikouluissa interventiokouluihin verrattuna 1.47 (95 % CI 1,10–1,96), ja riski kiusaajana toimimiselle oli 1,22 (95 % CI 0,78–1,90). Kun huomioitiin vertaisten raportointi, saatiin kontrollikouluissa riski kiusatuksi tulemiselle korkeammaksi 1,83 ja 1,29 kiusaajana toimimiselle (luottamusvälejä ei ilmoitettu). Kiusatuksi joutuneita oli kontrollikouluissa kolmessa eri mittauspisteissä 16,8 %, 19,1 %, ja 12,7 %, ja KiVa-kouluissa vastaavasti 16,6 %, 16,4 %, ja 8,9 %. Kiusaamista oli kontrollikouluissa 7,9 %, 6,9 % ja 3,8 %, KiVa–kouluissa 8,0 %, 4,6 %, ja 3,1 %. Ennen ja jälkeen mittauksissa havaittiin KiVa-kouluissa 46 % lasku kiusatuksi joutumisessa ja 61 % lasku muiden kiusaamisessa. Kontrollikouluihin verrattuna mittauspisteessä 3,30 % vähemmän ilmoitti joutuneensa kiusatuksi ja 17 % vähemmän toimineensa kiusaajana.

Kärnän ja kollegojen toisessa RCT-tutkimuksessa [14] tulokset osoittivat päätulosmuuttujien osalta, että kontrollikouluihin verrattuna interventiolla oli myönteisiä vaikutuksia 1.–3.-luokkalaisten itsearvioituun kiusatuksi joutumiseen tytöillä (OR = 1,63, 95 % CI 1,34–1,91), mutta ei merkitsevästi pojilla (OR = 1,04, 95 % 0,79–1,30) ja kiusaamiseen (OR = 1,43, 95 % CI 1,10–1,77). Sukupuolten välillä havaittiin pieniä eroja. Yläkoulun vuosiluokkien 8.–9. osalta tulokset eivät olleet tilastollisesti merkitseviä kiusatuksi joutumisessa (OR = 1,04, 95 % CI 0,86–1,22) ja kiusaamisessa (OR = 1,08, 95 % CI 0,88–1,28), vaikutukset olivat kuitenkin suurempia pojilla (d = 0,11).

Kansallinen implementaatiotutkimus osoitti, että kiusatuksi joutuminen ja kiusaaminen vähenivät yhdeksän kuukautta KiVa Koulun -ohjelman implementaation jälkeen [13]. Koko aineistossa 1.–9.-luokilla kiusatuksi joutuminen (OR = 1,22, 95% CI 1,19–1,24) ja kiusaaminen (OR = 1,18, 95 % CI 1,15–1,21) olivat kontrollikouluissa todennäköisempää tarkoittaen, että riski joutua kiusatuksi tai kiusata oli n. 1,2 kertaa korkeampi kontrolliryhmässä kuin interventioryhmässä. Saadut tulokset vastasivat 15 prosentin laskua kiusatuksi joutumisessa ja 14 prosentin laskua kiusaamisessa. Intervention vaikuttavuus (piste-estimaatti = OR) kasvoi ensimmäiseltä luokalta neljänteen luokkaan kiusatuksi joutumisessa (OR = 1,33, 95 % CI 1,20–1,46) ja kiusaamisessa (OR = 1,34, 95 % CI 1,15–1,55). Neljännen luokan jälkeen vaikuttavuus väheni siten, että yläkoulussa ero ryhmien välillä ei ollut enää tilastollisesti merkitsevä, poikkeuksena 8. luokan kiusatuksi joutuminen (p = 0,047). Sukupuolten välillä ei löydetty eroavuuksia intervention vaikuttavuudessa eri luokka-asteilla.

Garandeaun, Poskiparran ja Salmivallin tulosten mukaan [29] kiusatuksi joutuneet oppilaat raportoivat, että kiusaaminen loppui 78 prosentissa tapauksissa, kun käytettiin joko konfrontoivaa tai ei-konfrontoivaa lähestymistapaa.  Kumpikaan lähestymistapa ei ollut toista tehokkaampi (OR = 1,67, p = 0,085), eikä myöskään, kun kontrolloitiin luokkataso (OR = 0,86, p = 0,620), kesto (OR = 0,79, p = 0,021), lyöminen kiusaamismuotona (OR = 0,78, p = 0,399) ja nimittely (OR = 0,56, p = 0,515). Mitä kauemmin oppilas oli joutunut olemaan kiusattuna, sitä pienempi vaikutus interventioilla oli kiusaamisen päättymiseen seuranta-aikana (OR = 0,79, 95 % CI 0,64–0,96, p = 0,021). Myös sosiaalisen eristämisen käyttö kiusaamismuotona vähensi todennäköisyyttä siihen, että interventiot vaikuttaisivat kiusaamisen loppumiseen (OR = 0,46, 95 % CI 0,23–0,89, p = 0,022). Konfrontoiva lähestymistapa toimi paremmin yläkoulussa 7.–9.-luokilla kuin ei-konfrontoiva, mutta ei puolestaan alakoulussa 1.–6.-luokilla. Konfrontoiva lähestymistapa toimi myös menestyksekkäämmin lyhytkestoisissa kiusaamistapauksissa.

Saarento ja kollegat havaitsivat tutkimuksessaan [21], että kiusaamisen riski on suurin luokissa, joissa vallitsee myönteinen asenne kiusaamista kohtaan ja joissa kiusatuksi tulemisesta uskotaan koituvan itselle ikäviä seurauksia. Tällaisissa luokissa kiusatun puolustaminen on harvinaista, kiusaajien kannustaminen puolestaan tavallista. Kiusaamisen yleisyyttä ei voitu ennustaa luokan koon tai muiden demografisten tekijöiden perusteella. Sosiaalinen ahdistus ja vertaisryhmien hylkääminen synergisesti ennustivat uhriksi joutumista oppilastasolla. Luokkahuonetasolla kielteiset sosiaaliset odotukset uhrin puolustamisesta liittyivät lisääntyneeseen riskiin oppilaiden kiusaamisessa.  Saarennon ja kollegojen tutkimuksen mukaan [22] koulukiusaamisen vähentämisessä keskeistä on oppilaiden asenteiden muutos sekä tietoisuus luokkatoverien ja opettajien kielteisestä suhtautumisesta kiusaamiseen.  Kiusaamisen riski on suurin luokissa, joissa vallitsee myönteinen asenne kiusaamista kohtaan ja joissa kiusatun tukemisesta uskotaan koituvan itselle ikäviä seurauksia. Tällaisissa luokissa kiusatun puolustaminen on harvinaista ja  kiusaajien kannustaminen puolestaan tavallista. Kiusaamista on vähemmän luokissa ja kouluissa, joissa oppilaat uskovat opettajiensa suhtautuvan tuomitsevasti kiusaamiseen. Kiusatuista taas näyttää usein tuntuvan, ettei opettaja pahemmin välitä asiasta. Kiusaamisen yleisyyttä ei voida ennustaa luokka- ja kouluympäristön demografisten tekijöiden kuten oppilasmäärän tai etnisen ja sukupuolijakauman perusteella. Oppilaiden tasolla kiusaamisen vastaiset asenteet, käsitykset ikätovereiden puolustamiskäyttäytymisestä ja opettajien asenteista kiusaamista kohtaan olivat välittävinä tekijöinä KiVan vaikutuksiin itseraportoituun kiusaamiseen. Vaikutuksia kiusaamiseen välitti vain kiusaamisen vastainen asenne. Luokkahuonetasolla ohjelman vaikutuksia sekä itsensä että vertaisilmoituksen kiusaamiseen välitti opiskelijoiden kollektiivinen käsitys opettajien asenteista kiusaamiseen. Lopuksi kiusaaminen välitti luokkahuonetason tekijöiden vaikutukset uhriksi joutumiseen.

Haatajan ja kollegojen tulosten mukaan [23] ohjelman toteuttamisessa oli merkittävää vaihtelua opettajien kesken. Niissä luokissa, joissa opettajat toteuttivat enemmän ja laadukkaammin ohjelmaan kuuluvia oppitunteja, oppilaiden kokema kiusaaminen väheni. Sen sijaan toteutuksen laadulla ei ollut yhteyttä koululuokassa tapahtuvaan kiusaamiseen, mikä mahdollisesti selittyi sillä, että tutkittavissa luokissa oli jo alun perin vähän kiusaamista eikä muutosta siksi ilmennyt. Puuttuva yhteys kiusaamisen vähenemiseen liittyi mahdollisesti myös tutkimuksen verraten lyhyeen tarkastelujaksoon. Haatajan ja kollegojen tutkimuksessa [24] tunnistettiin opettajien kolme erilaista noudattamisen (teacher adherence) tyyppiä KiVa Koulu -ohjelman toteutuksessa. Yli puolet opettajista (53 %) raportoi korkeaa menetelmäuskollisuutta alussa, mikä pysyi samalla tasolla lukuun ottamatta viimeisiä opetuskertoja. Toisessa ryhmässä (26 %) noudattaminen oli kohtalaista eli opettajat käyttivät noin puolta oppimateriaalista järjestelmällisesti. Kolmannen ryhmän opettajat (19 %) aloittivat toteutuksen laadukkaasti, mutta suoritus heikkeni, kun ohjelman toteutus eteni. Multinominaalisen logistisen regressioanalyysin perusteella havaittiin, että ohjelman järjestelmällistä toteuttamista edesauttoi rehtorin osoittama tuki kiusaamisenvastaiseen työhön etenkin niiden opettajien kohdalla, joiden menetelmäuskollisuus oli korkeaa tai kohtalaista alussa.  Lisäksi KiVa-oppituntien valmistelu etukäteen ennusti implementaation korkeaa tasoa koko tarkasteluajanjaksolla.  Myös opettajan oma käsitys ohjelman tehokkuudesta kiusaamisen vähentämisessä oli yhteydessä korkeatasoisten oppituntien toteuttamiseen etenkin ohjelman alkuvaiheessa.

Tuloksia ulkomailla tehdyistä KiVa-tutkimuksista
Italiassa toteutetussa tutkimuksessa [25] havaittiin, että kiusatuksi joutuminen (p < 0,001, d = 0,38) ja kiusaaminen (p = 0,028, d = 0,24), kiusaamismyönteisyys (p = 0,036, d = 0,30) ja myönteiset asenteet kiusatuksi joutumista kohtaan (p = 0,004, d = 0,24) vähenivät ja empatia kiusattua kohtaan lisääntyi (p < 0,001, d = 0,40) tilastollisesti merkitsevästi alakoulussa kontrolleihin verrattuna, kun tuloksia tarkasteltiin ennen ja jälkeen ohjelman. Keskikoulussa tilastollisesti merkitseviä muutoksia havaittiin interventioryhmässä kontrolleihin verrattuna vain kiusatuksi joutumisen (p < 0,001, d = 0,23), kiusaamisen (p < 0,001, d = 0,21) ja kiusaamismyönteisyyden kohdalla (p = 0,002, d = 0,20). Muutos myönteisissä asenteissa kiusatuksi joutumista kohtaan (p = 0,700, d = 0,05) tai empatian lisääntymisessä kiusattua kohtaan (p = 0,153, d = 0.08) eivät olleet tilastollisesti merkitseviä.  Riski kiusatuksi joutumiselle oli 1,93 kertaa suurempi (= OR, 95 % CI 1,744–2,125) alakoulun ja 1,22 kertaa suurempi (95 % CI 0,938–1,576) keskikoulun kontrollikouluissa interventiokouluihin verrattuna. Riski kiusaajana toimimiselle oli 1,31 kertaa suurempi alakoulun (95 % CI 0,930–1,826) ja 1,33 kertaa korkeampi keskikoulun (95 % CI 0,927–1,892) kontrollikouluissa kuin interventiokouluissa. Riski kiusatuksi tulemiselle oli kutenkin tilastollisesti merkitsevä vain 4. luokalla. Ennen–jälkeen-mittauksissa (T1–T2) havaittiin, että kiusaamisen ja kiusattuna olemisen määrä vähenivät KiVa-ohjelmaa käyttäneissä koulussa 51 % (kiusaaminen: T1, 9 %, T2, 4,4 %; kiusattuna oleminen: T1, 22,2 %, T2, 10,9 %). Kontrollikouluissa kiusaaminen väheni 28,6 % (T1, 7 %, T2, 5 %) ja kiusattuna oleminen 12,8 % (T1, 21,9 %, T2, 19,1 %).  Keskikoulussa, kiusaaminen väheni 41,9 % (T1, 4,3 %, T2, 2,5 %) ja kiusattuna oleminen 12,9 % (T1, 7 %, T2, 6,1 %). Kontrollikoulussa kiusaaminen väheni 15,4 % (T1, 3,9 %, T2, 3,3 %), mutta kiusattuna oleminen lisääntyi 22 % (T1, 6,0 %; T2, 7,3 %).

 

Sovellettavuus

Koulutus

Yksityiskohtaisten opettajan oppaiden ansiosta ohjelman käyttöönotto ei välttämättä vaadi erityistä koulutusta. Kouluja tuetaan ohjelman toteuttamisessa. KiVa koulut saavat käyttöönsä laajan opetusmateriaalin, pääsyn kaikkiin KiVa-sovelluksiin ja virtuaaliseen koulutusmateriaaliin. Lisäksi ohjelman kehittäjät tarjoavat KiVa koulujen henkilöstölle tukea vaikeiden kiusaamistapausten selvittämisessä ja henkilöstölle on järjestetty useamman kerran lukuvuodessa kiusaamiseen ja vertaissuhteisiin liittyviä webinaareja, jotka pohjaavat tutkittuun tietoon.

Ohjelman käyttö on maksullista. Hinta määräytyy oppilaitoksen oppilasmäärän mukaan. Halutessaan kunta tai kaupunki voi tarjota ohjelman kaikille oppilaitoksilleen (nk. kuntalisenssi). Tällöin hinta määräytyy kaikkien ohjelmaa kunnassa toteuttavien koulujen oppilasmäärän mukaan. Lisenssin oston edellytyksenä on, että puolet ko. kunnan tai kaupungin kouluista on rekisteröitynyt ohjelman käyttäjiksi.

 

Koulutuksen saatavuus

Kaikki perusopetusta tarjoavat oppilaitokset voivat rekisteröityä KiVa Koulu -ohjelman käyttäjiksi verkossa.

Kustannustehokkuus

Hollannissa arvioitiin KiVa Koulu ohjelman käyttöönoton arvioituja kustannuksia ja hyötyjä ennustamaan sijoitetun pääoman tuottoa (ROI), jota käytettiin ilmoittamaan odotettavissa olevat hyödyt sijoitettua euroa kohden. Kustannukset ja hyödyt arvioitiin mallipohjaisen kustannus-hyötyanalyysin (CBA) avulla. Kustannuksiin laskettiin mukaan ohjelman aloittamisen kertakustannukset, lisenssimaksut sekä opettajan työaika (arvioidut kustannukset 202 e/oppilas). Hyötynä käytettiin vähennystä kiusaamiseksi joutumisessa (Global Victimization Item ja 10 specific victimization items). Sijoittamalla KiVa Koulu -ohjelmaan sijoitetun pääoman tuotto oli 4,04–6,72 euroa. [30]

Soveltuvuus

Ohjelmaa kehitettiin Turun yliopistossa vuosina 2006–2009 erityisesti suomalaisten oppilaitosten käyttöön. Kehitystyöhön osallistui laaja joukko eri alojen ammattilaisia (esim. opettajia, rehtoreita, toiminnallisten menetelmien asiantuntijoita), mutta myös oppilaiden vanhempia, lapsia ja keskeisiä sidosryhmiä (OPH, OAJ). KiVa Koulu -ohjelman sisältöjä ja työmuotoja testattiin oppilaitoksissa ja niitä muokattiin saadun palautteen perusteella.

KiVa Koulu -ohjelma on ollut kaikkien suomalaisten perusopetusta tarjoavien oppilaitosten saatavilla lukuvuodesta 2009–2010 alkaen. Ohjelman levitessä laajalti perusopetusta tarjoaviin oppilaitoksiin 95 prosenttia oppilaitoksista oli rekisteröitynyt ohjelman käyttäjäksi.  Lukuvuodesta 2016–2017 alkaen ohjelmaa käyttäneet koulut ovat maksaneet lisenssimaksua. Lukuvuonna 2018–2019 suomalaisista perusopetusta tarjoavista oppilaitoksista lähes puolet (46 %) on rekisteröitynyt KiVa Koulu -ohjelman käyttäjäksi.

Mittaaminen ja arviointi

KiVa Koulu -ohjelmaa käyttäviä kouluja ohjataan säännöllisesti seuraamaan kiusaamisen yleisyyttä (oppilaskysely), kouluviihtyvyyttä (oppilaskysely) ja ohjelman toteuttamista (oppilas- ja henkilökuntakysely) vuosittain toteutettavan kyselyn avulla. Kysely on sähköinen ja oppilaitokset voivat osallistua kyselyyn joka kevätlukukauden lopussa. Koulut saavat käyttöönsä yhteenvedon kyselyiden tuloksista. Niiden avulla on mahdollista seurata muutoksia omassa oppilaitoksessa pitemmän ajan kuluessa ja myös verrata oman oppilaitoksen tilannetta muihin oppilaitoksiin Suomessa.

Viitteet

  1. Kouluterveyskysely (2020, helmikuu). Perusopetus 4. ja 5. luokka, 2017 ja 2019.
  2. Kouluterveyskysely (2020, helmikuu). Perustulokset, nuoret 2017 ja 2019.
  3. Gini, G. & Pozzoli, T. (2013). Bullied children and psychosomatic 618 problems: A meta-analysis. Pediatrics 132, 720–729. Linkki viitteeseen
  4. Hawker, D. S. J. & Boulton, M. J. (2000). Twenty years’ research on peer victimization and psychosocial maladjustment: a meta-analytic review of cross-sectional studies. Journal of Child Psychology and Psychiatry, 41(4), 441–455. Linkki viitteeseen
  5. Ttofi, M. M., Farrington, D. P., Lösel, F. & Loeber, R. (2011). Do the victims of school bullies tend to become depressed later in life? A systematic review and meta‐analysis of longitudinal studies. Journal of Aggression, Conflict and Peace Research, 3(2), 63–73. Linkki viitteeseen
  6. Klomek, A. B., Sourander, A. & Elonheimo, H. (2015). Bullying by peers in childhood and effects on psychopathology, suicidality, and criminality in adulthood. Lancet Psychiatry, 2(10), 930–941. Linkki viitteeseen
  7. Ttofi, M. M., Farrington, D. P. & Lösel, F. (2012). School bullying as a predictor of violence later in life: A systematic review and meta-analysis of prospective longitudinal studies. Aggression and Violent Behavior, 17(5), 405–418. Linkki viitteeseen
  8. Finlex. (2020, helmikuu). Perusopetuslaki. Linkki viitteeseen
  9. Finlex. (2020, helmikuu). Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki. Linkki viitteeseen
  10. Salmivalli, C., Lagerspetz, K. M. J., Björkqvist, K., Österman, K. & Kaukiainen, A. (1996). Bullying as a group process: Participant roles and their relations to social status within the group. Aggressive Behavior, 22, 1–15. Linkki viitteeseen
  11. Kärnä, A., Voeten, M., Poskiparta, E. & Salmivalli, C. (2010). Vulnerable children in varying classroom contexts: Bystanders’ behaviors moderate the effects of risk factors on victimization. Merrill-Palmer Quarterly, 56(3), 261–282. Linkki viitteeseen
  12. Kärnä, A., Voeten, M., Little, T. D., Poskiparta, E., Kaljonen, A. & Salmivalli, C. (2011). A large-scale evaluation of the KiVa antibullying program: grades 4-6. Child Development, 82(1), 311–330. Linkki viitteeseen
  13. Kärnä, A., Voeten, M., Little, T. D., Poskiparta, E., Alanen, E. & Salmivalli, C. (2011). Going to scale: A nonrandomized nationwide trial of the KiVa antibullying program for grades 1–9. Journal of Consulting and Clinical Psychology, 79(6), 796–805. Linkki viitteeseen
  14. Salmivalli, C., Voeten, M. & Poskiparta, E. (2011). Bystanders matter: Associations between reinforcing, defending, and the frequency of bullying behavior in classrooms. Journal of Clinical Child & Adolescent Psychology, 40(5), 668–676. Linkki viitteeseen
  15. Sainio, M., Veenstra, R., Huitsing, G. & Salmivalli, C. (2011). Victims and their defenders: A dyadic approach. International Journal of Behavioral Development, 35(2), 144–151. Linkki viitteeseen
  16. Gaffney, H., Ttofi, M. M. & Farrington, D. P. (2019). Evaluating the effectiveness of school-bullying prevention programs: An updated meta-analytical review. Aggression and Violent Behavior, 45, 111–133 Linkki viitteeseen
  17. Ttofi, M. M. & Farrington, D. P. (2008). Effectiveness of programmes to reduce school bullying. Tukholma: The Swedish National Council for Crime Prevention.
  18. Olweus, D. A. (1996). The revised Olweus bully/victim questionare. Bergen, Norja: Mimeo, Research Center for Health Promotion (HEMIL), University of Bergen. Linkki viitteeseen
  19. Kärnä, A., Voeten, M., Little, T. D., Alanen, E., Poskiparta, E. & Salmivalli, C. (2013). Effectiveness of the KiVa antibullying program: Grades 1–3 and 7–9. Journal of Educational Psychology, 105(2), 535–551. Linkki viitteeseen
  20. Garandeau, C., Lee, I. & Salmivalli, C. (2014). Inequality matters: classroom status hierarchy and adolescents’ bullying. Journal of Youth & Adolescence, 43(7), 1123–1133. Linkki viitteeseen
  21. Saarento, S., Kärnä, A., Hodges, E. V. E. & Salmivalli, C. (2013). Student-, classroom-, and school-level risk factors for victimization. Journal of School Psychology, 51, 421–434. Linkki viitteeseen
  22. Saarento, S., Boulton, A. J., & Salmivalli, C. (2015). Reducing bullying and victimization: Student- and classroom-level mechanisms of change. Journal of Abnormal Child Psychology, 43, 61-76. Linkki viitteeseen
  23. Haataja, A., Voeten, M., Boulton, A. J., Ahtola, A., Poskiparta, E. & Salmivalli, C. (2013). The KiVa antibullying curriculum and outcome: Does fidelity matter? Journal of School Psychology, 52, 479–493. Linkki viitteeseen
  24. Haataja, A., Ahtola, A., Poskiparta, E. & Salmivalli, C. (2015). A Process view on implementing an antibullying curriculum: How teachers differ and what explains the variation. School Psychology Quarterly, 30, 564–576. Linkki viitteeseen
  25. Nocentini, A. & Menesini, E. (2016). KiVa anti-bullying program in Italy: Evidence of effectiveness in a randomized control trial. Prevention Science, 17(8), 1012–1023. Linkki viitteeseen
  26. Palladino, B. E., Nocentini, A. & Menesini, E. (2016). Psychometric properties of the Florence cyberbullying-cybervictimization scales. Cyberpsychology Behaviour and Social Networkorking, 18(2), 112–119. Linkki viitteeseen
  27. Menesini, E., Codecasa, E., Benelli, B. & Cowie, H. (2003). Enhancing children's responsibility to take action against bullying: Evluation of a befriending intervention in Italian middle schools. Aggressive Behavior, 29(1), 10–14. Linkki viitteeseen
  28. Pöyhönen, V. & Salmivalli, C. (2008). New directions in research and practice addressing bullying: Focus on defending behavior. Teoksessa D. Pepler & W. Craig (toim.): An international perspective on understanding and addressing bullying (PREVNet Publication Series, 1, s. 26–43). Bloomington, IN, AuthorHouse.
  29. Garandeau C. F., Poskiparta E. & Salmivalli C. (2014). Tackling acute cases of school bullying in the KiVa anti-bullying program: A comparison of two approaches. Journal of Abnorm Child Psychoogyl, 42, 981–991. Linkki viitteeseen
  30. Huitsing, G., Barends, S. & Lokkerbol, J. (2019). The cost-effectiveness of the KiVa anti-bullying program in the Netherlands. International Journal of Bullying Prevention. Linkki viitteeseen