Oppilaan pulpetilla kirja, teroitin, toiminnanohjauskuva, ajastin ja vieressä opettaja auttamassa.

Tilauksen tila

Et ole liittynyt vielä

Hinta

Ilmainen

Aloita

Itlan Kasvun tuen Käyttäytymisen tuen verkkokurssikokonaisuus antaa avaimia sekä ryhmän että yksilön käyttäytymisen ohjaamiseen keinoilla, jotka perustuvat uusimpaan tutkimustietoon ja käytännössä hyviksi havaittuihin toimintatapoihin.

Verkkokurssikokonaisuuden kolmannessa osassa pohditaan tapoja vahvistaa ja kohdentaa tukitoimia käyttäytymisen tuen tarpeen kasvaessa. Kurssikokonaisuutemme laajenee vuosien 2024-2025 aikana kaikkiaan viisiosaiseksi.

Kurssi on  tarkoitettu täydennyskoulutukseksi varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen ammattilaisille. Kurssi soveltuu myös opiskeluhuollon henkilöstölle, muilla kouluasteilla toimiville ammattilaisille sekä kaikille tutkimustietoon perustuvista ryhmän ohjaamisen keinoista kiinnostuneille lasten ja nuorten kanssa toimiville aikuisille sekä opetus-, kasvatus- ja ohjausalojen opiskelijoille. Itsenäisen opiskelun lisäksi voi osia kurssista käyttää yhteisesti opiskellen esimerkiksi tukena työyhteisöjen tai tiimien kehittämistyössä.

Tämän kolmannen osan suorittaminen edellyttää noin 20 tunnin työpanosta.

Kurssi on maksuton ja opiskeltavissa verkossa ajasta ja paikasta riippumatta. Kurssin suorittamisesta saa todistuksen.

Kurssille osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä Itlan Kasvun tuen sivustolla. Rekisteröityessä osallistujalta pyydetään etu- ja sukunimi sekä sähköposti. Rekisteröityessä käyttäjän tulee luoda itselleen käyttäjätunnus ja salasana. Aikaisemmin Kasvun tuen verkkokursseille osallistuneet kirjautuvat kurssille olemassa olevilla tunnuksillaan.

Ota yhteyttä: kayttaytymisentuen.verkkokurssi (@) itla.fi

Itlan tietosuojaseloste

Sisällöntuotanto: Itlan asiantuntija Päivi Uro, KM, EO ja kehittämispäällikkö Piia Karjalainen, KM, FT

 

Logo: Sosiaali- ja terveysministeriön rahoittama.

 

Kurssin sisältö

Tervetuloa kurssille
Tervetuloa kurssille
Kurssin tavoitteet, sisältö ja käytänteet
Kurssin lähtökohdat ja alkuarviointi 1 Kysely
Oppitunti sisältö
Käyttäytymisen kohdennettu tuki
Moduulin 1 johdanto, tavoitteet ja sisältö
1.1 Erilaiset oppijat 2 Aiheet
1.2 Aikuiset yhteistyössä lapsen ja nuoren tukena 2 Aiheet
Moduulin 1 yhteenveto ja testi 1 Kysely
Oppitunti sisältö
Psykososiaalinen oppimisympäristö
Moduulin 2 johdanto, tavoitteet ja sisältö
2.1 Vuorovaikutus ja kohtaaminen 2 Aiheet | 1 Kysely
2.2 Ilmapiiri 2 Aiheet
Oppitunti sisältö
0% Suoritettu 0/2 vaihetta
2.4 Sosioemotionaaliset taidot 3 Aiheet
Oppitunti sisältö
0% Suoritettu 0/3 vaihetta
2.5 Ongelmanratkaisu 2 Aiheet
Moduulin 2 yhteenveto ja testi 1 Kysely
Oppitunti sisältö
Pedagoginen oppimisympäristö
Moduulin 3 johdanto, tavoitteet ja sisältö
3.1 Eriyttäminen, ohjeiden ja palautteen antaminen 2 Aiheet
3.2 Jäsentäminen 2 Aiheet
Oppitunti sisältö
0% Suoritettu 0/2 vaihetta
Moduulin 3 yhteenveto ja testi 1 Kysely
Oppitunti sisältö
Fyysinen oppimisympäristö
Moduulin 4 johdanto, tavoitteet ja sisältö
4.1 Organisointi ja selkeys
4.2 Esteettömyys ja aistiystävällisyys
Moduulin 4 yhteenveto ja testi 1 Kysely
Oppitunti sisältö
Käyttäytymisen kohdennettu tuki pähkinänkuoressa
Moduulin 5 johdanto, tavoitteet ja sisältö
5.1 Laadukas kohdennettu tuki
1 / 2