Kasvun tuki arvioi Lapset pois eroriidoista -menetelmän. Se on ensimmäinen arvioitavana oleva menetelmä, joka on suunnattu pitkittyneistä eroriidoista kärsiville lapsiperheille. Arvio julkaistaan systemaattisena katsauksena Kasvun tuki -aikakauslehdessä.

Lapset pois eroriidoista -menetelmä on suunnattu perheille, joissa on pitkittyneitä eroriitoja ja joiden lapset ovat vähintään nelivuotiaita. Menetelmä on nyt arvioitavana Kasvun tuessa.

– Tälle kohderyhmälle suunnattuja menetelmiä ei ole meillä ollut aiemmin arvioitavana, joten on hienoa, että pääsemme nyt arvioimaan Lapset pois eroriidoista -menetelmää, toteaa Itsenäisyyden juhlavuoden lastensäätiön (Itla) asiantuntija Lotta Heikkilä.

Huomio vanhempien konfliktista lapsen hyvinvointiin

Menetelmän tavoitteena on auttaa vanhempia löytämään uusia tapoja kommunikoida sekä vähentää vanhempien välisen konfliktin vaikutusta lapseen. Menetelmässä vanhemmat ja lapset kokoontuvat omissa ryhmissään kahdeksan kertaa. Jos vanhemmilla on meneillään oikeusprosessi, se on laitettava tauolle ohjelmaan osallistumisen ajaksi.

Kokoontumisten tavoitteena on vahvistaa lasten kykyä selviytyä vanhempien erosta ja riidoista. Lisäksi tavoitteena on auttaa rakentamaan niin sanottua rinnakkaista vanhemmuutta, jossa vanhemmat voivat erimielisyyksistään huolimatta olla kumpikin erikseen hyviä vanhempia lapsilleen. Riitoja pyritään vähentämään etsimällä uusia tapoja jatkaa vanhemmuutta ja vanhempien omaa elämää eron jälkeen.

Lapset pois eroriidoista -menetelmä on kehitetty alun perin Hollannissa vuonna 2013. Suomessa menetelmäkoulutuksia järjestää Dialogic. Menetelmällä ei tällä hetkellä ole Suomessa virallista kotipesää, josta käsin sitä pyrittäisiin levittämään ja juurruttamaan.

Arviot systemaattisina katsauksina

Kasvun tuen menetelmäarviot tehdään systemaattisina katsauksina. Arvioinneissa selvitetään, onko arvioitavana olevalla psykososiaalisella menetelmällä suoraa tai välillistä näyttöön perustuvaa vaikuttavuutta johonkin tiettyyn lasten ja nuorten mielenterveyttä edistävään tutkimuskohteeseen suomalaisessa kontekstissa.

– Katsauksissa arvioidaan menetelmän kuvaus, teoreettinen perusta sekä vaikuttavuus ja implementointivalmius, Heikkilä kertoo.

– Systemaattisten katsausten avulla saadaan luotettavampaa tietoa, sillä niissä tietokannoista haetaan kaikkea menetelmästä tehtyä tutkimusta.

Arvio Lapset pois eroriidoista -menetelmästä tullaan julkaisemaan Kasvun tuki -aikakauslehdessä.

Lisätietoja arvioinnista:

Asiantuntija Lotta Heikkilä, puh. 040 352 1323

etunimi.sukunimi@itla.fi