Vasta julkaistu Miten onnistun implementoinnissa? Opas psykososiaalisten menetelmien vaikuttavaan implementointiin on työkalu lapsi- ja perhepalveluiden johdolle. Siinä avataan tutkimukseen pohjaten periaatteita, joilla näyttöön perustuvia psykososiaalisia menetelmiä implementoidaan ja juurrutetaan.   

Itlan Kasvun tuki -toiminnassa on vuodesta 2014 tehty aktiivisesti työtä näyttöön perustuvien psykososiaalisten menetelmien saattamiseksi osaksi lasten, nuorten ja perheiden palveluita Suomessa. Työn keskeisenä tavoitteena on varmistaa, että paras mahdollinen osaaminen on saatavilla ja käytössä yhdenvertaisesti koko maassa.

Miten onnistun implementoinnissa? -opas avaa tutkimukseen pohjaten periaatteita, joilla näyttöön perustuvia psykososiaalisia menetelmiä implementoidaan ja juurrutetaan osaksi lasten, nuorten ja perheiden palveluita. Oppaassa esitellään kansallinen viitekehys ja käsitellään näyttöön perustuvaa toimintaa, implementointia prosessina sekä juurruttamisen onnistumista. Oppaan voi lukea kokonaisuutena tai luku kerrallaan.

Implementointiosaamista vahvistamalla lapsi- ja perhepalveluiden johto voi oppia tunnistamaan tekijöitä, jotka vaikuttavat joko myönteisesti tai estävästi menetelmäosaamisen juurtumiseen päivittäiseen työhön.

”Tarkoitus on innostaa ja tukea kaikkia toimijoita implementointiprosessiin, jonka tavoitteena on, että lapset ja nuoret saisivat yhdenvertaisesti parasta tarjolla olevaa tukea ja hoitoa mielenterveyteensä riippumatta siitä, missä palvelussa haasteisiin törmätään. Keskeinen osatavoite tähän pääsemiseksi on parantaa palveluiden vaikuttavuutta ja työntekijöiden mahdollisuuksia tehdä näyttöön perustuvaa työtä”, kertoo johtaja Petra Kouvonen.

Opas on osa onnistuneen implementoinnin tuen kokonaisuutta, jonka Itlan kansalliseen implementointiosaamiseen tähtäävä Kasvun tuki KI -hanke tarjoaa. Myöhemmässä vaiheessa julkaistaan myös avoin verkkokurssi implementoinnista ja marraskuussa käynnistyy vuoden kestävä webinaarien sarja. Näyttöön perustuvien menetelmien juurtuminen osaksi palvelujärjestelmää ja palveluiden toteutusta vaatii määrätietoista työskentelyä johtajilta ja esihenkilöiltä. Kun implementointiosaaminen vahvistuu, sosiaali- ja terveydenhuollon peruspalveluiden ammattilaiset pystyvät psykososiaalisia menetelmiä käyttämällä auttamaan entistä paremmin lapsia ja nuoria.

Hanke liittyy vahvasti kansalliseen mielenterveysstrategiaan ja Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus -ohjelmaan. Hanketta toteutetaan yhteistyössä THL:n ja hyvinvointialueiden keskeisten toimijoiden kanssa.

Opas verkkoversiona Kasvuntuki.fi-sivulla

Opas ladattavassa pdf-muodossa

Lisätietoja

Johtaja Petra Kouvonen, petra.kouvonen@itla.fi, 041 455 2280

Oppaan suunnittelu on tehty osana strategisen tutkimuksen YOUNG-ohjelman IMAGINE-hanketta ja se on osa sosiaali- ja terveysministeriön rahoittamaa Kansallinen implementointiosaaminen lasten ja nuorten tueksi (Kasvun tuki KI) -hanketta (2023–2025).