Menetelmän adaptointi tarkoittaa suunnitelmallista prosessia, jonka tavoitteena on muokata vaikuttavaksi todettu menetelmä uuteen kontekstiin. Adaptoinnilla varmistetaan, että menetelmä sopii käyttäjilleen, kohderyhmälle ja toimintaympäristöön. Olennaista prosessissa on varmistaa, että menetelmän vaikuttavuuden kannalta keskeiset tekijät on tunnistettu, ja että ne pysyvät muuttumattomina.  

Menetelmien adaptointia koskeva kansainvälinen tutkimus on kehittynyt merkittävästi viimeisen 10 vuoden aikana. Kehityksen seurauksena on luotu useita erilaisia adaptoinnin viitekehyksiä ja oppaita, jotka mahdollistavat entistä laadukkaamman adaptoinnin.   

Suomessa psykososiaalisten menetelmien adaptointia on tehty tähän asti pitkälti nojautuen kokeneiden mielenterveysammattilaisten osaamiseen. Osahankkeen tavoitteena on selvittää tutkimuskirjallisuudessa kuvattujen viitekehysten soveltuvuutta Suomeen ja luoda toimintamalli psykososiaalisten menetelmien systemaattiseen adaptointiin.   

Toimintamalli sisältää:  

  • Viitekehyksen yksittäisen psykososiaalisen menetelmän kuvaamiseksi  
  • Rakenteisen mallin validoidulle menetelmälle tehtyjen muokkausten kuvaamiseksi  
  • Yksittäisen psykososiaalisen menetelmän käytettävyyden ja soveltuvuuden arvioinnin kuvauksen.  

Lue lisää menetelmien adaptointia käsittelevästä blogitekstistä Teoriasta käytäntöön miten vaikuttava menetelmä tuodaan Suomeen?

 

Hankkeen logo

Osahankkeessa työskentelevät itlalaiset

Sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi[at]itla.fi

Noora Seilo

Noora Seilo

Tieteellinen toimittaja, Scientific Editor
040 185 3725

Nina Mellenius

Asiantuntija, Specialist
040 1985 440