Kymmenen vuotta sitten USA:ssa tehtiin tutkimus, jossa kahdeksantoista maakuntaa jaettiin satunnaisesti kahteen ryhmään. Ensimmäisessä ryhmässä maakuntien palvelujärjestelmä jatkoi toimintaansa entiseen tapaan. Toinen ryhmä alkoi toteuttaa laajaa kaksivuotista ohjelmaa, jossa koulutettiin ja tuettiin palveluntarjoajia levittämään tutkitusti vaikuttaviksi todettuja vanhemmuustaitoja ja kasvatuskäytäntöjä.
Mukana olivat sosiaalityö, terveydenhuolto, koulut ja varhaiskasvatus, järjestöt, yksityisen sektorin toimijat ja muut lapsia ja perheitä kohtaavat toimijat. Ammattilaiset tarjosivat palveluja perheille joustavasti ja räätälöidysti tarpeen mukaan, palvelumuodot vaihtelivat vanhemmuutta käsittelevistä seminaareista intensiiviseen yksilölliseen tukeen.
Tietoa levitettiin samanaikaisesti myös median kautta. Radioon, paikallislehtiin ja verkkoon tuotettiin materiaalia, jonka tavoitteena oli tuoda esiin vanhempien kasvatustehtävässään kohtaamia haasteita, vähentää kokemuksia yksin jäämisestä, poistaa avun hakemiseen liittyvää stigmaa sekä muuttaa ja haastaa koko yhteisön suhtautumista vanhemmuuteen ja kasvatukseen liittyviin kysymyksiin. Mediastrategialla tavoitettiin koko väestö, ei ainoastaan niin sanotuttuja riskiperheitä.
Vähemmän kaltoinkohtelua ja sijoituksia
Tulokset edellä mainitusta tutkimuksesta olivat lupaavia: universaalilla, koko väestöpohjalle tarjottavalla interventiolla voitaisiin sadantuhannen alle 8-vuotiaan lapsen joukossa välttää 688 kaltoinkohtelutapausta, 240 lapsen sijoitusta kodin ulkopuolelle ja 60 sairaalahoitoa vaativia vammoja saanutta pahoinpitelytapausta.
Tulos ei ole ainutlaatuinen, sillä useat tutkimukset kertovat samaa viestiä. Vanhemmuutta tukemalla voidaan saavuttaa laajamittaisia vaikutuksia, joilla on suuri kansanterveydellinen ja -taloudellinen merkitys. Paitsi lapsen kaltoinkohtelua, voidaan vanhemmuutta tukevilla ohjelmilla vähentää muun muassa lasten sosio-emotionaalisia ongelmia, käytösongelmia ja myöhempiä päihdeongelmia. Lisäksi ohjelmilla lisätään vanhempien psyykkistä hyvinvointia, vähennetään perheenjäsenten kokemaa stressiä ja parannetaan ihmissuhteiden laatua.
Vanhemmuutta on sanottu terveen psyykkisen kasvun edellyttämäksi kasteluvedeksi. Lapsen kehitys tapahtuu suhteessa ympäristöön ja sen ihmisiin. Toimimaton vanhemmuus on uhka lapsen kehitykselle, niin fyysiselle, sosiaaliselle kuin psyykkisellekin kasvulle.
Yli puolet vanhemmista huolissaan jaksamisesta
Nykyvanhemmat tiedostavat tämän aiempaa paremmin, ja hakevat yhä enemmän tietoa vanhemmuutensa tueksi. Kasvatuksesta ollaan kiinnostuneempia kuin ehkä koskaan aiemmin.
Myös vanhempana toimimiseen liittyvät huolet ovat tavallisia suomalaisten vanhempien keskuudessa: THL:n julkaisemassa tutkimuksessa omasta jaksamisesta huolissaan oli yli puolet vanhemmista, omien vanhemmuustaitojen riittävyydestä kolmannes. Vaikka esimerkiksi lapsen fyysinen pahoinpitely ja kuritusväkivalta ovat olleet vahvassa laskusuunnassa viime vuosikymmeninä, ovat epäsuotuisat kasvatuskäytännöt ja henkinen kaltoinkohtelu suomalaistutkimusten perusteella edelleen varsin yleisiä. Yhdeksäsluokkalaisista esimerkiksi haukkumista, nälvimistä tai kiroilua vanhemman taholta on kokenut neljännes nuorista. Vanhemmuuden tuen ei siis tulisi kohdistua kapeasti määriteltyihin riskiryhmän perheisiin, vaan sitä tulisi olla tarjolla kaikille.
Ruotsin vanhemmuuden ABC painottaa rakkautta
Ruotsissa on vuodesta 2009 toteutettu kansallista vanhemmuuden tuen ohjelmaa. Yksi esimerkki vanhemmille tarjottavasta tuesta on ”vanhemmuuden ABC” -kurssi, kaikille 3-12 -vuotiaiden lasten vanhemmille suunnattu neljän ryhmämuotoisen tapaamisen sarja.
Ohjelman kantavana teemana on vanhemman lapselle osoittama rakkaus ja kiintymys (”visa kärlek”), ja osakomponentteja ovat mm. myönteisen huomion ja lämmön osoittaminen ja positiiviset kasvatusstrategiat, vanhemman johdonmukaisuus ja lapsilähtöinen leikki. Kurssien alkamisesta muistutetaan vanhempia näkyvästi esimerkiksi sanomalehdissä. Tulokset ovat olleet lupaavia, ja kursseille osallistuminen on lisännyt sekä lasten että vanhempien hyvinvointia.
Yksin pärjäämiseen sijaan tukea vanhemmuudelle
Suomessa on perinteisesti ollut vallalla vahva yksin pärjäämisen eetos. Kun vanhempi kokee jäävänsä yksin, ilman tukea ja välineitä arjen hallintaan, näkyvät vaikutukset nopeasti paitsi vanhemman hyvinvoinnissa myös suhteessa lapsiin.
Muun muassa Väestöliiton tutkimuskeskuksen johtaja Anna Rotkirch on kysynyt, vähenisikö esimerkiksi paljon puhuttu äitien syyllisyys, mikäli tiedostettaisiin ja myönnettäisiin vanhempien tuen tarve sekä se, että yksin oleva äiti on ihmislajin kehityshistorian valossa jopa luonnoton asia. Olisiko meidän aika arkipäiväistää vanhemmuuden tuki samoin kuin on jo tehty esimerkiksi lapsen syntymään liittyvän perhevalmennuksen kohdalla?
Menetelmien vaikutukset pitää tuntea
Suomenkin ratifioima YK:n Lasten oikeuksien sopimus edellyttää, että mukana olevat valtiot tukevat vanhempia ja antavat heille apua lastenkasvatustehtävässä. Tehokas tuki edellyttää, että tiedämme mitkä tarjolla olevista menetelmistä ja tuen muodoista toimivat ja millaisia vaikutuksia niiltä voidaan odottaa.
Menetelmät eivät myöskään saa tuottaa haittaa. Haittavaikutuksista puhutaan useimmiten lääkkeiden tai lääketieteellisen operaatioiden yhteydessä, unohtaen, että psykososiaalisilla interventioillakin voi sellaisia olla. Toimivien ja turvallisten interventioiden tunnistaminen ei yksin kuitenkaan riitä.
Kansainvälisessä kirjallisuudessa on peräänkuulutettu laajempaa, kansanterveydellistä lähestymistapaa vanhemmuuden tukeen. Tämä lähestymistapa vaatii monitasoisia, tarpeen mukaan räätälöitäviä ja joustavia palveluja eritasoisiin ongelmiin, palvelujärjestelmän kaikkien toimijoiden sitoutumista sekä median hyödyntämistä.
Lisäksi tarvitaan myös stigman vähentämiseen ja asenteiden muutokseen tähtäävää vaikuttamistyötä. Vanhemmuus mielletään herkästi yksityisasiaksi, ja puheeksiottamista arastellaan tai sen pelätään loukkaavan. Asenteita ja toimintatapoja on kuitenkin mahdollista muuttaa. Esimerkin voi ottaa vaikkapa liikenneturvallisuuden alueelta: harva nykyvanhempi on matkustanut synnytyssairaalasta kotiin turvakaukalossa, mutta vielä harvempi vauva kotiutuu nykyään sitä ilman.
Taina Laajasalo
psykologi, dosentti
Tieteellinen toimittaja, Kasvun tuki – vaikuttavan varhaisen tuen tietolähde
Blogiteksti on julkaistu 14.3.2017 ITLAn sivulla.
Lähteet:
Fagerlund, M., Peltola, M., Kääriäinen, H., Ellonen, N. & Sariola, H. (2013) Lasten ja nuorten väkivaltakokemukset 2013. Lapsiuhritutkimuksen tuloksia.
Perälä Marja-Leena, Salonen Anne, Halme Nina & Nykänen Sirpa: Miten lasten ja perheiden palvelut vastaavat tarpeita? Vanhempien näkökulma. (2011). THL, Raportti 36/2011. Tampere.
Prinz, R., Sanders, M., Shapiro, C., Whitaker, D., Lutzker, J. (2009).
Population-Based Prevention of Child Maltreatment: The U.S. Triple P System Population Trial. Prevention Science, 10, 1-12.
Prinz, R. (2016). Parenting and Family Support within a Broad Child Abuse Prevention Strategy: Child Maltreatment Prevention can Benefit From Public Health Strategies. Child Abuse & Neglect, 51, 400-406.
Stewart-Brown S. (2008). Improving parenting: the why and the how. Archives of disease in childhood, 93, 102-4.
Ulfdotter, (2016). Evaluation of a Swedish Universal Health-Promoting Parenting Program Effectiveness, Cost-Effectiveness and Predictors. Karolinska Institutet. Väitöskirja. ')}
