Läheisneuvonpidon tutkimuksessa on painottunut taustateorian kuvaaminen sekä neuvonpitoprosessin kuvaaminen ja arvioiminen . Tulosmuuttujina tutkimuksissa ovat olleet muun muassa osallistujien tyytyväisyys sekä implementaatioon liittyvät muuttujat, esimerkiksi se, onko Läheisneuvonpito johtanut toimintasuunnitelmaan sekä se, miten suunnitelma on toteutunut asiakkaiden kohdalla. Tutkimuksia, joissa vaikuttavuutta on arvioitu lapsen ja perheen hyvinvointiin liittyvien tulosmuuttujien, esimerkiksi sijoitusten/huostaanottojen tai lapsen kaltoinkohtelun määrän kehityksen tai perheen toimintakyvyn arvioinnin kautta, on toistaiseksi vähän. Tämä vaikeuttaa menetelmän vaikuttavuuden arviointia suhteessa lapsen hyvinvointiin ja turvallisuuteen .
Kirjallisuudessa on kyseenalaistettu näkemys, jossa Läheisneuvonpito nähdään ensisijaisesti työmenetelmänä. On tuotu esiin Läheisneuvonpidon olevan ennemminkin lähestymistapa tai viitekehys, jonka ensisijaisena tarkoituksena on asiakkaan osallisuuden vahvistaminen ja lapsen oikeuksien toteutuminen, minkä katsotaan vaikuttavan sopivien tutkimusmenetelmien ja -asetelmien valintaan (mm. ).
Seuraavassa esitellään Läheisneuvonpitoa koskeva a) meta-analyysi (1 kpl) b) satunnaistettu kontrolloitu tutkimus (ns. RCT-tutkimus) ja meneillään oleva RCT-tutkimus c) prospektiiviset kvasikokeelliset tutkimukset (1 kpl) ja d) Pohjoismaiset laadulliset tutkimukset Läheisneuvonpidosta (tiedelehdissä julkaistut sekä Stakesin raportteihin pohjautuvat).
Läheisneuvon katsotaan kuuluvan laajempaan samansukuisten menetelmien ryhmään (”Family Group Decision Making” ), johon kuuluu läheisneuvonpidon lisäksi useita menetelmiä (mm. Family Unity Meeting, Team Decision Making, Family Team Conferencing). Tässä arviossa rajaudutaan ainoastaan Läheisneuvonpitoa käsittelevään tutkimukseen lukuun ottamatta meta-analyysia, jossa oli mukana läheisneuvonpidon lisäksi myös muita samaan teoriapohjaan perustuvia menetelmiä. Näin ollen mm. Berzinin ja kollegoiden satunnaistettu kokeellinen tutkimus rajautuu tämän arvion ulkopuolelle (perheille annetun intervention ollessa muu kuin Läheisneuvonpito).
Meta-analyysi
Dijkstran ja kollegoiden meta-analyysin sisäänottokriteerit tutkimuksille olivat:
- tutkittavaa menetelmää käytettiin lapsi- tai nuorisoasiakkaiden ja heidän perheidensä kanssa
- tulosmuuttujat liittyivät lasten kaltoinkohteluun, kodin ulkopuolisten sijoitusten määrään ja kestoon tai asiakkaan palvelutarpeiden myöhempään määrään/kestoon (vähäisemmän palveluiden tarpeen katsottiin heijastavan perheen tilanteen tasaantumista ja kohentumista)
- tutkimuksessa käytettiin kontrolliryhmää
- tutkimuksessa oli käytetty tilastollisia analyyseja, jotka mahdollistivat meta-analyyttiset menetelmät.
Kaikissa mukana olevissa tutkimuksissa käytettiin menetelmiä, jotka pohjautuvat Läheisneuvonpitoon, mutta työmenetelmien käytäntöjen välillä oli todettavissa variaatiota esimerkiksi sen suhteen, laatiiko perhe jatkosuunnitelmaehdotuksen ilman ammattilaisia vai ammattilaisten kanssa. Dijkstra kollegoineen löysi 14 edellä mainitut kriteerit täyttävää tutkimusta (12 erillistä aineistoa), näiden yhteenlaskettu otoskoko oli 88495. Näistä kaksi oli RCT-tutkimuksia ja 12 kvasikokeellista tutkimusta, joista ainoastaan kaksi prospektiivista. Moderaattoreina analyysiin sisällytettiin tutkimuksen laatu (RCT vai retrospektiivinen/prospektiivinen kvasikokeellinen tutkimus sekä julkaisuvuosi), otoksen piirteet (esim. lapsen ikä, perheen etninen ryhmä, sosioekonominen status) ja läheisneuvonpidon piirteet (esim. laatiiko perhe jatkosuunnitelma ehdotuksen ilman ammattilaisia vai ammattilaisten kanssa). Seuranta-aika oli 14–32 kuukautta.
Satunnaistettu kontrolloitu tutkimus ja meneillään oleva tutkimus
Hollingshead kollegoineen arvioi kolmevuotiessa satunnaistetussa kontrolloidussa tutkimuksessa läheisneuvonpidon vaikutusta lastensuojelun palveluihin uudelleen ohjautumiseen (re-referrals/re-reports), aiheelliseksi todettuihin ja asiakkuuteen johtaneisiin uudelleen ohjautumisiin (substantiated re-referrals) sekä sijoituksiin USA:ssa. Perheet (n = 540 perhettä; 270 Läheisneuvonpito-ryhmässä, 272 kontrolliryhmässä) saivat lastensuojelun palveluita kotiin. Lopullisesta analyysista poistettiin puuttuvien tietojen vuoksi perheitä niin, että lopulliseen analyysiin jäi 503 perhettä, joiden samankaltaisuus keskeisten demografisten ja psykososiaalista riskiä kuvaavien muuttujien osalta varmistettiin tilastollisesti. Satunnaistaminen tapahtui sen jälkeen, kun lastensuojelun työntekijät olivat ohjanneet perheen Läheisneuvonpitoon. Kontrolliryhmä sai tavanomaisia lastensuojelun palveluita. Interventioryhmä osallistui läheisneuvonpitoon keskimääriin 41 päivää siihen ohjaamisen jälkeen. Läheisneuvonpitoon ohjautuneista perheistä 30 prosenttia ei osallistunut interventioon (yleisin syy tähän oli perheen kieltäytyminen), mutta myös nämä perheet analysoitiin siinä ryhmässä, johon heidät oli satunnaistettu (lähtöryhmien mukainen analyysi, intent-to-treat).
Hollannissa on meneillään satunnaistettu kontrolloitu tutkimus , jossa arvioidaan läheisneuvonpidon vaikuttavuutta satunnaistetun kontrolloidun tutkimuksen kautta. Ensisijaiset tulosmuuttujat liittyvät lapsen hyvinvointiin ja turvallisuuteen (mm. lapsen kaltoinkohtelun väheneminen), toissijaiset tulosmuuttujat liittyvät muun muassa perheen toimintakykyyn, kontrollin/voimaantumisen tunteeseen sekä sosiaalisen verkoston toimintaan. Mittarit ovat standardoituja. Mahdollisina tuloksia moderoivina muuttujina analysoidaan läheisneuvonpidon implementaatioon sekä perheeseen ja työntekijöihin liittyviä muuttujia. Tutkimuksessa tehdään myös kustannusvaikuttavuusanalyysi. Ensimmäisiä tuloksia on julkaistu hyödyntäen tutkimuksen osa-aineistoa, johon kuului 69 lastensuojelun piirissä olevaa perhettä, näistä 46 interventioryhmäsä ja 23 kontrolliryhmässä .
Prospektiivinen kvasikokeellinen tutkimus
Sundell & Vinnerljung vertasivat Ruotsissa 99 läheisneuvonpitoon osallistunutta alle 17-vuotiasta lasta perheineen kontrolliryhmään, joka koostui 149 lastensuojelun tavanomaiseen asiakastyöhön osallistuneeseen lapseen perheineen. Tutkimus oli prospektiivinen, lapsia ja perheitä seurattiin kolme vuotta Läheisneuvonpitoprosessin jälkeen. Interventioryhmään tulivat mukaan kaikki vuoden aikana läheisneuvonpitoon ohjautuneet perheet 10 toimipaikan alueelta. Läheisneuvonpitoa koskevasta kirjallisuudesta esiin nostetut hypoteesit olivat a) palvelutarpeen väheneminen b) psyykkisen ja fyysisen kaltoinkohtelun väheneminen c) perheen lähipiirin tekemien viranomaisilmoitusten lisääntyminen tilanteissa, joissa se on tarpeellista d) sijoitusten tapahtuminen lapsen lähipiiriin aiempaa useammin e) päätettyjen lastensuojeluasiakkuuksien määrän kasvu ja f) myönteiset asiakkuuteen ja prosessiin liittyvät kokemukset Läheisneuvonpitoon osallistuneilla. Analyyseissa kontrolloitiin lapsen ikä, sukupuoli, perhetausta, kontaktiin johtaneen ongelman tyyppi ja vakavuusaste. Mittareina toimivat läheisneuvonpidosta systemaattista tietoa keräävä lomake , jonka täyttivät läheisneuvonpidon koollekutsujat, ja jossa kartoitettiin jokaisen läheisneuvonpitoon osallistuneen käsityksiä lapsesta, omasta voimaantumisen kokemuksesta (empowerment), tehdystä suunnitelmasta sekä lapsen tulevaisuudesta. Seurannassa kerättiin tietoa rekistereistä: lapsen ja perheen palveluihin ohjautuminen, palvelutarpeen syy, lähettävä taho, kaltoinkohteluepäilyihin liittyvien tutkimusten johtopäätökset, sijoitusten tyyppi ja kesto. Kaikista tapauksista arvioitiin myös lapsen ongelmien vakavuusaste tutkimuksen alussa ja tutkimuksen lopussa.
Pohjoismaiset tutkimukset
Sundell, Vinnerljung & Ryburn tutkivat Ruotsissa ja Iso-Britanniassa sosiaalityöntekijöiden (n = 219) käsityksiä ja asenteita liittyen Läheisneuvonpitoon kyselylomakkeella, joka sisälsi 11 kysymystä Läheisneuvonpidosta ja kahdeksan kysymystä lasten kaltoinkohteluepäilyjen tutkimisesta yleisesti. Läheisneuvonpitoa koskevat kysymykset liittyivät esimerkiksi siihen, miten tärkeinä perheen sukulaisten ja lähipiirin sekä perheen itse laatiman suunnitelman roolia pidettiin perheen ongelmien ratkaisussa. Läheisneuvonpitoa koskevien kysymysten Cronbachin alpha oli 0.69. Kysymyksiin vastattiin viisiportaisella Likert-asteikolla. Lisäksi kysyttiin missä määrin vastaajat olivat käyttäneet Läheisneuvonpitoa työssään.
Tarja Heinon johtamassa yhteispohjoismaisessa hankkeessa Family Group Conference From a Child Perspective (2003–2006) kerättiin tietoa Läheisneuvonpidosta lastensuojelun kontekstissa Tanskasta, Suomesta, Islannista, Norjasta ja Ruotsista. Tavoitteena oli tuottaa tietoa lapsen asemasta ja osallisuudesta Läheisneuvonpitoprosessissa ja lastensuojelun asiakkaana yleisemmin. Aineisto koostui 35 Läheisneuvonpitoon läheisverkostonsa kanssa osallistuneesta lapsesta, 3–10 lasta jokaisesta osallistuvasta maasta. Lähes puolet lapsista oli 7–12-vuotiaita, loput 13–17-vuotiaita. Tutkimuksen painopiste oli lapsen ja nuoren kokemuksessa: millainen lapsen tilanne oli ennen Läheisneuvonpitoa ja miten se muuttui Läheisneuvonpitoa ennen ja sen jälkeen, miten lapsen kokevat Läheisneuvonpidon menetelmänä sekä millä tavalla lapsi on osallinen ja tulee kuulluksi Läheisneuvonpitoprosessissa. Aineiston keruussa hyödynnettiin useita eri menetelmiä, muun muassa 35 lapsen haastatteluja (haastattelut tehtiin neljästi: viikkoa ennen Läheisneuvonpitoa, viikon sisällä Läheisneuvonpidosta, viikon sisällä ensimmäisen seurantatapaamisen jälkeen sekä vuosi Läheisneuvonpidon jälkeen; haastattelussa käytettiin menetelmänä mm. tulevaisuuden muistelu -metodia), havainnointia, Läheisneuvonpitoon liittyvän dokumentaation analysointia. Lasten kokemuksista kirjoitettiin tarinat, joiden muotoon he itse saivat vaikuttaa. Suomalaisen osa-aineiston osalta tulokset on raportoinut Reinikainen .