Ihmeelliset vuodet -vanhemmuusryhmät

Äiti ja tyttö niityn laidalla

Ihmeelliset vuodet -vanhemmuusryhmät ovat osa laajaan tutkimusnäyttöön perustuvaa Ihmeelliset vuodet -ohjelmakokonaisuutta, joka on tarkoitettu 3–12-vuotiaiden lasten käytöksen pulmien ja käytöshäiriöiden ennaltaehkäisyyn ja hoitoon. Vanhemmuusryhmien tarkoituksena on edistää vaikuttaviksi todettuja myönteisiä kasvatusmenetelmiä ja auttaa vanhempia käsittelemään lasten käytöshäiriöitä.

Ohjelma on käsikirjapohjainen ja se toteutetaan strukturoidusti vertaisryhmissä. Vanhemmuusohjelman sisällössä korostuu lapsijohteisen leikin ja yhdessä toimimisen tärkeys, lapsen kunnioittaminen ja tämän kehitystason ymmärtäminen, positiiviset kasvatusstrategiat kuten tehokas kehuminen ja kannustimet, sääntöjen luominen ja ennustettavat rutiinit, oppimisen tukeminen, sekä tutkitusti tehokkaat lapsen huonoon käytökseen puuttumisen keinot.

KokonaisarvioInfo

Vahva dokumentoitu näyttö
Ihmeelliset vuodet -vanhempainryhmillä on vahvaa näyttöä käytösoireiden vähenemisestä niillä 3–12-vuotiailla lapsilla, joiden vanhemmat osallistuvat Ihmeelliset vuodet -ryhmätoimintaan, verrattuna niihin lapsiin, joiden vanhemmat eivät osallistu ryhmätoimintaan.

Laatikko sisältää niin sanotun PICO-lausekkeen. PICO tulee englanninkielisistä sanoista:

  • P = populaatio; ryhmä, jota tutkitaan (population, patient)
  • I = interventio, tutkittava toimenpide, hoito, (intervention)
  • C = vertailuryhmä, vaihtoehtoinen menetelmä (comparison, control)
  • O = menetelmän tuottamat tulokset, seuraus (outcome)

PICO auttaa intervention tutkittujen vaikutusten selkeässä ja tarkassa kuvaamisessa. Se kertoo mistä interventiosta on kyse, millaisia tuloksia sillä saadaan, kenelle se on vaikuttava ja kehen verrattuna.

Sovellettavuus SuomeenInfo

Vahva

Sovellettavuuden arviointiin vaikuttavat seuraavat osa-alueet: koulutus, koulutuksen saatavuus, kustannustehokkuus, soveltuvuus ja mittaaminen/arviointi

Lue koko menetelmäarvio

Esittely

Tausta

Ihmeelliset vuodet on Yhdysvalloissa 30 vuoden ajan kehitetty menetelmäperhe, joka perustuu sosiaalisen oppimisen teoriaan, kognitiivisbehavioraalisiin periaatteisiin ja kiintymyssuhdeteoriaan. Ohjelman ajatuksena on, että aikuisen toimintaa muutamalla voidaan muuttaa myös lapsen käytöstä. Käyttäytymismallien muuttaminen vaatii kuitenkin pitkäkestoista intensiivistä ohjausta ja tukea. Vanhemmuusryhmien sisältö nojaa tutkimustietoon, joka on osoittanut aikuisen ja lapsen välisen positiivisen vuorovaikutuksen ja suhteen merkityksen käytösongelmien ja -häiriöiden ennaltaehkäisyssä ja hoidossa. Ihmeelliset vuodet -ohjelman vanhemmuutta tukevista osioista alle kouluikäisten ja kouluikäisten perusohjelmia (basic) on tieteellisesti tutkittu eniten, ja nämä ovat tällä hetkellä Suomessa käytössä olevat osiot. Tämä arviointi pohjautuu kokonaisuudessaan perusohjelmaan liittyvään tieteelliseen tutkimukseen ja arvioon sen käyttökelpoisuudesta.

Kohderyhmä

leikki-ikaiset, alakouluikaiset, perheet, vanhemmat

Kohderyhmän kuvaus

Kohteena ovat 3–12-vuotiaiden lasten vanhemmat, joiden lapsilla on käytöksen pulmia tai käytöshäiriöitä.

Menetelmän kuvaus

Vanhemmuusryhmät ovat kestoltaan noin 2,5 tuntia ja ne kokoontuvat viikon välein 12–20 viikon ajan kohderyhmästä riippuen. Vetäjinä toimii kaksi koulutettua ryhmänohjaajaa. Osallistujia on 10–14.

Vanhemmuusryhmän tavoitteena on auttaa vanhempia suuntaamaan lapseen positiivista huomiota, empatiaa sekä tunnistamaan omaa ja lapsen käytöstä ja toimintatapoja. Vanhemmat saavat käyttöönsä uusia kasvatuksellisia keinoja. Pitkäjänteisellä lapsen hyvän käytöksen palkitsemisella sekä huonon käytöksen sammuttamisella saadaan muutoksia lapsen käyttäytymiseen ja kohennetaan lapsen itsetuntoa ja suoriutumista kotona, päiväkodissa ja koulussa. Tehottomien rangaistusten sijaan vanhempia opetetaan antamaan lapselle jokin iänmukainen seuraamus, silloin kun se on välttämätöntä. Ryhmissä korostetaan tietoisen läsnäolon, leikin ja yhdessä tekemisen tärkeyttä, erilaisten taitojen opettamista, tehokasta kehumista ja palkitsemista, rajojen asettamista sekä keinoja puuttua huonoon käyttäytymiseen.

Menetelminä vanhemmuusryhmissä käytetään mm. keskusteluja, dvd-esimerkkejä, rooliharjoituksia ja kotitehtäviä, kaverisoittoja (rakennetaan tukiverkostoa ryhmäläisten välille) sekä vetäjien viikottaisia soittoja vanhemmille, joiden avulla pyritään tukemaan vanhempia uusien toimintatapojen käyttöönotossa.

Tutkimusnäyttö

Tutkimusnäytön aste

Vahva

Tutkimus

Katsaukset ja meta-analyysit

Ihmeelliset vuodet -vanhemmuusryhmistä on tehty kymmeniä vertaisarvioiduissa tiedelehdissä julkaistuja tutkimuksia. Tutkimuksissa on käytetty standardoituja käytösongelmien mittareita (mm. Eyberg Child Behavior Inventory, ECBI), lasten prososiaalisten taitojen sekä vanhempien kasvatuskäytäntöjen mittareita ja haastatteluja sekä observaatiota ja tietoa on kerätty lapsilta, vanhemmilta ja opettajilta.

Menting, de Castro ja Matthys [1] löysivät meta-analyysiinsa 50 tiedelehdissä julkaistua tutkimusta, jossa (a) tutkittiin IV-vanhemmuusohjelman vaikutusta joko yksin tai yhdessä muiden interventioiden kanssa b) interventioryhmää verrattiin kontrolliryhmään c) tutkimuksessa raportoitiin ainakin yhden käytösongelmia tai prososiaalista käytöstä mittaavan instrumentin tulokset d) tutkimuksessa raportoitiin efektikoko tai sen laskeminen oli mahdollista aineiston perusteella.

Pidano ja Allen [2] arvioivat katsauksessaan ohjelman kehittäjistä riippumattomien tutkimusryhmien tekemät tutkimukset. He löysivät katsauksessaan 23 Ihmeelliset vuodet -vanhemmuusohjelmasta tehtyä tutkimusta, jotka täyttivät seuraavat ehdot: tutkimus oli julkaistu vertaisarvioidussa tiedelehdessä, tutkimuksessa verrattiin vanhemmuusinterventiota kontrolliryhmään tai muuta hoitoa saavaan ryhmään ja tutkimus oli tehty muiden kuin ohjelman kehittäjien toimesta. Suurin osa tutkimuksista keskittyi noin 4–8-vuotiaisiin lapsiin.

Karjalainen, Santalahti ja Sihvo [3] löysivät systemaattisessa katsauksessaan 13 Euroopassa vuosina 2005–2015 toteutettua alkuperäistutkimusta, joissa tutkittiin Ihmeelliset vuodet -vanhemmuusohjelmaa käytöshäiriöiden hoidossa tai ehkäisyssä ja joissa otoksena on ollut vähintään 50 lasta, joista useimmissa oli vähintään kuuden kuukauden seuranta-aika. Kolmessa tutkimuksessa kohderyhmänä olivat vanhemmat, joiden lapsella oli uhmakkuus- tai käytöshäiriö, viidessä käytösongelmaisten lasten vanhemmat ja kolmessa riskiryhmään kuuluvien lasten vanhemmat.

RCT-tutkimuksia on tehty sekä kliinisissä aineistoissa uhmakkuushäiriö-/adhd-diagnoosin saaneiden lasten keskuudessa (kahdeksan tutkimusta ohjelman kehittäjän toimesta, kuusi muiden tutkijoiden toimesta), että preventiivisenä ohjelmana riskiryhmiin kuuluvien alhaisen sosioekonomisen taustan perheiden parissa (2–12-vuotiaat lapset; neljä RCT-tutkimusta ohjelman kehittäjien toimesta, kuusi RCT-tutkimusta muiden tutkimusryhmien toimesta) (www.incredibleyears.com).

Vaikka 12 kuukauden seurantatutkimuksia vanhemmuusohjelman vaikutusten pysyvyydestä on lukuisia, on useamman vuoden pitkäaikaisvaikutuksista vielä verrattain vähän tietoa. Webster-Stratton, Rinaldi ja Reid [4] seurasivat ohjelmaan 3–8-vuotiaana osallistuneita (58 poikaa, 20 tyttöä) lapsia 8–12 vuotta ohjelmaan osallistumisen jälkeen. Tutkimuksessa ei ollut kontrolliryhmää. Eurooppalaisista tutkimuksista pisin seuranta-aika on Scottin, Briskmanin ja O’Connorin [5] RCT-tutkimuksessa, jossa seuranta aika oli keskimäärin 7,8 vuotta (vaihteluväli 5,6–10,5 vuotta), tulosmuuttujina olivat antisosiaalinen käytös ja antisosiaaliset piirteet. Tutkimukseen osallistui sekä riskiryhmään kuuluvia lapsia, joilla oli epäsosiaalista käytöstä (seurannan n = 90) että vaikean käytösoireilun vuoksi hoitoon lähetettyjä lapsia (seurannan n = 93). Lapset olivat seurantahetkellä 9–13-vuotiaita.

Pohjoismaiset RCT-tutkimukset

Ruotsalaistutkimuksessa [6] 8-vuotiasta uhmakkuushäiriödiagnoosin saanutta lasta (n = 62) vanhempineen jaettiin interventioryhmään (Ihmeelliset vuodet Basic Programme; n = 38) ja jonotuslistalle (n = 24). Perheet olivat julkisen terveydenhuollon asiakkaita. Tulosmuuttujat liittyviät sekä lapsen käytökseen ja psyykkisiin oireisiin (mittareina Eyberg Child Behavior Inventory (ECBO), Sutter-Eyberg Student Behavior Inventory- Revised (SESBI-R,) Strengths and Difficulties Questionnaire (SDQ), Kiddie-Sads) että äidin psyykkiseen vointiin ja vanhammuuteen (mittareina Symptom Check List (SCL), the Parental Locus of Control (PLOC) ja Parenting Alliance Measure (PAM). Interventioryhmää seurattiin ennen interventiota sekä välittömästi ja 12 kuukautta intervention jälkeen. Kontrolliryhmälle ei tehty 12 kuukauden seurantaa.

Ruotsalaisessa vaikuttavuustutkimuksessa [7] Ihmeellisiä vuosia verrattiin ohjelman ruotsalaiseen adaptaatioon (Comet-ohjelma), kahteen muuhun vanhemmuusinterventioon (behavioraaliseen teoriaan pohjaava Cope ja kiintymyssuhdeteoriaan pohjaava Connect) sekä jonotuslistalla olevien lasten ryhmään. Osallistujat tulivat kouluista, sosiaalitoimistoista tai lastenpsykiatrian toimipisteistä. Lapset olivat 3–12-vuotiaita (n = 1104 lasta). Mittaukset tehtiin ennen interventiota ja 3–4 kuukautta intervention jälkeen. Tulosmittareina olivat lapsen käytöksen ongelmat (ECBI), lisäksi mitattiin ADHD-oireita, vanhemman reaktioita lapsen käytökseen, vanhemman kokemaa kompetenssia vanhempana sekä vanhemman psyykkistä hyvinvointia. Sosiodemografiset muuttujat kontrolloisiin analyyseissa.

Norjassa on tutkittu Ihmeelliset vuodet vanhempien ohjelmaa RCT-asetelmalla yhdessä lasten ohjelman (Ihmeelliset vuodet Dinosauruskoulu) kanssa. Otos koostui 127 perheestä, joista 47 perhettä osallistui ainoastaan vanhempien ohjelmaan (12–14 viikkoa, 2t/viikko), 52 vanhempien ohjelmaan ja Dinosauruskouluun (18 viikkoa, 2 tuntia/viikko) ja 28 perhettä toimi jonotuslista-kontrollina. Perheiden lapset olivat 4–8-vuotiaita ja heidät oli lähetetty saamaan hoitoa uhmakkuus- tai käytösongelmien vuoksi (n = 127, 80% poikia ja 20% tyttöjä). Lapsista 90 prosenttille oli asetettu uhmakkuushäiriö- tai käytöshäiriödiagnoosi. Lapsen käytösongelmiin ja vanhempien kasvatuskäytäntöihin liittyviä tulosmuuttujia mitattiin useilla standardoiduilla mittareilla (mm. Eyberg Child Behavior Inventory (ECBI), Child Behavior Checklist (CBCL), KIDDIE-SADS, Parenting Practices Interview (PPI)) ja mittaukset tehtiin välittömästi sekä 6kuukautta ja 12 kuukautta intervention jälkeen. Tietoa kerättiin opettajalta/päiväkodista (mm. lapsen käytösongelmat, sosiaalinen kompetenssi, akateeminen suoriutuminen, opettajan ja lapsen välinen suhde), vanhemmilta (vanhempien käyttämät kasvatusstrategiat, esim. autoritäärinen vanhemmuus, positiiviset strategiat, epäjohdonmukaiset käyttäymistä ohjaavat säännöt) sekä lapsilta (lasten ongelmanratkaisutaito sosiaalisissa tilanteissa). Tulokset on julkaistu kolmessa vertaisarvioidussa artikkelissa [8][9][10]. Norjalaiseen seurantatutkimukseen [11] osallistui 99 perhettä, 55 prosenttia interventioon tutkimuksen aiemmassa vaiheessa osallistuneista. Näistä perheistä 37 prosenttia oli osallistunut ainoastaan vanhemmuusinterventioon, 63 prosenttia oli lisäksi osallistunut lastenryhmään. Seurannan pituus oli 5–6 vuotta, lasten keski-ikä seurantavaiheessa 12,1 vuotta. Seurannassa ei ollut kontrolliryhmää, koska tutkimuksen jonotuslista-kontrolliryhmä osallistui interventioon puoli vuotta interventioryhmän jälkeen.

Vaikuttavuusnäyttö

Vaikuttavuusnäytön aste

Vahva

Vaikuttavuus

Katsaukset ja meta-analyysit

Mentingin ja kollegoiden [1] 50 tutkimuksen meta-analyysissa vanhemmuusintervention keskimääräinen efektikoko lapsen käytösongelmiin (kaikki informantit huomioiden) oli 0,27. Tarkasteltaessa vanhemmilta kerättyä tietoa, kliinisissä aineistoissa tehdyillä hoidollisilla interventioilla oli suurempi efekti (d = 0,50) kuin indikoiduilla, oireileviin lapsiin kohdennetuilla (d = 0,20) tai selektiivisillä, riskiryhmiin kohdistetuilla (d = 0,13) preventiivisillä tutkimuksilla. Lapsen käyttäytymisongelmien vakavuusaste intervention aloittamishetkellä oli tärkein vaikutusta ennustava tekijä (mitä vakavemmat ongelmat, sitä suurempi vaste).

Pidano ja Allen [2] totesivat katsauksessaan vanhempainohjelman vaikuttavuudesta olevan vahvaa näyttöä 23 sellaisen tutkimuksen perusteella, jotka olivat riippumattomia ohjelman kehittäjistä.

Karjalaisen, Santalahden & Sihvon [3] systemaattisessa katsauksessa todettiin, että Euroopassa 2005–2015 toteutetuissa tutkimuksissa (n = 13) Ihmeelliset vuodet -vanhemmuusinterventio oli tavallisia tukitoimia tehokkaampi lapsen käytösongelmien vähentäjänä yhtä tutkimusta lukuunottamatta. Efektikoot olivat käytöshäiriödiagnoosin saaneilla 0,9, käytösongelmaisilla 0,56 ja riskiryhmään kuuluvilla 0,81. Katsauksessa raportoitiin tulokset pitkäaikaisvaikuttavuudesta (6/12 kk) dikotomisella skaalalla (kyllä/ei). Kirjoittajat eivät näin ollen raportoineet tunnuslukuja, mutta totesivat ohjelman olleen vaikuttava katsauksessa mukana olleiden tutkimusten 6/12 kk seurannoissa.

Pohjoismaiset RCT-tutkimukset

Ruotsalaistutkimuksessa [6] havaittiin vanhemmusinterventioryhmässä kontrolliryhmään verrattuna lasten käytösoireissa merkittävä lasku vanhempien arvioimana. Muutos havaittiin sekä käytösongelmien intensiteetissä että vanhempien ongelmalliseksi kokemien käytösongelmien määrässä. Efektikoko oli suuri (pre- ja post-interventio mittaukset: ECBI-Intensity -skaalan osalta Morrisin efektikoko 1,17 ja ECBI-Problem -skaalan osalta efektikoko 1,26). Muutosten kliinistä merkittävyyttä arvioitiin RCI-indeksin avulla, ja havaittiin interventioryhmässä 71 prosenttia lapsista tilastollisesti merkitsevä positiivinen muutos käytösoireissa (pre- ja post-interventiomittaukset), kontrolliryhmässä vastaava luku oli 33 prosenttia. Ero ryhmien välillä oli tilastollisesti merkitsevä. Samoin äitien kokema vanhemmuusallianssi lisääntyi interventioryhmässä kontrolliryhmää enemmän, ero oli tilastollisesti merkitsevä (efektikoko 0,36). Interventio- ja kontrolliryhmän välillä ei havaittu muutosta lasten internalisoivissa oireissa tai opettajan arvioimissa käytösoireissa. Tutkimuksen heikkoutena oli, että vuoden seuranta tehtiin vain interventioryhmän osalta, Vuoden seurannassa interventioryhmän osalta raportoitiin, että 23 prosenttia lapsista oli uhmakkuushäiriödiagnoosi (alkutilanteessa diagnoosi oli kaikilla). Lisäksi vanhemmuusryhmään osallistuneiden lasten ongelmakäyttäytyminen koulussa oli vähentynyt vuoden seurannassa.

Ruotsalaisessa satunnaistetussa kontrolloidussa vaikuttavuustutkimuksessa [7] verrattiin neljää vanhemmuusinterventiota. Kaikki interventiot (Comet, Ihmeelliset vuodet, Cope, Connect) vähensivät lapsen käytösongelmia ja ADHD-oireita tilastollisesti merkittävästi jonotuslistaan verrattuna, Ihmeelliset vuodet -ohjelman osalta efektikoot olivat kohtalaisia (ECBI-I, d = -0,42 (95 % luottamusväli; 0,32–0,52) ja ECBI-P, d = -0,27 (95 % luottamusväli; 0,23–0,29). Verrattaessa Ihmeelliset vuodet -vanhemmuusohjelman vaikutusta muihin interventioihin, oli Comet-intervention vaikutus käytösongelmiin vahvempi ECBI-I skaalan pistemäärällä mitattuna, Ihmeelliset vuodet -ohjelman vaikutus oli puolestaan merkittävästi Connect-interventiota vahvempi. ECBI-P skaalan osalta Ihmeelliset vuodet ei merkittävästi eronnut muista ohjelmista. Vastaavasti kuin muut vanhemmuusohjelmat, Ihmeelliset vuodet lisäsi vanhempien kompetenssin tunnetta ja vähensi vanhempien kokemaa stressiä, mutta toisin kuin muut ohjelmat, ei vähentänyt vanhempien depressio-oireita.

Norjalaisessa RCT-tutkimuksessa [10] havaittiin vanhemmuusintervention vähentävän 4–8-vuotiaiden (n = 127) lasten käytösongelmia: verrattaessa vanhemmuusryhmää kontrolliryhmään (jonotuslista) efektikoot (d) olivat ECBI-I:n skaalan osalta 0,65 (äitien arvio lapsen käytösoireista) ja 0,80 (isien arvio lapsen käytösoireista), ECBI-P skaalan osalta ero kontrolliryhmään oli merkittävä ainoastaan isien arvioiden osalta (d = 0,75). Lisäksi lasten aggressiivinen käyttäytyminen (CBCL) väheni kontrolliryhmään verrattuna merkittävästi äitien (mutta ei isien) arvioimana (d = 0,58 vanhemmuusintervention osalta ja d = 0,75 kun vanhemmuusinterventioon yhdistettiin Ihmeelliset vuodet -lastenryhmä). Tutkimuksessa ei todettu eroja pelkän vanhemmuusryhmän ja vanhemmuusryhmään sekä lastenryhmään osallistuneiden perheiden välillä. Tutkimuksen mukaan Dinosaurus-ryhmien eivät tuo lisähyötyä verrattuna pelkkään vanhemmuusryhmään. Yhden vuoden seuranta tehtiin ainoastaan interventioryhmälle. Neljällä viidestä interventioon osallistuneesta lapsesta ei ollut uhmakkuushäiriödiagnoosia yhden vuoden seurannassa (lähtötilanteessa yli 90%). Vanhempien positiivisten kasvatusstrategioiden määrä lisääntyi interventioryhmissä, ankara ja epäjohdonmukainen kasvatus sekä vanhemman stressi puolestaan vähenivät, efektikoot vaihtelivat kohtalaisesta suureen.

Samasta RCT- tutkimuksesta julkaistussa toisessa alkuperäisartikkelissa arvioitiin vanhemmuusintervention vaikutusta päivähoidossa/koulussa ilmeneviin käytösongelmiin. Tutkimuksessa todettiin, että vanhemmuusryhmä (ilman samanaikaista lastenryhmää) ei vähentänyt lasten käytösongelmia merkittävästi koulu- ja päiväkotikontekstissa kontrolliryhmään verrattuna [8]. Kolmas samasta tutkimusaineistosta julkaistu alkuperäisartikkeli totesi vanhemmuusohjelmalla suotuisia vaikutuksia lasten sosiaaliseen kompetenssiin isien arvioimana sekä heti intervention jälkeen, että vuoden seurannassa. Vaikutuksia ei kuitenkaan havaittu äitien, opettajien tai lasten arvioimana [9].

Pitkäaikaisvaikutukset

Tulosten pysyvyys vähintään vuoden seurannassa on osoitettu useammassa tutkimuksessa (esim. [3]). Eurooppalaisessa RCT-tutkimuksessa [5] seurattiin kahta käytösoireisten lasten ryhmää (hoitoon lähetetyt ja korkean riskin lapset) ja kontrolliryhmää 5–10 vuoden ajan. Intervention vaikutukset sekä antisosiaaliseen käyttäytymiseen että antisosiaalisiin piirteisiin olivat pysyviä vaikean käytösoireilun vuoksi hoitoon lähetettyjen lasten ryhmässä (efektikoot: uhmakkuusoireet 0,91, epäsosiaaliset persoonallisuuspiirteet 0,7), ja uhmakkuushäiriödiagnoosin todennäköisyys oli merkittävästi laskenut kontrolliryhmään verrattuna (OR = 0,20, 95% luottamusväli: 0,06–0,69). Vaikutuksia ei kuitenkaan havaittu korkean riskin ryhmässä, jossa lasten oireiden lähtötaso oli matalampi.

Drugli ja kollegat [11] havaitsivat norjalaisaineistossa, että 5–6 vuoden seurannassa kaksi kolmannesta vanhemmuusryhmään osallistuneiden vanhempien lapsista ei enää saanut uhmakkuushäiriö- tai käytöshäiriö-diagnoosia (lähtötilanteessa kaikilla oli diagnoosi). Mitään psykiatrista diagnoosia ei asetettu 5–6 vuoden seurannassa 35 prosenttia lapsista. Tutkimuksen rajoitteena on, että sen perusteella ei voida suoraan arvioida Ihmeelliset vuodet vanhemmuus- ja lastenryhmän eroja pitkäaikaisvaikutusten osalta, koska ryhmä sisälsi sekä pelkkään vanhemmuusryhmään osallistuneita perheitä että vanhemmuus- ja lasten terapeuttiseen ryhmään osallistuneita perheitä.

Webster-Stratton, Rinaldi ja Reid [4] raportoivat tuloksia 8–12 vuoden seurannan jälkeen ja arvioivat, että ohjelmaan 3–8-vuotiaana osallistuneilla lapsilla oli odotusarvoon nähden (aiemmat kliinisesti merkittävät käytösoireet) vähemmän käytöspulmia (mm. kontakteja poliisiin/oikeusjärjestelmään). Tulosten tulkintaa vaikeuttaa kontrolliryhmän puute ja on huomautettu [2], että kriminaalitekoihin syyllistyneiden (23%) sekä päihdeongelmaisten (46%) nuorten osuus seurannassa oli melko korkea.

Sovellettavuus

Koulutus

Vanhemmuusryhmän ohjaajakoulutuksessa annetaan tietoa ohjelmasta ja sen perusperiaatteista. Koulutuksessa opetetaan keinoja vanhemman ja lapsen positiivisen vuorovaikutuksen lisäämiseksi ja negatiivisen käytöksen vähentämiseksi ryhmämuotoisella työtavalla.

Koulutuksen sisältö:

  • ohjelman perusperiaatteet
  • ryhmän ohjaamisen keinot
  • leikki ja lapsen kanssa toimiminen
  • lapsen oppimisen edistäminen
  • positiivisen käytöksen vahvistaminen – rajojen asettaminen
  • positiiviset kurinpitomenetelmät
  • ongelmanratkaisu
  • vuorovaikutustaidot

Koulutuksessa käsitellään myös ohjelman kannalta keskeisiä ryhmän ohjaukseen liittyviä asioita, kuten vanhempien tukeminen ja kannustaminen, kotitehtävät, viikoittaiset puhelinsoitot, DVD-esimerkkien käyttö ryhmässä, roolileikkien ja harjoitteiden ohjaaminen, monisteiden käyttö, perusperiaatteiden esille saaminen ryhmäläisiltä. Koulutus on vuorovaikutteinen ja sisältää paljon käytännön harjoitteita. Koulutus on kestoltaan kolme peräkkäistä päivää.

Ryhmän ohjaamiseen tarvitaan manuaali, joka tilataan pääorganisaatiosta. Kouluikäisten manuaali on suomeksi ja alle kouluikäisten englanniksi. Videot on suomennettu.

Jokaisen koulutuspäivän päätteeksi koulutukseen osallistujia pyydetään täyttämään arviointilomake koulutuspäivästä. Koulutuksen jälkeen ohjaajat pätevöityvät sertifiointiohjelman kautta, jonka puitteissa osallistujat toimittavat mm. videomateriaalia vetämästään vanhemmuusryhmästä. Sertifiointiohjelma toimii menetelmäuskollisuuden varmistajana.

Työnohjaus

Työnohjaaja eli peer coach on sertifioitunut ryhmänohjaaja, joka pätevöityy antamaan uusille ryhmänohjaajille tukea ja apua ryhmien aloitukseen. Työnohjausta suositellaan annettavaksi kolmen ensimmäisen ryhmän aikana, jotta uudet ryhmänohjaajat pääsevät käyntiin ja toimivat ohjelman mukaisesti. Tämä auttaa myös sertifioitumisessa.

Peer coach -sertifioituminen

Edellytys: sertifioitunut ryhmänohjaaja, joka vetänyt vähintään 6 vanhemmuusryhmää

  • 2 päivän koulutus joko ulkomailla tai pyrimme järjestämään Suomessa
  • antaa työnohjausta kuudelle ryhmänohjaajalle ja auttaa heidät sertifioitumaan
  • videoi työnohjauksistaan työnäytteen, joka lähetetään USA:han
    sertifioitumiskulu

Koulutuksen saatavuus

Vanhemmuusryhmän ohjaajakoulutuksia järjestää Turun yliopiston lastenpsykiatrian tutkimuskeskus.

Kustannustehokkuus

Menetelmän kustannustehokkuudesta on kansainvälistä näyttöä mm. Englannista ja Irlannista [12][13]. Esimerkiksi Edwards kollegoineen [12] vertasivat Ihmeelliset vuodet vanhemmuusryhmien kustannuksia jonotuslistaan ja totesivat inkrementaalisen kustannusvaikuttavuussuhteen (ICER) olevan 73 puntaa. ICER luku kertoo, kuinka paljon lisäkustannuksia syntyy siitä, että interventiolla saadaan aikaan yhden pisteen lasku ECBI-I pistemäärässä (95 % luottamusväli 42–140 puntaa). Saman tutkimuksen mukaan, lapsen oireilun vakavuusasteesta riippuen, yhden lapsen käytösongelmien hoitaminen vanhempainryhmän avulla niin, että oireilu laskisi kliinisen puuttumisrajan alapuolelle, maksaisi 1344–5486 puntaa (keskimäärin noin 3600 euroa). Pohjoismaisia tutkimuksia Ihmeelliset vuodet -menetelmän kustannusvaikuttavuudesta ei toistaiseksi ole. Tulossa on kotimainen katsaus käytöshäiriöinterventioiden ulkomaisista kustannusvaikuttavuus-tutkimuksista [14]. Katsaukseen sisällytetyistä vaikuttavista interventioista Ihmeelliset vuodet -interventio oli kustannuksiltaan yksi korkeimmista.

Soveltuvuus

THL:ssä 2014 tehdyn selvityksen mukaan ohjelma soveltuu Suomen olosuhteisiin. Sille on myös kansallinen tarve ja se on sosiaalipoliittisesti perusteltavissa. Menetelmä on ollut käytössä Suomessa jo vuosia ja se on otettu kentällä erittäin hyvin vastaan. Soveltuu kentän toimintatapoihin [15].

Mittaaminen ja arviointi

Vanhemmuusryhmässä vanhemmat arvioivat jokaista ryhmäkertaa arviointilomakkeella. Lomakkeiden kysymykset keskittyvät sekä ryhmätapaamisen/ohjelman toteuttamistapaan. Ohjelman lopuksi he täyttävät pidemmän arviointilomakkeen koko ohjelmasta. Lapsen ja vanhemman välisessä suhteessa, toiminnassa ja käyttäytymisessä havaittuja muutoksia arvioidaan joka kerralla kotitehtävien läpikäynnin aikana. Arviointi mahdollistaa menetelmäuskollisuuden arvioinnin, kehittämisen ja laadunvalvonnan sekä ohjelman vaikutusten seurannan.

Viitteet

  1. Menting, A. T., de Castro, B. O. & Matthys, W. (2013). Effectiveness of the Incredible years parent training to modify disruptive and prosocial child behavior: A meta-analytic review. Clinical Psychology Review, 33, 901–913. Linkki viitteeseen
  2. Pidano, A. E. & Allen, A. R. (2015). The Incredible years series: A review of the independent research base. Journal of Child Family Studies, 24, 1898–1916. Linkki viitteeseen
  3. Karjalainen, P., Santalahti, P. & Sihvo, S. (2016). Vaikuttavatko vanhemmuustaitoja tukevat ohjelmat lapsen käytöshäiriöiden ja -ongelmien ehkäisyssä ja vähentämisessä? Duodecim, 132(10), 967–974. Linkki viitteeseen
  4. Webster-Stratton, C., Rinaldi, J. & Reid, M. J. (2011). Long-term outcomes of Incredible years parenting program: Predictors of adolescent adjustment. Child and Adolescent Mental Health, 16, 38–46. Linkki viitteeseen
  5. Scott, S., Briskman, J. & O'Connor, T. G. (2014). Early prevention of antisocial personality: long-term follow-up of two randomized controlled trials comparing indicated and selectiveapproaches. American Journal of Psychiatry, 171, 649–657. Linkki viitteeseen
  6. Axberg, U. & Broberg, A. (2012). Evaluation of ‘‘The incredible years’’ in Sweden: The transferability of an American parent-training program to Sweden. Scandinavian Journal of Psychology, 53, 224–232. Linkki viitteeseen
  7. Stattin, H., Enebrink, P., Özdemir, M. & Gianotta, F. (2015). A national evaluation of parenting programs in Sweden: The short-term effects using an RCT effectiveness design. Journal of Consulting and Clinical Psychology, 83(6), 1069–1084. Linkki viitteeseen
  8. Drugli, M. B. & Larsson, B. (2006). Children Aged 4–8 years with parent training and child therapy because of conduct problems: Generalization effects to day- care and school settings. European Child and Adolescent Psychiatry, 15, 392–399. Linkki viitteeseen
  9. Drugli, M., Larsson, B. & Clifford, G. (2007). Changes in social competence in young children treated because of conduct problems as viewed by multiple informants. European Child and Adolescent Psychiatry, 16, 370–378. Linkki viitteeseen
  10. Larsson, B., Fossum, S., Clifford, G., Drugli, M. B., Handegård, B. H. & Morch, W-T. (2009). Treatment of oppositional defiant and conduct problems in young Norwegian children: Results of randomized controlled trial. European Child and Adolescent Psychiatry, 18, 42–52. Linkki viitteeseen
  11. Drugli, M., Larsson, B., Fossum, S. & Mørch, W-T. (2010). Five- to six-year outcome and its prediction for children with ODD/CD treated with parent training. Journal of Child Psychology and Psychiatry, 51, 559–566. Linkki viitteeseen
  12. Edwards, R., Ceilleachair, A., Bywater, T., Hughes, D. & Hutchings, J. (2007). Parenting programme for parents of children at risk of developing conduct disorder: Cost effectiveness analysis. BMJ, 31, 334–12. Linkki viitteeseen
  13. O’Neill, D., McGilloway, S., Donnelly, M., Bywater, T. & Kelly, P.l. (2013). A cost-effectiveness analysis of the Incredible years parenting programme in reducing childhood health inequalities. European Journal of Health Economics, 14, 85–99. Linkki viitteeseen
  14. Rissanen, E., Kankaanpää, E., Surakka, A. & Vornainen, R. (2018). Vanhemmuuden varhaisen tuen interventioiden kustannusvaikuttavuus. Systemaattinen katsaustutkimus. Yhteiskuntapolitiikka 83(1), 62–72. Linkki viitteeseen
  15. Karjalainen, P. & Santalahti, P. (2016). Ohjaajien kokemukset vanhemmuusohjelmasta ja sen hyödyistä. Suomen Lääkärilehti, 10, 733–738. Linkki viitteeseen