Pityaratstian ja kollegoiden tutkimuksessa TRT-menetelmän vaikutus tsunamin kokeneiden 10–15-vuotiaiden lasten traumaperäiseen stressihäiriöön (CRIES-13) interventioryhmässä oli pieni (d = 0,24) ohjelman jälkeen. Seurantamittauksessa kuukauden kuluttua menetelmän päättymisen jälkeen vaikutus oli keskitasoa (d = 0,69) verrattuna jonotuslistalla oleviin verrokkeihin. Vaikuttavuuden aste pysyi samana seurannassa myös PTSD-RI-mittarilla (d = 0,21 ja d = 0,49). Barronin tutkimuksessa TRT-menetelmän vaikuttavuus traumaperäiseen stressihäiriöön (CRIES-13) oli keskitasoa (d = 0,66) heti ohjelman päättymisen jälkeen. Barron tutki kollegoidensa kanssa menetelmän vaikuttavuutta 11–15-vuotiailla palestiinalaislapsilla interventioryhmässä verrattuna jonotuslistalla oleviin verrokkilapsiin. Quota ja kollegat tutkivat satunnaistetulla vertaistutkimuksella TRT-menetelmän vaikuttavuutta sodankokeneilla 10–13-vuotiailla palestiinalaislapsilla. Tutkimuksen mukaan menetelmä vähensi traumaperäisistä stressioireista kärsiviä (Posttraumatic Stress Symptoms, PTSS) (CRIES-13) poikien osuutta menetelmän jälkeen (suhteellinen riski RR (relative risk) 1,81, 95 % LV 1,10–2,97), suhteellisessa riskissä on laskettu PTSS-oireettomien riskiä). Seurantamittauksessa kuuden kuukauden jälkeen menetelmän päättymisestä riskisuhde ei ollut tilastollisesti merkitsevä.
Barronin ja kollegoiden tutkimuksessa TRT-menetelmän vaikutus oli vahvaa (d = 1,24) 11–14-vuotiaiden lasten masennusoireiden (Depression Self-rating Scale for Children, DSRS) vähenemisessä interventioryhmässä verrattuna kontrolliryhmään heti ohjelman päättymien jälkeen. Samoin mielenterveyden vaikeuksiin (The Strengths and Difficulties, SDQ) menetelmä vaikutti tehokkaammin (d = 0,90) interventioryhmässä verrattuna kontrolliryhmään . Samassa tutkimuksessa myös traumaattisen surun (Traumatic Grief Inventory for Children, TGIC) vähenemiseen oli vahva vaikutus (d = 0,96) interventioryhmässä ohjelman läpikäymisen jälkeen. Barronin tuoreemmassa julkaisussa TRT-menetelmällä ei ollut vaikutusta masennukseen (DSRS) (d = 0,01). Myöskään Quotan ja kollegoiden tutkimuksessa (2012) interventiolla ei ollut vaikutusta masennukseen (DSRS). Tosin samaisessa tutkimuksessa tarkasteltiin TRT:n vaikuttavuutta psyykkiseen kuormittuneisuuteen (psychological distress, SDQ). Menetelmä vähensi psyykkistä kuormittuneisuutta menetelmän päättymisen jälkeen (RR 0,53, 95 % LV 0,33–0,83).
Tarkastelluissa satunnaisissa vertailututkimuksissa oli myös vasteita, joita tarkasteltiin yksittäisissä artikkeleissa. TRT-menetelmän vaikutus dissosiaatioon (The Adolescent Dissociative Experiences Scale, ADES) oli vähäinen (d = 0,27) , kuten myös koulusuoritukseen (d = 35) verrattuna interventioryhmää verrokkiryhmään ohjelman jälkeen. Diabin mukaan 10–13-vuotiaiden resilienssi (The Strength and Difficulties Scale, SDQ) väheni seurantajakson aikana tilastollisesti merkitsevästi (RR -0,50, 95 % LV (-1,00–(-0,002)), luottamusvälin yläraja on lähes nolla) vastoin hypoteesia.