ART – Aggression replacement training

Aggression Replacement Training (ART) on kehitetty USA:ssa 1980-luvulla Arnold P. Goldsteinin ja kollegoiden toimesta. ART on ensisijaisesti kohdennettu nuorille, joilla on käytöksen ja suuttumuksen hallinnan ongelmia. Lähtökohta on, että sosiaalista, yhteisön hyväksymää käyttäytymistä voidaan opettaa ja oppia. Tavoitteena on kehittää kolmea osa-aluetta: sosiaalisia taitoja, vihanhallintaa sekä moraalista päättelyä. Teoreettisesti taustalla on vaikutteita sosiaalisen oppimisen teoriasta ja tutkimuksista ^[1]. Vihanhallintaan ja tunteiden säätelyyn liittyvissä komponenteissa on vaikutteista muun muassa Novacon kognitiivis-behavioraalisesta vihansäätely- ja hoitomallista ^[2]. Moraalisen päättelyn osio nojaa Kohlbergin moraalin kehityksen teoriaan ^[3].

Ryhmässä harjoitellaan nuorten omaan arkielämään kuuluvia provokaatioita ja sosiaalisia pulmatilanteita ja niiden ei -aggressiivisia ratkaisuja erilaisten toiminnallisten harjoitusten kautta. Taitojen opettamisen ja yhteisen harjoittelun kautta pyritään lisäämään nuorten sosiaalista kompetenssia ja kykyä tunteiden säätelyyn.

Suomen ART ry. perustettiin vuonna 2004 ylläpitämään ja kehittämään ART-menetelmän käyttöä Suomessa.

Menetelmä soveltuu ensisijaisesti aggressiopulmista kärsiville nuorille. Siitä on sovellus myös alakouluikäisille ja sitä on käytetty soveltuvilta osin myös aikuisten (vankien ja kehitysvammapalveluiden asiakkaiden) kanssa. Nuorten ryhmän tueksi on kehitetty myös perheille suunnattu FamilyTies. Pohjoismainen malli, Adapted Aggression Replacement Training (AART) sopii lisäksi kaikkeen sosiaalisen kompetenssin harjoitteluun, myös ennaltaehkäisevämpään työhön esim kouluilla. Tässä kohderyhmässä menetelmää ei ole arvioitu.

Yleisin ART-ryhmien malli on kymmenviikkoinen harjoitusohjelma, jossa tapaamisia on kolme kertaa viikossa (yhteensä 30 tapaamista). Viikottaisista tapaamisista yksi tapaaminen on sosiaalisten taitojen, yksi vihanhallinnan ja yksi moraalisen päättelyn harjoittelua. Kestoltaan tapaamiset ovat yleensä 45–50 minuuttia. Ryhmän kooksi suositellaan kuudesta kahdeksaan nuorta, mutta ryhmän kokoa voi säädellä osallistujien tarpeiden ja ominaisuuksien mukaan.

Menetelmää ohjaavat muun muassa opettajat, psykologit, nuorisotyöntekijät, sosiaaliohjaajat ja vankilatyöntekijät. Suositeltavaa on, että ryhmää ohjaa kaksi aikuista, koska tämä muun muassa helpottaa taidon mallintamista ja nuorten harjoittelun ohjaamista.

ART-harjoitteet ovat strukturoituja. Nuorten keskittymistä helpottaa, että tapaamisten rakenne pysyy samanlaisena. Tämä helpottaa myös ohjaajien työskentelyä ja menetelmän hyödyntämistä monenlaisissa toimintaympäristöissä. Hyvä rakenne ja manuaali takaavat menetelmän säilymisen tarkoitetunlaisena.

Interventio kohdennetaan yksilöllisesti osallistuvien nuorten tarpeisiin. Keskiössä on uusien taitojen opettaminen. Ohjaajat opettavat taitoja nuorille tarjoamalla tarkkaan mietityn ja esitetyn mallin. Aggressiota lähestytään sekä ajattelun, toiminnan että tunteiden kautta. Koska muutoksen aikaansaaminen vaatii sitkeää ja pitkäjänteistä työtä, panostetaan resursseja nuorten motivointiin. Ohjaajat palkitsevat nuoria aktiivisuudesta, yrittämisestä ja onnistumisista.

Taidon yleistymiseen, siirtymiseen ryhmästä arkielämään, kiinnitetään menetelmässä erityistä huomiota. Ohjaajat antavat nuorille kotitehtäviä, joiden tavoitteena on antaa nuorille kokemusta uusista taidoista ryhmän ulkopuolella. Positiivinen vahvistus kavereilta, vanhemmilta ja muilta tärkeiltä ihmisiltä sekä ikävien seuraamusten väheneminen motivoi nuorta muuttamaan käyttäytymistä.

Sosiaalisten taitojen harjoitusohjelma sisältää viisikymmentä erilaista taitoa, jotka on luokiteltu kuuteen luokkaan (perustason sosiaaliset taidot, edistyneemmät sosiaaliset taidot, tunteisiin liittyvät taidot, aggressiiviselle käyttäytymiselle vaihtoehtoiset taidot, stressin sietoon liittyvät taidot sekä suunnittelutaidot). Sosiaalisia taitoja harjoitellaan aina samalla struktuurilla. Aluksi ohjaajat opettavat taidon, sen jälkeen näyttävät esimerkin eli mallintavat taidon. Tämän jälkeen nuorille tarjotaan rooliharjoittelun kautta ohjattuja mahdollisuuksia harjoitella taidon käyttämistä nuorten omien arkielämän esimerkkien pohjalta. Seuraavaksi annetaan palautetta taidon käyttämisestä, jonka jälkeen pohditaan, mitä hyötyä taidosta on nuorten arjessa. Nuoret saavat oppimansa taidon seuraavaksi viikoksi harjoiteltavakseen omassa lähipiirissään. Esimerkki harjoiteltavasta sosiaalisesta taidosta on kuuntelemisen taidon harjoitteleminen.

Vihanhallinnan harjoittelussa keskeistä on tunteiden säätelyn ja hallinnan lisääminen. Nuoria opetetaan tunnistamaan vihantunteen laukaisijoita, jotka voivat olla sekä sisäisiä (oma negatiivinen tulkinta tapahtuneesta) että ulkoisia (esim. toisen loukkaavat sanat). Lisäksi opetetaan tunnistamaan niitä fysiologisia merkkejä, jotka kertovat kiihtymyksestä ja suuttumuksesta. Rauhoittajat ovat kiukkua lievittäviä tekniikoita, jotka antavat aikaa ja tilaa arvioida, kuinka tilanteen voisi ratkaista ei-aggressiivisin keinoin. Rauhoittaja voi olla esimerkiksi syvään hengittäminen, takaperin laskeminen tai oman toiminnan pitkäaikaisseurausten ajatteleminen. Rauhoittajien jälkeen nuoria opetetaan ottamaan käyttöön itseä ohjaavia lauseita, jotta nuori oppisi oikeaan toimintaan tähtäävää sisäistä puhetta vihamielisten ajatusten sijaan ja osaisi suhteuttaa reaktionsa tilanteen vaatimuksiin. Nuorta opetetaan myös arvioimaan provokaatioita ja omaa edistymistään kotona täytettävien ”häsläämis”päiväkirjojen avulla.

Moraalisen päättelyn osassa osallistujille esitellään ongelmatilanteita, joista keskustellessaan he joutuvat haastamaan omaa ajatteluaan: kuuntelemaan toisten argumentteja, miettimään pulmatilannetta eri näkökulmista ja tutkimaan ajatusvääristymiä. Keskustelu rakentuu valmiiden ristiriitatilanteiden pohjalle. Ryhmä pohtii kullakin kerralla yhtä pulmatilannetta useasta eri näkökulmasta. Ohjaajan tehtävä on mahdollista nuorten välistä keskustelua, vahvistaa kypsää moraalia ja käsitellä esiin nousevia ajatusvääristymiä.

Tässä arviossa on huomioitu ART-tutkimuksia tarkasteleva systemaattinen katsaus sekä korkeatasoisinta tutkimusnäyttöä antavat satunnaistetut kontrolloidut tutkimukset. Neljästä ryvässatunnaistetusta (klusterirandomoidusta) ART-tutkimuksesta kolme on tehty USA:n palvelujärjestelmässä yli 20 vuotta sitten pienillä otoksilla ^[4][5][6]. Nämä on jätetty analyyseista pois. Yhdessä pohjoismaisessa tutkimuksessa satunnaistaminen ei suunnitelmista huolimatta toteutunut ^[7], mutta tutkimus on otettu mukaan tarkasteluun sen ollessa ainoa pohjoismainen, vertaisarvioidussa lehdessä julkaistu kontrolliryhmän sisältävä julkaisu.

Mukaan ei ole otettu tutkimuksia, joissa ART- menetelmään oli yhdistetty muita interventioita (esim. ^[8]). Lisäksi ART on ollut mukana meta-analyyseissa, joissa on tarkastelu useiden erilaisten interventioiden vaikutuksia nuorisorikollisuuteen (mm. ^[9][10]), mutta nämä analyysit eivät ole mahdollistaneet ART:n vaikutusten arviointia itsenäisenä interventiona, joten myös nämä on jätetty arvion ulkopuolelle.

Systemaattinen katsaus
ART ohjelman vaikutusta nuorten ja nuorten aikuisten antisosiaaliseen käyttäytymiseen on tarkasteltu systemaattisessa katsauksessa ^[11].

Katsauksen aineistoon otettiin interventioita, joissa oli läsnä ART:n kolme pääkomponenttia ja niiden käytännön harjoittelu (sosiaaliset taidot, vihanhallinta, moraalipäättely). Lisäksi edellytettiin, että tutkimuksen tekijät viittasivat menetelmän kehittäjään Arnold Goldsteiniin. Mukaan otettiin sekä satunnaistettuja ja ryvässatunnaistettuja tutkimuksia että ei-satunnaistettuja tutkimuksia, joissa oli kontrolliryhmä.

Tutkimusten osallistujat olivat vähintään 12-vuotiaita nuoria, joilla oli ammattilaisen (sote-ammattilainen, opettaja, tutkija) toteamaa käytösoireilua. Mukaan otettiin myös neljä aikuisille kohdennettua interventiota.

Ensisijaisena tulosmuuttujana oli rekistereistä tai muista lähteistä tietoon tullut rikollisuus ja uusintarikollisuus. Toissijaisina tulosmuuttujina olivat muutokset sosiaalisissa taidoissa, vihanhallinnassa ja moraalipäättelyssä.

Haku tuotti 749 julkaisua, joista sisäänottokriteerit täytti 16 julkaisua vuosilta 1987–2014. Näistä kaksi oli satunnaistettuja ja kontrolloituja astelmia, neljä ryvässatunnaistettuja ja seitsemän ei-satunnaistettuja, mutta kontrolloituja asetelmia. Kolmessa tutkimuksessa asetelma oli raportoinniltaan epäselvä. Otoskoko vaihteli huomattavasti. Kahdessa tutkimuksessa osallistujia oli yli 1000 ^[12][13]. Kumpikaan näistä ei ollut tiedelehdessä julkaistu alkuperäistutkimus, lisäksi jälkimmäinen kohdistui pääosin aikuisiin (iän vaihteluväli 17–56-vuotiaisiin). Lopuissa tutkimuksissa otoskoon vaihteluväli oli 18–151 osallistujaa. Kahdeksassa tutkimuksessa oli osallistujina ainoastaan poikia, yhdessä ainoastaan tyttöjä ja lopussa molempia sukupuolia.

Kaikissa tutkimuksissa raportoitiin suhteellinen riski ja 95 prosentin luottamusväli tai katsauksen tekijät kykenivät laskemaan edellämainitut. Tutkimusten harhan lähteitä arvioitiin kymmenellä CONSORT- ja Cochrane-kriteereillä ^[14][15]. Tutkimukset olivat seuranta-ajoiltaan, toteutuskonteksteiltaan ja osallistujien taustapiirteiden (väkivaltakäyttäytyminen, päihteidenkäyttö) osalta huomattavan heterogeenisiä. Tutkijat totesivatkin, ettei meta-analyysia voitu tehdä aineiston heterogeenisyyden ja tutkimusten sisältämän suuren harhan riskin vuoksi.

Satunnaistetut vertailukokeet
ART:sta on ilmestynyt kaksi satunnaistettua vertailukoetta ^[16][17], jotka olivat mukana myös yllämainitussa katsauksessa. RCT-tutkimuksia tarkastelleessa on huomioitava, että molemmissa oli erittäin pieni otoskoko ja muita huomattavia metodologisia rajoitteita ^[11].

Colemanin ja kollegojen tutkimuksessa ^[16] aineistona olivat käytösongelmien vuoksi laitoshoidossa olevat nuoret, joilla oli käytösongelmia ja jotka laitoksen henkilökunta oli valinnut ART-ohjelmaan potentiaalisesti sopiviksi (n = 52). Nuorista 29 / 39 (74 %) oli poikia. Iän keskiarvo oli 15 vuotta ja 9 kuukautta. Käytöshäiriödiagnoosi ensisijaisena diagnoosina oli 64 prosenttia osallistujista. Interventioryhmään satunnaistettiin 36 nuorta, kontrolliryhmään (ei-hoitoa) 16 nuorta. Satunnaistamisprosessista ja ryhmien välisistä mahdollisista eroista lähtötilanteessa ei raportoitu tietoja. Interventioryhmän nuorista 25 prosenttia (n = 9) ei suorittanut hoitoa loppuun asti, vastaavasti kontrolliryhmän seurannasta tippui 25 prosenttia (n = 4). Analyyseihin otettiin mukaan ainoastaan jäljelle jääneet 24 interventioryhmäläistä ja 15 kontrolliryhmäläistä, poispudonneista ei raportoitu tietoja. ART-ohjelma kesti kymmenen viikkoa ja sisälsi päivittäisiä ART-tuokioita kahden laitoksen henkilökuntaan kuuluvan ohjaajan kanssa siten, että koko interventio sisälsi yhteensä 50 tuntia ART-harjoitteita liittyen vihanhallintaan, sosiaalisiin taitoiihin ja moraaliseen päättelyyn. Fideliteettiä valvottiin artikkelin kirjoittajien toimesta sekä ryhmänohjaajien kirjanpidon avulla (mm. poissaolojen raportointi). Vaikutuksia vihan hallintaan, sosiaalisiin taitoihin ja moraaliseen päätöksentekooon mitattiin viidellä standardoiduilla mittarilla (The Direct Situations Test; The ART Checklist, The Sociomoral Reflections Measure; The Self-Control Rating Scale, The Behavior Incident Report).

Jonesin tutkimuksessa ^[17] osallistujat olivat 18 australialaisen yläasteen oppilasta (high school, iän keskiarvo 13 vuotta 9 kuukautta), joilla esiintyi Achenbachin ja Edelbrookin (1986) aggressiomittarilla mitattuna runsaasti aggressiota. Osallistujat satunnaistettiin ART-interventioryhmään (n = 6) ja ei hoitoa saavaan kontrolliryhmään (n = 6) sekä ryhmään, joka sai ainoastaan ART:n moraalisen päättelyn osion (n = 6). Tulosmuuttujat liittyivät aggressiviseen käyttäytymiseen, itsesäätelyyn, moraaliseen päättelyyn ja sosiaalisiin taitoihin (opettajan raportoima Behaviour Incident Reports, Kendall-Wilcox Self-Control Scale, Sociomoral Reflections Measure).

Pohjoismainen tutkimus
Gundersenin ja Svartdalin norjalaisessa tutkimuksessa ^[7] ART-intervention toteuttajina toimi 23 opettajaa ja sosiaalialan ohjaajaa, jotka osallistuivat ART-koulutuksen sisältävään täydennyskoulutuskokonaisuuteen. Osana koulutusta osallistujien työpaikoilta (paikallisista kouluista ja laitoksista) pyydettiin nuoria osallistumaan tutkimukseen (n = 65). Tutkimukseen osallistujista 16 oli tyttöjä (iän keskiarvo 14,1 vuotta) ja 49 poikia (iän keskiarvo oli 12,6 vuotta). Nuoret luokiteltiin ennen intervention alkamista käytösongelmiltaan kolmeen luokkaan (ei lainkaan käytösongelmia, jonkin verran käytösongelmia, ainakin ajoittaisia vakavia käytösongelmia). Nuoret jaettiin interventio- ja kontrolliryhmiin. Satunnaistaminen ei käytännön syistä onnistunut. Lisäksi osa kontrolliryhmään kuuluvista tuli samalta luokka-asteelta tai samasta koulusta kuin ART-ryhmiin osallistuvat nuoret, mikä on saattanut vaikuttaa tuloksiin. Interventioryhmä koostui 47 nuoresta, jotka osallistuivat yhteensä kahdeksaan eri ART-ryhmään, joissa kussakin oli kuusi nuorta. Nuoret tulivat sekä kouluista (n = 26), erityiskouluista (n = 10) että laitoksista (n = 11). Vastaavan kokoisia kontrolliryhmiä oli kolme ja niihin kuului yhteensä 18 nuorta kouluista (n = 15) ja laitoksista (n = 3). Kontrolliryhmään kuuluvat osallistuivat tavanomaiseen koulu- ja laitostoimintaan. Ryhmät muodostettiin siten, että kaikissa ryhmissä oli vähintään yksi nuori, jolla oli ainakin ajoittain vakavia käytösongelmia. Tulosmuuttujat liittyivät käytösongelmiin, sosiaalisiin taitoihin ja moraaliseen päättelyyn. Näitä arvioitiin standardoiduilla mittareilla (Social Skills Rating System (SSRS), How I Think (HIT), Child and Adolescent Disruptive Behavior Inventory (CADBI), Child Behavior Checklist (CBCL) sekä yhdellä tutkimuksen tekijöiden kehittämällä mittailla (Problem Behaviour Questionnaire, ^[18]). Informaatiota kerättiin sekä nuorilta itseltään, opettajilta että vanhemmilta. Tulosmuuttujia mitattiin ennen ja jälkeen 10 viikon ART-intervention (yhteensä 24 tuntia, toisin sanoen intervention kesto oli yleisimmin toteutettua ART-interventiota lyhyempi). Vertailut tehtiin ryhmätasolla siten, että tilastollisin analyyseihin otettiin kolmen vaikeimmin oireilevan nuoren tulokset per ryhmä.

Systemaattinen katsaus
Brännström katsauksessa ^[11] sisäänottokriteerit täyttäneistä 16 tutkimuksesta todettiin kaikissa harhan aste korkeaksi vähintään yhden kriteerin osalta CONSORT ja Cochrane – kriteerein arvioituna (mm. satunnaistamiseen ja tulosten raportointiin liittyvät ongelmat).

Kuudessa tutkimuksessa raportoitiin intervention vaikutus rikollisuuteen ja uusintarikollisuuteen. Näistä yksi oli ryvässatunnaistettu tutkimus ja viisi kontrolloituja, ei-satunnaistettuja tutkimuksia. Kahdessa tutkimuksessa, joista toinen ryvässatunnaistettu, todettiin vähemmän uusintarikollisuutta interventioryhmässä (RR = 0,25; 95 % luottamusväli 0,10–0,62 ja RR = 0,35, 95 % luottamusväli 0,15–0,81). Molemmat tutkimukset olivat menetelmän kehittäjän toteuttamia. Yhdessä tutkimuksessa todettiin intervention lisäävän uusintarikollisuutta yleisesti (HR = 1,25; 95 % CI: 1,07–1,46) sekä väkivaltarikollisuuden uusimista (HR = 1,31; 95 % CI: 1, 07–1,60). Kirjoittajat totesivat tuloksen selittyvän ART-ryhmästä kesken poispudonneiden kohonneella riskillä: eroja ryhmien välillä ei havaittu kun analyyseista poistettiin ohjelman keskeyttäneet.

Toissijaisissa tulosmuuttujissa (joko sosiaaliset taidot, vihanhallinta, moraalinen päättely tai useammat näistä) tapahtuneita muutoksia analysoitiin 12/16 tutkimuksessa. Näistä noin puolessa todettiin vähintään yhdessä muuttujassa suotuisia muutoksia interventioryhmässä kontrolliryhmään verrattuna, mutta katsaukseen sisältyneiden tutkimusten metodologisten ongelmien vuoksi kirjoittajat toteavat tuloksiin sisältyvän merkittävän harhan riskin.

Tutkijat totesivat, että tähänastisiin tutkimuksiin liittyvien metodologisten ongelmien vuoksi ei toistaiseksi voida todeta ART:n olevan vaikuttava interventio, vaikkakin yksittäisissä tutkimuksissa suurimmassa osassa havaittiin myönteinen muutos vähintään yhden valitun tulosmuuttujan osalta. Vastaavansuuntaiseen johtopäätökseen päätyi kotimaisessa katsauksessa Mogk, Röning, Reiman-Möttönen, Isojärvi ja Mäkinen ^[19] arvioidessaan yleisesti kognitiivisten käyttäytymisterapioiden vaikuttavuutta nuorten aggressiivisuuden hoidossa.

Satunnaiset vertailukokeet

1. Colemanin tutkimuksessa ^[16] ei havaittu tilastollisesti merkitseviä eroja interventio- (n = 24) ja kontrolliryhmän (n = 15) välillä vihan hallinnassa tai moraalisessa päätöksenteossa 10 viikon laitosolosuhteissa toteutetun ART-intervention jälkeen. Sen sijaan havaittiin tilastollisesti merkitsevä muutos sosiaalisissa taidoissa (Direct Situation Test): Interventioryhmän pistemäärä alkumittauksessa 18.87 (kh 5,9), 10 viikon ohjelman jälkeen 24.8 (kh 8,2). Kontrolliryhmän pistemäärä pysyi lähes ennallaan (alkumittaus 19.4 (kh 10,9), mittaus 10 viikon jälkeen 20,4 (kh 8,2). Ero oli tilastollisesti merkitsevä (ANCOVA; F = 10,77, df = 1/43, p < .01). Analysoitaessa sosiaalisten taitojen eri alueita (Direct Situation Test) havaittiin analyyseissa muutoksen liittyvän erityisesti nuorten kykyyn ilmaista negatiivinen mielipide, kykyyn pysyä pois tappeluista sekä kykyyn vastustaa ryhmäpainetta. Tuloksista ei raportoitu efektikokoja tai luottamusvälejä, ja tulosten tulkintaa vaikeuttaa tutkimuksesta pois tippuneiden suuri määrä.
2. Jonesin tutkimuksessa ^[17] (interventioryhmä n = 6, ART-moraalisen päättelyn ryhmä n = 6 ja kontrolliryhmä n = 6) havaittiin aggressiivisesti käyttäytyneiden ylä-asteikäisten koululaisten ART-ryhmällä merkitsevä aggressiivisten tapahtumien väheneminen (opettajien raportoima Behavioral Incidents –mittari (BIR), F (1, 47) = 15,16, p = 0,003). Tuloksia tulkittaessa on huomoitava, että ART-ryhmässä aggressio oli lähtötilanteessa merkittävästi yleisempää kontrolliryhmään verrattuna (F (2, 14) = 6,69, p = 0,009). Muilla mittareilla (itsesäätely, moraalinen päättely) ei havaittu merkittäviä eroja kontrolli- ja interventioryhmän välillä.

Pohjoismainen tutkimus
Gundersenin & Svartdalin tutkimuksessa ^[7] todettiin sosiaalisten taitojen osalta, että sekä vanhempien että opettajien arvioimana ART-ryhmiin osallistuvien sosiaaliset taidot paranivat kontrolliryhmää enemmän. Nuorten itsearvioinnissa eroa ei havaittu. Moraalisen päättelyn osalta todettiin, että HIT-mittarilla (nuoren täyttämä) mitattuna molempien ryhmien suoriutuminen parani intervention jälkeen tilastollisesti merkitsevästi. Ongelmakäyttäytymisen osalta todettiin ART-ryhmässä sekä CADBI- että CBCL-mittareilla mitattuna sekä opettajien, vanhempien että nuorten raportoimana tilastollisesti merkittävä väheneminen (ANOVA) ongelmakäyttäytymisessä kun verrattiin pistemääriä ennen ja jälkeen intervention. Kontrolliryhmässä ero oli merkittävä ainoastaan nuorten itseraportoimissa CBCL- oireissa.

Gundersenin & Svartdalin tutkimuksen ^[7] tulosten tulkinnassa on huomioitava harhan lähteet, muun muassa satunnaistamisen epäonnistuminen sekä kontrolliryhmän mahdollinen kontaminaatio (ryhmäläiset osittain samalta luokka-asteelta ja koulusta kuin interventioryhmään kuuluvat nuoret).

ART-menetelmän koulutuksesta Suomessa vastaa tällä hetkellä Suomen ART ry, joka on rekisteröinyt tavaramerkin Suomessa. Yhdistys on kouluttanut menetelmäosaajia vuodesta 2005 ja lisäksi suomentanut materiaalia ja kirjallisuutta aiheeseen liittyen. Yhdistyksen tarjoamasta koulutuksesta ja toiminnasta sekä suomenkielisistä manuaaleista löytyy tietoa osoitteesta www.suomenart.com.

Koulutuksen ensimmäinen taso on 2,5 päivän johdantokurssi, joka antaa valmiudet myös ryhmän ohjaamiseen kirjan avulla. Johdantokurssilla käydään kahden ensimmäisen päivät aikana läpi ART-teoria, menetelmät ja osa-alueet. Painopiste on toiminnallisessa oppimisessa ja harjoittelussa. Osallistujat pääsevät ohjaamaan menetelmää ja oppivat näin samoin kuin nuoret ART-ryhmissä uusia taitoja. Johdantokurssiin kuuluu lisäksi yksi puolen päivän mittainen “buusteritapaaminen”, jossa pohditaan ryhmän aloittamisessa ja ohjaamisessa eteen tulleita kysymyksiä kouluttajan johdolla.

Viiden lähiopetuspäivän mittaiseen varsinaiseen ohjaajakoulutukseen liittyy lisäksi työnohjaus, lopputyö sekä oman ryhmän ohjaamisen raportointi. Ohjaajakoulutuksen aikana menetelmä jalkautetaan ohjatusti koulutettavan omaan työympäristöön. Koulutus koostuu lähiopetuspäivistä (5 kpl) joissa käydään läpi menetelmän teoria ja struktuuri sekä sisältö harjoittelun kautta sekä tehdään suunnitelma oman ryhmän aloittamiseen ja ohjaamiseen. Sen jälkeen kokoonnutaan työnohjauksen merkeissä tarkastelemaan eteen nousseita haasteita sekä jakamaan kokemuksia ja hyviä käytäntöjä. Viimeisellä lähiopetuskerralla käydään läpi ryhmäraportit sekä lopputyöt. Ohjaajakoulutuksen standardit mukailevat kansainvälisiä ART-ohjaajastandardeja ja sen jälkeen saa virallisesti ohjaajan ”pätevyyden”. Ohjaajakoulutukseen hakeutuminen ei edellytä johdantokurssin läpi käymistä.

Kouluttajakoulutus Suomessa on järjestetty yhteistyössä kansainvälisen Prepsec-järjestön kanssa, jossa on luotu kansainväliset standardit ART-koulutukselle sekä Master Trainer ( = kouluttaja) -pätevyydelle. Kouluttajien valinnasta ja pätevyydestä maassamme vastaa Suomen ART ry. Kouluttajia on tällä hetkellä 12 ja edustavat sekä maantieteellisesti että koulutustaustaltaan kenttää varsin kattavasti.

Yhdistys on kouluttanut vuosittain noin 15 työpajaa ympäri Suomen, eli noin 150 henkilöä käy vuosittain 2,5 päivän johdantokurssin. Yhteen koulutusryhmään mahtuu 10 osallistujaa ja näitä voi tilata yhdistyksen sihteeriltä omalle paikkakunnalle tai organisaatiolle. Koulutuksen hinta on 450€/ osallistuja ja ohjaajakoulutus 980€/osallistuja.

Vuosittain viiden päivän ohjaajakoulutuksen käyneitä ohjaajia valmistuu lisäksi 40–50. Ohjaajakoulutuksen maksimiosallistujamäärä on 10 henkilöä ja kurssi kestää noin vuoden. Myös näitä tilataan suoraan organisaatioille tai ilmoittaudutaan avoimeen koulutukseen yhdistyksen nettisivuilla.

Suomessa on tarjolla myös perheintervention (FamilyTies) koulutus, jonka suomenkielinen käsikirja ART-perheinterventioon on ollut saatavilla vuodesta 2014. Ohjaajakoulutus tähän aloitetaan keväällä 2019. Tällä hetkellä saatavilla on 1,5 pvän mittainen johdanto perheversioon, joka on suunnattu aiemman ART peruskoulutuksen käyneille. Maksimiosallistujamäärä näihin koulutuksiin on 20 hlöä.

Ei kustannustehokkuudesta tehtyjä tutkimuksia.

Menetelmä on tällä hetkellä käytössä useimmissa sairaanhoitopiireissä ja lukuisissa lastensuojelun yksiköissä. Koulutetut sijoittuvat opetustoimeen (sekä oppilashuoltohenkilöstöä että opettajia, myös sairaalakoulujen henkilökuntaa), sosiaali- ja lastensuojelupuolelle, psykiatriseen erikoissairaanhoitoon, nuorisotyöhön, vammais- ja autismityöhön, perheneuvoloihin ja valtion mielisairaaloihin sekä koulukoteihin. Menetelmään perehtyneitä kasvatus- ja terveydenhuoltoalan ammattilaisia on maassamme yhteensä 1200–1500 henkilöä.

ART perheryhmiä (FamilyTies) pyörii pilottikokeiluina eri puolilla Suomea, ja strukturoitu ohjaajakoulutus on valmisteilla. Lisäksi alkamassa on koulutukset ARTin ennaltaehkäisevämpään sovellutukseen (AART – adapted ART), jossa painopiste on enemmän sosiaalisen kompetenssin opettamisessa.

USA:ssa on kehitetty runsaasti kenttäkäyttöön soveltuvia työkaluja juurruttamisen tueksi, sekä mittareita ART:n vaikutusten mittaamiseksi ryhmä- ja yksilötasolla.

Suomessa ryhmiä ei ole seurattu keskitetysti. Yhdistyksen jakamana käytössä on checklist-tyypistä materiaalia, joiden avulla menetelmän integriteettiä voi seurata ohjaajien arjessa kussakin organisaatiossa.