Perhekoulu POP

Perhekoulu on lastenpsykiatrien Joanne Bartonin ja Seija Sandbergin kehittämä ”Pre-school Overactivity Programme”-kuntoutusmenetelmään perustuva toimintamalli, joka on kehitetty vastaamaan ylivilkkaiden leikki-ikäisten lasten vanhempien tarpeeseen saada erityistä tukea ja ohjausta. Perhekoulu POP -ohjelman tavoitteena on lisätä vanhemman ymmärrystä lapsen käyttäytymistä kohtaan ja vahvistaa vanhemman taitoja toimia vaikeasti käyttäytyvän lapsen kanssa. Keskeistä on myös muokata lapsen ja vanhemman välistä vuorovaikutusta myönteisemmäksi ja tukea lasta sekä suoraan että vanhemman kautta oman käyttäytymisensä parempaan hallintaan. Tärkeänä yleisenä päämääränä on tukea vanhempien itseluottamusta omassa vanhemmuudessaan.

Perhekouluja on kansainvälisesti tarjottu jo 1960-luvulta lähtien, Suomessa 1990-luvun puolivälistä lähtien. Ensimmäinen perhekouluryhmä järjestettiin syksyllä 1999 Helsingissä Barnavårdsföreningen i Finland (Suomen Lastenhoitoyhdistyksen) ylläpitämässä ADHD-keskuksessa, joka aikaisemmin toimi nimellä MBD-keskus (perustettu v. 1987). Barnavårdsföreningen otti ohjelman käyttöönsä nimellä Perhekoulu POP.

Perhekoulu rakentuu Perhekoulun käsikirjan ympärille, joka toimii käytännön oppaana vanhemmille ja jää perhekoulun päätyttyä vanhempien avuksi ja tueksi. Käsikirja on suomennettu perhekoulutoiminnan käyttöä varten. Perhekouluohjelma perustuu kognitiivis- ja käyttäytymisterapeuttisten menetelmien periaatteisiin. Näillä terapiamenetelmillä voidaan saada aikaan muutosta ajattelussa, tunteissa sekä käyttäytymisessä. Terapia on tavoitteellista ja jäsenneltyä sekä tiiviiseen yhteistyöhön perustuvaa. Alle kouluikäisten terapiamenetelmänä käytetään yleensä leikkiä.

Alun perin kuntoutusmenetelmä kehitettiin ylivilkkaiden leikki-ikäisten lasten vanhemmille. Tällä hetkellä Perhekoulua toteutetaan perheiden parissa, joiden lapsilla on haastavaa käytöstä, kuten uhmakkuutta tai ylivilkkautta. Menetelmä soveltuu joiltakin osin myös  yläkouluikäisten ohjaukseen sekä heidän perheidensä ja ko. perheiden kanssa toimivien ammattilaisten käytettäväksi.

Perhekoulun menetelmää ja sen sisältämiä lapsen myönteisen tukemisen keinoja voidaan soveltaa myös niiden alle kouluikäisten ja alakouluikäisten lasten kanssa, joilla ei ole diagnosoitua käytöshäiriötä tai muuten haastavaa käytösongelmaa, kuten ylivilkkautta tai uhmakkuutta. Tietyssä määrin oppeja voidaan soveltaa myös nuorisoikäisten ohjaukseen.

Perhekoulu POP -ohjelma rakentuu vanhempainryhmästä sekä lapsiryhmästä. Molemmat ryhmät kokoontuvat samanaikaisesti kerran viikossa, kymmenen viikon ajan. Perhekoulukerta kestää kerrallaan neljä tuntia. Perhekouluun voi osallistua samaan aikaan viisi perhettä. Vanhempien ryhmänohjaajana toimii Perhekoulu-ohjelmaan koulutettu ammattihenkilö, joka ohjaa koulutuksenomaista vertaisryhmää.

Lasten ryhmässä toimii myös perhekoulumenetelmien asiantuntija, joka ohjaa ja tukee lastenohjaajia peilihuoneen takaa korvanappien välityksellä. Jokaisella lapsella on ryhmässä oma ohjaaja. ^[1] Lapsiryhmän perhe–kouluohjaajaksi voi kouluttautua terveyden- ja sosiaalihuollon tai kasvatusalan ammattihenkilöt ja opiskelijat, jotka tekevät työtä perheiden parissa.

Perhekouluohjaajakoulutus antaa valmiudet työskennellä haastavasti käyttäytyvien lasten ja heidän perheiden parissa. Perhekoulun käsikirja toimii teoriapohjana koulutuksessa. Jokaisella kerralla on teema, jota sovelletaan käytännössä lapsiryhmän kanssa.

Ryhmiä järjestetään sekä suomeksi että ruotsiksi.

Palomäki tutki lisensiaatinityössään ^[1] Perhekoulun vaikutuksia 3–6-vuotiaiden lasten (n = 34 lapsi–vanhempi-paria) käyttäytymisvaikeuksiin. Tutkimukseen osallistuneilla lapsilla oli esimerkiksi ylivilkkautta, käytösongelmia ja tunne-elämän ongelmia. Tutkimus toteutettiin haastattelemalla 34 vanhempaa ennen perhekoulun toteutumista ja kolme kuukautta perhekoulun päättymisen jälkeen puolistrukturoidulla haastattelulomakkeella.

Salmen väitöskirjassa ^[2] arvioitiin perhekouluintervention aikaansaamia muutoksia vanhempien näkemyksissä koskien heidän omia vanhemmuustaitojaan sekä lapsen haastavaa käytöstä sekä vaikutusten pysyvyyttä vuosi intervention aloittamisen jälkeen verrokkiryhmään verrattuna. Salmi haastatteli äidit (n = 33 interventio, n = 12 verrokki) ennen perhekoulua ja sen jälkeen puolistrukturoidulla haastattelulomakkeella. Puolisoilta ja päivähoidon henkilöstöltä aineisto kerättiin kyselykaavakkeilla.

Aiheesta on tehty useita opinnäytetöitä. Maukosen opinnäytetyössä ^[3] selvitettiin puolistrukturoidulla kyselylomakkeella Perhekoulun vaikutuksia arkeen kolmessa perheessä (n = 4 vanhempaa).

Laakson tutkimuksessa ^[4] selvitettiin kyselylomakkeilla Perhekoulussa mukana olleilta äideiltä (n = 60) ja isiltä (n = 25) isältä kokemuksia Perhekoulun hyödyllisyydestä. Hiitolan opinnäytetyössä ^[5] selvitettiin perheiden (n = 5 perhettä, 7 vanhempaa) kokemuksia Perhekoulusta puolistrukturoidulla kyselylomakkeella.

Mäen ja Sorvalin opinnäytetyössä ^[6] selvitettiin laadullisen haastattelututkimuksen avulla yhdeksän Perhekoulun ohjaajakoulutukseen osallistuneen kokemuksia ohjelmasta. Kiviranta (2016) puolestaan haastattelu viisi varhaiskasvattajaa teemahaastattelulla.

Katajiston ja Tuomisen  pro gradu -tutkielmassa ^[8] verrattiin ylivilkkaiden lasten (n = 35) ja toisten saman ikäisten lasten (n = 104) vanhempien kokemuksia vanhemmuudesta ja ohjauskeinoista sekä lasten käyttäytymisestä arjessa. Tutkimus toteutettiin kyselylomakkeella. Perhekoulun vaikuttavuutta tutkittiin katsomalla, näkyikö vanhempien raportoimissa kokemuksissa muutosta ja oliko mahdollinen muutos erilainen ylivilkkaiden lasten ryhmässä kuin verrokkiryhmässä kolmen kuukauden aikavälillä.

Paju on tehnyt raportin ^[9] mukanaolostaan Perhekoulussa. Raportissa kuvataan Pajun omakohtaisia kokemuksia.

Palomäen lisensiaattityön ^[1] tulokset osoittivat, että lasten uhmakkuus (p = 0,001) ja aggressiivisuus (p = 0,004) vähentyivät intervention jälkeen. Keskittymisvaikeudet vähenivät vain tytöillä ja vaikeasti uhmakkailla lapsilla. Niillä, joilla uhmakkuus ei ollut keskeinen ongelma, keskittymisvaikeudet pysyivät samoina tai lisääntyivät. Levottomuudessa, tarkkaamattomuudessa, epäsosiaalisuudessa tai tunne-elämän vaikeuksissa ei tapahtunut tilastollisesti merkitseviä muutoksia. Vanhempien subjektiivinen kokemus lapsen ylivilkkaus-, käytös- ja tunne-elämän ongelmien vakavuudesta ei muuttunut tilastollisesti merkitsevästi.

Tutkimuksen luotettavuutta heikentivät pieni otos, vertailuryhmän puute sekä efektikoon puuttuminen.

Salmen väitöskirjan ^[2] mukaan yleisten käytösongelmien hallinnan taidot olivat parantuneet tilastollisesti merkitsevästi interventioryhmän äideillä verrokkiryhmään verrattuna (p = 0,031, d = 1,37). Muutos (efektikoko) oli vaikutukseltaan erittäin suuri. Muutokset vanhemmuustaidoissa, emotionaalisten ongelmien sekä ADHD-tyyppisten oireiden sekä uhmakkuus- ja käytösongelmien hallinnan taidoissa eivät olleet tilastollisesti merkitsevä vanhempien arvioimana. Lapsen emotionaaliset- ja käytösongelmat, hyperaktiivisuus, kaveriongelmat sekä prososiaalinen käytös eivät olleet muuttuneet tilastollisesti merkitsevästi vanhempien arvioimana verrokkiryhmään verrattuna, eivät myöskään opettajien arvioimana, tosin ryhmien välinen ero lapsen käytöksen ongelmien muutoksessa vanhempien kokemana sekä opettajan kokemus lapsen hyperaktiivisuudessa oli interventioryhmän hyväksi. Muutoksia ei havaittu 6 kuukauden seurannassa.

Tutkimuksen luotettavuutta heikentävät pieni otos ja vertailuryhmän valikoinnin puutteellisuus sekä merkittävät erot käytösongelmien lähtötasoissa, kontrolliryhmän lasten käytöksen ollen selvästi haasteellisempaa (tilastollisesti merkitsevä ero uhmakkuusongelmien vakavuudessa [p < ,05] ja käytösongelmissa CD problems [ p < ,05], sekä vaikeuksien kokonaispistemäärässä).

Katajiston ja Tuomisen pro gradu–tutkielmassa ^[8] saatujen tulosten mukaan Perhekouluun osallistuneiden ylivilkkaiden lasten vanhempien (n = 35) vanhemmuuskokemuksissa (F(2,96) = 23,529, p < 0,001) ja ohjauskeinoissa (F(2,112) = 22,791, p < 0,001) tapahtui suurempi koheneminen kuin verrokkiryhmän (n = 104) vanhemmilla. Muutos oli tilastollisesti merkitsevä. Ylivilkkaiden lasten vanhempien vanhemmuudesta nauttiminen (F(1,97) = 22,385, p < 0,001) lisääntyi ja heidän kokemansa uupumus (F(1,97) = 39,265, p < 0,001) sekä määräilevään vanhemmuuteen liittyvien ohjauskeinojen käyttäminen (F(1,113) = 45,931, p < 0,001) vähenivät enemmän kuin verrokkiryhmän vanhemmilla. Perhekouluun osallistuneiden vanhempien ohjaavaan vanhemmuuteen liittyvien keinojen käytön määrä näytti myös lähestyvän verrokkiaineiston vanhempien keskiarvoa, joskin tulos jäi suuntaa antavaksi (F(1,113) = 3,121, p = 0,8). Ohjaavan vanhemmuuden ja ryhmäjäsenyyden välillä ei ollut yhdysvaikutusta, mutta ohjaava vanhemmuus lisääntyi tutkimusajanjakson aikana merkittävästi molemmissa ryhmissä (F(1,113) = 9,652, p< 0,01).

Tulosten merkittävyyttä heikentävät verrokkiryhmän erilaisuus (interventioryhmän lapsilla ylivilkkauteen, tarkkaavuuden ongelmiin ja/tai aggressiivisuuteen viittaavia käyttäytymispiirteitä tai ADHD-diagnoosi sekä lapsen haastavaa käytöstä, verrokkiryhmä lapsia, joilla ei todetusti näitä ongelmia) eivätkä tulokset ole täten suoraan sovellettavissa.

Hiitolan opinnäytetyön ^[5] mukaan vanhemmat (n = 7) olivat tyytyväisiä Perhekouluun ja kokivat saaneensa toimivia vinkkejä lapsen kanssa toimimiseen ja vanhemmuuteen. Vertaistuki koettiin tärkeäksi. Maukonen raportoi opinnäytetyössään ^[3] vanhempien (n=4) saaneen hyödyllisiä toimintamalleja. Koulutus oli parantanut vuorovaikutusta lapsen ja vanhemman välillä. Vanhemmat kokivat vertaistuen tärkeäksi. Laakson ja kollegoiden kyselylomaketutkimuksessa ^[4] selvisi, että suurin osa äideistä (n = 60) ja isistä (n = 25) oli tyytyväisiä sekä vanhempien että lasten ryhmään. Myös tässä tutkimuksessa vanhemmat kokivat ryhmässä käydyt keskustelut ja vertaisvuorovaikutuksen ohjelman parhaaksi anniksi. Mäen ja Sorvalin haastattelututkimuksessa ^[6] Perhekoulun ohjaajakoulutukseen osallistuneet varhaiskasvattajat (n = 9) kokivat lapsiryhmässä käytettyjen menetelmät vaikuttaneen myönteisesti kasvattajan ja lapsen sekä lasten keskinäiseen vuorovaikutukseen. Kivirannan varhaiskasvattajien (n = 5) teemahaastattelun ^[7] tulosten mukaan perhekoulun merkittävintä anti tarjosi reflektio muiden varhaiskasvattajien kanssa sekä vertaisoppiminen.

Paju toteaa raportissaan ^[9], että Perhekoulu toimii parhaimmillaan oppikirjan mukaisesti tai paremmin, mutta kaikille perheille se ei toimi optimaalisesti. Perheet, joilla on eniten ongelmia, saavat irti kokonaisuutena eniten. Konkreettisista tekniikoista hyötyvät eniten ne, joilla on aloitettaessa niistä vähiten tietoa ja kokemusta. Niille, joiden lähtötilanne on heikoin, perhekoulu kevyenä ja ei-leimaavana toimintana on erinomainen, mutta osana laajempaa tukikokonaisuutta.

Olemassa olevan vähäinen tutkimustieto osoittaa, että Perhekoulu-toiminta on lupaavaa ja sitä kannattaisi tutkia lisää.

Perhekouluohjaajaksi voi kouluttautua terveyden- ja sosiaalihuollon tai kasvatusalan ammattihenkilö sekä näiden alojen opiskelijat.

Koulutuksen laajuus on 3 opintopistettä.

Koulutus antaa valmiudet työskennellä haastavasti käyttäytyvien lasten ja heidän perheidensä parissa. Koulutus yhdistää teoriatiedon suoraan käytännön harjoit-teluun. Toiminnan pohjana käytetään Perhekoulun käsikirjaa. Jokaisella kerralla on oma teemansa, jonka soveltamista arkeen harjoitellaan lapsiryhmässä. Huoneessa on peili-ikkuna ja ohjaajat saavat ohjeita ja vinkkejä, miten toimia eri tilanteissa. Perhekoulu kokoontuu kerran viikossa 10 viikon ajan. Ohjaajien työaika on klo 8.45–15.30.

Ennen Perhekoulun alkamista järjestetään ohjaajien perehdytyspäivä. Koulutukseen hakeutuva sitoutuu olemaan mukana yhteensä 11 päivää.

Koulutus on maksullinen.

Jokaisen perhekoulukerran päätteeksi ohjaajakoulutukseen osallistuneet arvioivat lasten toiminnan lisäksi omaa toimintaansa ohjaajana. Arvioidaan sitä, miten oma käytös, aktiivisuus ja reagointi ovat vaikuttaneet lapsen käytökseen. Perhekoulun päätteeksi (10 viikon jälkeen) ohjaajat täyttävät strukturoidun palautelomakkeen, jossa kysytään esimerkiksi miten he kokevat pystyvänsä jatkossa hyödyntämään oppimaansa tietotaitoa omassa työssään, ja mitkä keinot kokevat eniten hyödyllisiksi.

Vanhempien ryhmän ohjaajaksi kouluttautuva osallistuu ensin ohjaajakoulutukseen lastenryhmässä (ks. edellä). Tämän jälkeen hän osallistuu toisen (yleensä seuraavan) perhekouluryhmän vanhempainryhmään tarkkailijan roolissa. Jokaisen vanhempainryhmä kerran jälkeen tarkkailija ja vanhempainryhmän kouluttaja käyvät läpi huomioita ryhmästä, sen dynamiikasta ja vanhempien prosessista. Näiden lisäksi tarjotaan työnohjauksellista konsultaatiota ryhmien järjestämistä varten jatkossa.

Molemmat ohjaajakoulutukset järjestää Barnavårdsföreningen i Finland.

Kouluttajia on seitsemän. Koulutuksia järjestetään muutamia kertoja vuodessa.

Vanhempainryhmän ohjaajaksi kouluttautuva osallistuu ensin lastenryhmän ohjaajakoulutukseen, joka maksaa 50 € ja sen jälkeen toisessa POPissa vanhempai-nryhmän tarkkailijana, joka maksaa 50 €. Tämän lisäksi työnohjaukselliset konsultaatiot 80 € / tunti tarpeen mukaan. Määrä vaihtelee ko. ammattihenkilön pohjakoulutuksen ja työkokemuksen mukaan. Ohjaajakoulutus sisältää perhekoulun käsikirjan.

Ei tietoa.

Perhekouluja pidetään eri puolilla Suomea eri tahojen järjestäminä (julkinen terveydenhuolto, seurakunta, järjestöt, yksityinen sektori). Toukokuun 2018 loppuun mennessä on järjestetty 74 Perhekoulu POP®:ia, joihin on yhteensä osallistunut 512 vanhempaa, 340 lasta ja 525 ohjaajaa. Interventio soveltuu hyvin Suomeen. Suurin osa koulutetuista käyttää menetelmän elementtejä omassa työssään terveyden- ja sosiaalihuollossa ja kasvatusalalla. Systemaattisesti käyttöä ei seurata.

Vanhemmat täyttävät kirjalliset, strukturoidut palautelomakkeet vanhempainryhmän viimeisellä tapaamiskerralla. Palautelomakkeessa vanhempia pyydetään arvioimaan mm. kokemuksiaan perhekoulun hyödyllisyydestä sekä opittujen menetelmien toimivuudesta omassa arjessaan.

Perhekoulun päätyttyä lastenryhmän kouluttaja kirjoittaa lastenryhmän ohjaajien palautteiden perusteella yhteenvedon jokaisesta lapsesta. Nämä yhteenvedot, joissa kuvataan lapsen toimintaa, osallisuutta, vahvuuksia, haasteita ja kehittymistä perhekoulussa (10 viikon ajalta) käydään läpi vanhempien kanssa yksilöllisissä palautekeskusteluissa. Erityisesti nostetaan esille niitä keinoja, jotka käyttäytymisen säätelyn ja vuorovaikutuksen tukemisessa ovat olleet lapsen kohdalla toimivia. Myös vanhemmat arvioivat lapsen käytöstä ja sen mahdollisia muutoksia perhekoulun aikana. Lisäksi ennen perhekoulun alkua, alkuhaastattelun yhteydessä, vanhemmat täyttävät strukturoidun alkukartoituslomakkeen. Tässä vanhempia pyydetään arvioimaan laajasti arjen sujuvuutta ja lapsen toimintakykyä eri tilanteissa, omaa kokemustaan arjen kuormittavuudesta sekä itseään vanhempana. Ennen seurantatapaamista – 3 kuukautta perhekoulun päättymisen jälkeen – vanhemmat saavat täytettävikseen seurantalomakkeen. Tässä lomakkeessa pyydetään arvioimaan samoja asioita kuin alkukartoituslomakkeessa, ja lisäksi jokaisen perhekoulussa opitun keinon kohdalla sitä, onko se edelleen käytössä ja kuinka usein tai miksi se ei ole käytössä (monivalintavastaukset).  Seurantatapaamisessa vanhempien kanssa vertaillaan alku- ja seurantalomakkeita, arvioidaan mahdollisten muutosten syitä sekä perhekoulun vaikutuksia heidän arjessaan.

Systemaattinen seurantaväli alku- ja lopputapaamisten välillä on 6–8 kuukautta. Tämän lisäksi tuloksista ja vaikutuksista kuullaan palautetta perheiltä itseltään mahdollisten jatkotapaamisten ja muun tuen yhteydessä sekä muilta ko. perheen tukemiseen osallistuvilta tahoilta. Kerätty tieto mahdollistaa lapsen käyttäytymisessä tapahtuvan muutoksen arvioinnin sekä vanhemman oppimien keinojen arkeen juurtumisen seurannan. Asiakastyytyväisyyttä mitataan jokaisen ryhmäkerran jälkeen vanhemmilta ja lapsilta kolme kertaa ryhmän aikana.