Trappan – Portaat

Trappanin loivat Ruotsissa 1990-luvulla Pelastakaa lapset ry:n sosiaalityöntekijä Inger Ekbom ja psykologi Ami Arnell, malli on dokumentoitu käsikirjaan ”Och han sparkade mamma…” ^[1]. Mallin taustalla vaikuttavat tutkimustulokset perheen sisäisen väkivallan vakavista ja kauaskantoisista vaikutuksista lapsen psyykkiseen ja fyysiseen kehitykseen sekä kokemukset siitä, miten vaikea sekä ammattilaisten että lasten on ottaa väkivaltakokemukset puheeksi asiakaskontaktissa.

Keskustelu sopii kaikille yli 4-vuotiaille lapsille, joiden kielelliset taidot ovat riittävän pitkälle kehittyneitä siten, että he kykenevät kuvaamaan kokemuksiaan. Trappania voivat työssään soveltaa ne työntekijät, jotka tapaavat perheväkivaltaa kohdanneita lapsia ja nuoria.

Ennen varsinaisia Trappan-keskusteluja työntekijä tekee yhteistyötä muiden viranomaisten kanssa (sosiaalitoimisto, poliisi, turvakoti). Keskeistä on varmistaa väkivallan uhan väistyneen lapsen elämästä. Tämän jälkeen äidin/isän kanssa käydään alustava keskustelu, jossa kerrotaan mallista ja saadaan tietoa lapsesta ja perheen väkivaltahistoriasta.

Ensimmäiset 2–3 keskustelua lapsen kanssa keskittyvät lapsen ja työntekijän välisen yhteyden luomiseen. Lasta motivoidaan tapaamisiin, ja välitetään tietoa siitä, miksi vaikeistakin asioista on hyvä puhua. Seuraavat keskustelut (kaksi tai enemmän) muodostavat rekonstruktiovaiheen, jolloin tapahtunutta jäsennetään uudelleen aikuisten kysymysten avulla, puhumalla ja piirtämällä. Tapahtumista pyritään muodostamaan kokonaisuus, narratiivi, jolla on alku, keskivaihe ja loppu. Tavoitteena on kuulla lapsen oma kertomus. Tapahtuman herättämiä tunteita käsitellään vasta tämän jälkeen. Keskusteluissa edetään lapsen tahdissa, ja lapsi itse päättää milloin ja minkä verran hän tapahtumista haluaa kertoa. Välineenä käytetään esimerkiksi piirustuksia. Esimerkiksi mahdollisia syyllisyyden tunteita voidaan käsitellä yhdessä lapsen kanssa ja kerrotaan, että vastuu on väkivallantekijällä. Viimeisillä tapaamisilla lapselle annetaan tietoa tyypillisistä reaktioista väkivaltakokemusten jälkeen. Lapselle välitetään myös turvallisuustietoa ja varmistetaan, että lapsi tietää mistä hän tulevaisuudessa saa tarvittaessa apua.

Keskustelujen jälkeen tavataan vanhempia. Vanhempien tapaamisten sisältöä käsitellään ja suunnitellaan etukäteen yhdessä lapsen kanssa (esimerkiksi haluaako lapsi kysyä vanhemmilta jotain, haluaako lapsi kertoa tai näyttää vanhemmille jotain?) Mikäli lapsi tarvitsee lisää tukea tai esimerkiksi pidempikestoista psykoterapiaa, keskustellaan tästä vanhempien kanssa, ja työntekijä auttaa Trappan-työntekijä uuden kontaktin solmimisessa. Keskustelut lapsen kanssa ovat luottamuksellisia, lukuun ottamatta tilanteita, joissa keskusteluissa tulee esiin seikkoja, jotka vaativat lastensuojelun puuttumista.

Trappan-mallia on arvioitu Ruotsissa sekä kahdessa Uppsalan yliopiston raportissa ^[2][3] sekä kansallisessa arviossa yhdessä muiden lapsille tarjottujen tukimuotojen kanssa ^[4].

Källström Cater (2009, 2014) arvioi menetelmää 36 Trappan-keskusteluihin osallistuneen lapsen ja nuoren (4–19-v.) ja heidän äitiensä muodostamassa aineistossa. Ensimmäisellä tapaamisella lapsille ja vanhemmille annettiin täytettäväksi kyselylomakkeita ja mittareita, jotka liittyvät posttraumaattisiin oireisiin (Children’s Revised Impact of Event Scale; CRIES-13), koherenssin tunteeseen (Barn-KASAM, KASAM) sekä psyykkiseen vointiin (Strenghts and Difficulties Questonnaire -children, SDQ-C). Seuranta tehtiin viimeisellä tapaamisella sekä vuoden kuluttua. Varsinaisia tilastollisia analyyseja tai testejä ei tehty. Lapsilta ja äideiltä kerättiin kokemuksia Trappanista myös haastatteluin ja avoimin kysymyksin.

Ruotsin sosiaaliministeriön Göteborgin yliopistolta tilaamassa selvityksessä ^[4] verrattiin kvasikokeellisessa tutkimusasetelmassa erilaisia tukimuotoja, joita väkivaltaa kokeneille lapsille Ruotsissa on tarjolla. Aineisto koostui 315 perheväkivaltaa kohdanneesta 3–13-vuotiaasta lapsesta äiteineen. Näistä 142 sai ryhmämuotoista tukea lapsille, 43 lasta sai yksilötukea (Trappan-malli) ja 44 perheellä oli hoitokontakti lastenpsykiatriaan. Loput perheistä saivat tukea, joissa lapselle ei tarjottu erillisiä tukipalveluita (turvakodit, n = 31; sosiaalipalvelut, n = 55). Yksilötukea antavissa yksiköissä sovellettiin Trappan-mallia, mutta Trappanin ohella käytettiin myös muuta materiaalia, ja lapsen ja työntekijän tapaamisten määrä vaihteli neljästä kymmeneen.

Källströmin tutkimuksissa ^[2][3] myönteisiä muutoksia voitiin havaita useimpien Trappan-keskusteluihin osallistuneiden lasten kohdalla psyykkisessä voinnissa (SDQ-C). Posttraumaattisten oireiden osalta todettiin, että Trappan-keskustelut eivät mahdollisesti riitä vaikeimmista oireista kärsiville lapsille ja nuorille. Koherenssin tunteessa havaittiin positiivinen muutos erityisesti vanhemmilla lapsilla ja nuorilla. Tilastollisten analyysien puuttumisen vuoksi edellä mainittujen muutosten tilastollista merkitsevyyttä ei voi arvioida. Työntekijöiden ja lasten kokemukset mallista olivat positiivisia, ja useimpien lasten mukaan he olivat havainneet voinnissaan ja elämässään positiivisia muutoksia keskustelujen jälkeen. Tutkimusten mukaan työntekijät sovelsivat mallia työssään joustavasti ja käyttivät Trappan-käsikirjan metodeja ja materiaaleja vaihtelevasti.

Ruotsin sosiaaliministeriön Göteborgin yliopistolta tilaamassa selvityksessä ^[4] yksilöllinen tuki väkivaltaa kohdanneille lapsille Trappan-mallia hyödyntäen ei eronnut tehokkuudeltaan ryhmämuotoisesta tai lastenpsykiatrian piirissä annetusta tuesta (tutkimuksessa ei ollut hoitamatonta kontrolliryhmää). Kaikkiin edellä mainittuihin tukimuotoihin osallistuneiden lasten psyykkinen vointi koheni äitien arvioimana yhden vuoden seurannassa kun mittarina käytettiin standardoitujen testien (mm. Strengths and Difficulties Questionnaire) skaaloja, joskin efektikoot olivat pieniä. Tutkijat totesivat, että tutkimustulosten perusteella ei voi arvioida mikä lapsille tarjottavista tukimuodoista on tehokkain. Trappan-mallin osalta tulosten tulkintaa vaikeuttaa se, että työntekijät käyttivät Trappanin ohella myös muita työmenetelmiä ja materiaaleja. Näin ollen Trappanin vaikutuksia yksittäisenä interventiona ei tutkimuksen pohjalta ole mahdollista arvioida.

Trappan-koulutus soveltuu kaikille työntekijöille, jotka tapaavat työssään perheväkivaltaa kohdanneita lapsia ja nuoria.

Suomessa toteutettava koulutus vastaa Ruotsin koulutusta. Kolme lähiopetuspäivää käsittelee teoriaa (mm. kehityspsykologiaa ja tutkimustietoa lähisuhdeväkivallasta ja väkivallasta eri näkökulmista) ja kolme lähiopetuspäivää Trappan-mallin käytännön toteutusta. Lisäksi koulutukseen sisältyy kuusi tuntia työnohjausta, jossa käsitellään asiakastapauksia ohjatusti. Koulutuksen aikana osallistujat käyvät Trappan-keskustelut vähintään yhden lapsen tai nuoren kanssa.

Kouluttajat ovat kansallisia aihealueen kärkiasiantuntijoita. Menetelminä käytetään luentojen ja luentomateriaalin lisäksi myös Trappan-käsikirjaa, videoita ja ryhmäkeskusteluja. Osallistujat dokumentoivat ja reflektoivat omaa oppimisprosessiaan oppimispäiväkirjaan ja antavat tätä kautta myös palautetta koulutuksesta.

Kaksi kertaa vuodessa järjestetään Trappan-forum, jossa menetelmän käyttäjät saavat tukea implementaatioon sekä lisäkoulutusta. Tapaamisissa voidaan tehdä myös case-tyyppistä työskentelyä.

Folkhälsans Förbund järjestää koulutusta ruotsiksi ja suomeksi tarpeen mukaan. Koulutus maksaa 550 € (2019 vuoden tieto).

Ei tutkimustietoa kustannustehokkuudesta.

Ruotsissa mallia käytetään laajalti. Folkhälsan on tuonut Trappan-keskustelumallin Suomeen. Työ aloitettiin vuonna 2010. Mallia kehitetään yhdessä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kanssa. Suomessa menetelmään on koulutettu sosiaalityöntekijöitä, sairaanhoitajia, psykologeja, perhetyöntekijöitä ja kolmannen sektorin toimijoita, yhteensä noin 100 henkilöä.

Pro gradu -työssä ^[5] tutkittiin Trappanin leviämistä, toteutusta ja käyttäjäkokemuksia Suomessa. Aineisto koostuu 45 vastaajasta, jotka vastasivat sähköiseen kyselylomakkeeseen. Vastaajat olivat suorittaneet Trappan- koulutuksen vuosina 2010–2016. Vastausprosentti oli 43 prosenttia. Materiaali analysoitiin käyttäen sekä kvantitatiivisia että kvalitatiivisia menetelmiä. Varsinaisia tilastollisia analyyseja ei voitu tehdä aineiston pienuuden vuoksi. Vastaajien keskuudessa ainakin yhden kokonaisen Trappan-hoidon oli toteuttanut 56 prosenttia vastaajista, lisäksi 24 prosenttia oli käynyt keskusteluja, jotka hyödynsivät Trappanin elementtejä. Osalla vastaajista oli vaikeuksia löytää aikaa Trappan-mallin hyödyntämiseen. Lisäksi osalle vastaajista oli haasteellista löytää lapsia, joille Trappan-keskustelu soveltuisi, ja sopivien asiakkaiden löytyminen edellytti yhteistyötä muiden työntekijöiden kanssa.

Toistaiseksi ohjelman vaikutuksia kenttäkäyttäjiin (ammattilaiset, vanhemmat, lapset) ei Suomessa ole seurattu. Tietoa siitä miten koulutettavat, menetelmää käyttävät ja kohderyhmä sen kokevat ei systemaattisesti kerätä.