Kuvituskuva lapsista ulkoilemassa.

Turun yliopiston Lastenpsykiatrian tutkimuskeskus, Itlan Kasvun tuki KI -hanke ja Suomen Akatemian tutkimuksen lippulaiva INVEST järjestävät perjantaina 1.12. klo 11.00–15.00 seminaarin, jossa käsitellään lasten, nuorten ja perheiden mielenterveyttä edistäviä psykososiaalisia menetelmiä ja niiden implementointia.

Päättäjille, viranomaisille ja järjestöille suunnatussa seminaarissa kerrotaan vaikuttavien ja näyttöön perustuvien menetelmien implementoinnin merkityksestä. Lisäksi seminaarissa avataan esimerkkien avulla lasten ja nuorten psykososiaalisten menetelmien kehittämistä sekä niitä perusteita, joilla menetelmiä valitaan ja otetaan käyttöön.

Turun yliopiston ja Itlan asiantuntijoiden lisäksi seminaarissa kuullaan keynote-puheenvuorot alan johtavilta asiantuntijoilta, professori emeritus Pim Cuijpersilta ja professori Heleen Riperiltä.

Seminaaria voi seurata myös etäyhteydellä. Ilmoittautumislinkki on sivun lopussa, ohjelman jälkeen.

Pim Cuijpers on kliinisen psykologian professori emeritus Vrije Universiteit Amsterdamissa ja WHO:n psykologisten interventioiden tutkimuskeskuksen johtaja. Cuijpersia pidetään yleisesti maailman johtavana masennuksen ja psykoterapian tutkijana.

Heleen Riper työskentelee Vrije Universiteit Amsterdamin digitaalisen mielenterveyden ja kliinisen psykologian professorina sekä Turun yliopiston vierailevana professorina. Riperin tutkimus on käsitellyt muun muassa satunnaistettuja kontrolloituja tutkimuksia, terapeuttisia käytäntöjä, digitaalisia mielenterveysinterventioita sekä implementaatiota.

Seminaari järjestetään Helsingin Musiikkitalon Terassilämpiössä ja sitä voi seurata myös etäyhteydellä. Tarkempi ohjelma julkaistaan lokakuun aikana. Tilaisuudessa on kahvitarjoilu ja seminaariin osallistuminen on maksutonta.

Ohjelma

11.00–11.10 Tervetuloa, Itlan hallituksen puheenjohtaja Tuomas Kurttila

11.10–12.15 Keynote-puheenvuorot Vrije Amsterdam yliopistosta

  • professori Pim Cuijpers: Näyttöön perustuvien menetelmien prosessi
  • professori Heleen Riper: Esimerkkejä räätälöidystä implementoinnista ja implementoinnin tuesta

12.15–12.45 Kahvitauko

12.45–13.10 Lasten, nuorten ja perheiden psykososiaalisten menetelmien kehittäminen ja tutkimus: epidemiologiasta tehokkaisiin menetelmiin, professori Andre Sourander, Turun yliopisto

13.10–13.30 Tutkimusperustainen intervention kehittäminen, yliopisto-opettaja Tarja Korpilahti-Leino, Turun yliopisto

13.30-13.50 Mitä menetelmien onnistunut adaptointi edellyttää? tieteellinen toimittaja Noora Seilo, Itla

13.50–14.00 Tauko

14.00–14.45 Paneeli: Mitä olemme oppineet psykososiaalisten menetelmien kehittämisestä ja adaptoinnista?

  • Erikoistutkija Kaisa Mishina (Voimaperheet), Turun yliopisto
  • Kehityspäällikkö Terja Ristkari (Voimaperheet & Yhdessä vahvaksi), Turun yliopisto
  • Kehityspäällikkö Kati Granlund (Ihmeelliset vuodet), Turun yliopisto
  • Ylilääkäri Tarja Koskinen, Pohjois-Savon hyvinvointialue

klo 14.45–15.00 Yhteenveto, johtaja Petra Kouvonen, Itla